PELOTTELUJA STÅHLBERGILLA
Paasikivi antoi hyvin suuren arvon Ståhlbergin mielipiteelle lakimiehenä. Hän kävi usein Ståhlbergin luona Kulosaaressa keskustellen pitkään ensimmäisen presidenttimme kanssa mm. ulkopolitiikasta, joka ei kuitenkaan kuulunut Ståhlbergin spesiaalialaan päätellen hänen aikaisemmista kannanotoistaan ja ajatuksistaan.
Koska Paasikivi oli hyvin altis ottamaan varteen myös ulkopuolelta annettuja neuvoja, niin hän usein kertoi omille ulkoministereilleen tällaisista keskusteluistaan ja niistä saamistaan vaikutteista.
Kerran hän jopa uhkasi lähettää Ståhlbergin johtamaan neuvotteluja Moskovaan meille hyvin arkaluontoisessa ulkopoliittisessa kysymyksessä. Huolimatta tällaisesta »epäluottamuslauseesta» Enckelliä ja minua huvitti se, että Paasikivi jo seuraavana päivänä, unohtaen kaikki edellisen päivän viisaat neuvot, jatkoi omasta aloitteestaan omaa alkuperäistä ulkopoliittista taktiikkaansa, jolla oli aivan päinvastainen suunta kuin niillä Ståhlbergin neuvoilla, joilla hän koetti painostaa meitä muita hänelle itselleen vieraiden ajatuksien puolelle.
Hyvänä ulkopoliitikkona Paasikivi ei voinut mitenkään tehdä sellaista, mikä olisi voinut vaarantaa Suomelle jo niin hyväksi osoittautuneita saavutuksia.
Tämän johdosta en malttanut kaikessa »ilkeämielisyydessäni» olla kysäisemättä Paasikiveltä (ollessamme kahden kesken), miksi hän Suomen ulkopolitiikan korkeimpana vastuunalaisena esimiehenä on aina toiminut omalla tavallaan eikä niin kuin häntä ovat kehottaneet joskus Ståhlberg ynnä muut satunnaiset neuvonantajat. Paasikiveä ei tämä kiusantekoni erikoisesti miellyttänyt. Koska hänellä kuitenkaan tosiasioiden valossa ei ollut mitään sanottavaa, tyytyi hän hiljaa mutisten toistamaan samoja sanoja: No jaa, no niin…
Kerron tästä siinä mielessä, että vaikka Paasikivellä monesti oli kädessään kokonainen »suuri nippu» erinomaisia neuvoja, hän kyllä on voinut kaikella kunnioituksella jättää ne käyttämättä ja toimia oman valtiomiesälynsä ja ulkopoliittisen joustavuutensa mukaisesti. Se että Paasikivi loppujen lopuksi aina ajatteli itsenäisesti, osoittaa vain, että hän oli todellinen valtiomies, joka tietää mitä tahtoo. Nuo hänen selkeät kirkkaat ajatuksensa itsenäisenä valtiomiehenä ja ihmisenä ovat vähitellen luoneet sen pysyväisen linjan, joka kantaa Paasikiven nimeä.
Ehkä samasta syystä Paasikivi ei viihtynyt sellaisten ihmisten seurassa, jotka aina vastasivat hänelle: kyllä. Presidentin oli päinvastoin hauskempi keskustella sellaisten kanssa, jotka sanoivat hänelle usein: ei.
Kappaleen sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18
