HELPPOA ON HOITAA ASIOITA MYÖTÄTUULESSA
Olemme puhelleet myös siitä, kuinka paljon helpompaa on ollut hoitaa valtakunnan asioita, kun »Suomen tervahöyry» kulki myötätuulissa. Siitä huolimatta tai oikeammin sen takia sitä ei aina osattu hoitaa siten kuin maamme edut olisivat vaatineet. Vastatuuli yltyi myrskyksi ja tie nousi Suomelle pystyyn kahden sotamme jälkeen, jotka muodostuivat Suomelle tappioksi »ilman ehtoja». Valtiomme johdolla ei näin ollen ollut silloin enää oikeutta käydä väittelemään voittajien kanssa välirauhasta ja rauhasta muuten kuin niiden asettaman keskustelun pohjalla.
Tällainen ylämäkeä kiipeäminen vastatuulessa lankesi Juho Paasikiven osaksi. Hän suorittikin tehtävänsä tavalla, jolle voisi olla kateellinen minkä muun maan eteväkin valtiomies tahansa.
Silloin kun presidentti täytti vuosia (ja niitä ei ollut vähän), pidin yleisradion pyynnöstä Paasikivelle puheen, jossa muun muassa mainitsin, että on vaikeata ajatella Suomea ilman Paasikiveä ja Paasikiveä ilman Suomea. Samassa puheessa selostin myös edellä mainittua myötä- ja vastatuulta.
En malta olla käyttämättä tässä yhteydessä tilaisuutta hyväkseni kertoakseni, kuinka O/Y Kiven aikoessa kustantaa Paasikiveä koskettelevan ja sisältönsä puolesta hyvin heikon kirjan minulta pyydettiin lupa, että saataisiin aloittaa se Paasikiven merkkipäivänä pitämäni radiopuheen tekstillä. Silloin sain hämmästyksekseni todeta, että nimenomaan se kohta, jossa puhuin, miten vaikeata oli hoitaa valtakunnan asioita vastatuulessa, oli omavaltaisesti (voisi käyttää pahempaakin sanaa) jätetty kirjan tekstistä kokonaan pois. Kysyin: »Missä tarkoituksessa se oli tehty.» Oliko tahdottu tällä tavalla tasoittaa Paasikiven merkitystä niihin verrattuna, jotka ovat toimineet maamme johdossa myötätuulessa? Jos näin on laita, silloin ei kirja Paasikivestä joutunut oikealle kustantajalle. Henkilökohtaisesti olen hyvin pahastunut radiopuheeni tärkeän ajatuksen poistamisesta. Menemättä huomautukseni arveluissa sen pitemmälle jätän valistuneelle lukijalle tilaisuuden itse ajatella asiaa.
Kappaleen sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18