Neuvottelut kenraalikuvernööri Obolenskin kanssa
Heinäkuun 9 päivänä 1904 Danielson tapasi uuden kenraalikuvernöörin ruhtinas Obolenskin Pietarissa. Obolenski mainitsi keskustelleensa useita tunteja keisarin kanssa, joka oli lausunut mielipahansa välien muuttumisesta Suomeen ja toivonut niiden palautumista entiselleen. Obolenski sanoi toimivansa tämän tarkoituksen saavuttamiseksi, mutta niinkuin kaikkien venäläisten täytyi hänenkin pitää siitä kiinni, että hallitsijalla oli rajaton valta valtakunnan koko alueella. Danielson vastasi, että juuri siinä käsityksessä oli ristiriidan syvin syy. Keisari Aleksanteri I oli vahvistanut Suomelle ikuisiksi ajoiksi oman valtiomuodon. Kaikki suomalaiset, mihin puolueeseen kuuluivatkin, olivat siitä vakuutetut, että häntällä teollaan oli Venäjän edustajana tunnustanut maallemme perustuslait, joita ei laillisesti käy muuttaminen ilman Suomen valtiopäiväin suostumusta. Myös se valtiollinen ryhmä, jonka mielipiteitä Danielson edusti, oli ehdottomasti tällä kannalla, vaikka se voimiensa mukaan oli tahtonut estää ylipääsemättömän juovan syntymistä hallitsijan ja kansan välille sekä helpottaa ristiriidan poistamista. Se oli alistunut siihen, mitä ei ollut voinut muuttaa, mutta ei ollut luopunut periaatteelliselta kannaltaan eikä ollut lakannut toivomasta palaamista Suomen perustuslakien pohjalle. Tähän ruhtinas Obolenski vastasi, ettei hän vielä tuntenut Suomen oloja. Hän sanoi lähtevänsä maatiloilleen ja oli siellä tutkiva Suomea koskevaa kirjallisuutta.21
Palattuaan kesäasunnolleen Vääksyn kanavalle Danielson senaattori Neoviuksen pyynnöstä saapui Helsinkiin. Neovius oli käynyt Pietarissa ja olimme hänen kanssaan lähdössä Saksaan, Neovius puhutellakseen Witteä kauppasopimusta koskevissa asioissa. Olen edellä kertonut matkastamme. Plehwe oli lausunut Neoviukselle, että silloinen aika oli Suomelle erinomaisen suotuisa. Ellemme tietäisi sitä käyttää, se tuskin koskaan palaisi. Nyt voisimme saada uuden valtiomuodon. Niin, sanoi Neovius siihen lausuneensa, valtiomuodon, jonka hallitsija muuttaa milloin niin katsoo hyväksi. Ei, oli Plehwe vastannut, valtiomuodon, jonka muuttamiseen tarvitaan hallitsijan ja eduskunnan yhteinen päätös. Hän oli vielä lisännyt, että seikkaperäinen ehdotus riitakysymysten järjestämiseksi oli meidän, suomalaisten, valmistettava. Danielsonin kysymykseen, eikö Neovius ollut käsittänyt ministeriä väärin, tämä kun aina ennen oli puhunut itsevaltiudesta asiana, jonka ulottumisesta Suomeenkin Venäjän hallitus teoreettisesti ei voinut luopua, Neovius vakuutti Plehwen sanojen olleen täysin selvät.22 — Kaiken tämän Neovius kertoi myös minulle matkallamme, josta edellä olen maininnut.
Danielson oli jo aikaisemmin ajatellut Plehwelle ja Oerstroemille annettavaa kirjoitusta, jossa hän esittäisi, miten meidän ryhmämme mielipiteen mukaan asema olisi selvitettävä. Hän lupasi nyt käydä työhön käsiksi. Meillä oli neuvottelukokous Helsingissä, jossa olivat läsnä Yrjö-Koskinen, Lilius (Listo), K. A. Brander (Paloheimo), minä ja eräitä muita ja jossa sovittiin pienemmän puoluekokouksen pitämisestä elokuussa. Siinä päätettäisiin lähettää lähetystö tervehtimään Obolenskia hänen tullessaan Suomeen.23 Sen jälkeen lähdimme Neoviuksen kanssa ennen kertomalleni matkalle Saksaan ja Sveitsiin.
Tällä välin maan yleiset valtiolliset asiat olivat alkaneet saada käänteen parempaan päin. Syynä siihen oli tietenkin Japanin sodan kulku ja sen vaikutus Venäjän oloihin. Kenraalikuvernööri Obolenski osoitti yhä selvemmin, että hän todella ajatteli aseman selvittämistä tavalla, joka voi meitä tyydyttää. Danielsonin laatima muistio annettiin hänelle. Danielson ehdotti myös suomalais-venäläisen komitean asettamista, joka valmistavasti tutkisi kysymystä valtakunnan ja Suomen lainsäädäntöalueitten tarkasta erottamisesta. Obolenski tarttui tähän tuumaan. Danielson oli ajatellut, että komitean puheenjohtajana olisi kenraalikuvernööri itse ja jäseninä hänen apulaisensa Deutrich, ministerivaltiosihteerin apulainen Oerstroem ja muutamat suomalaiset senaattorit. Obolenski kuitenkin katsoi siihen olevan asetettava pääasiallisesti professoreja Pietarista ja Helsingistä. Danielson oli ajatellut lyhyttä käytöllistä ehdotusta, ruhtinas tahtoi teoreettista selvitystä vastaisten toimenpiteiden perustaksi.
Syyskuun 27 päivänä Obolenski ilmoitti Danielsonille keisarin hyväksyneen tuuman. Perustuslakeihimme nähden ruhtinaan kanta nyt oli peräti toinen kuin Danielsonin ensi kertaa ollessa hänen puheillaan. Nyt Obolenski puhui Suomen konstitutionista, valittaen sen sisällystä epämääräiseksi. Oli meille suomalaisille onnettomuudeksi, että emme tietäneet, mikä todella oli vahvistettu, ja tämä asia oli haitaksi Venäjällekin. Keisari oli nyt suostuvainen siihen, että Suomen valtiomuoto tehtiin täysin selväksi. Raja oli vedettävä, jonka toisella puolen olivat ne lait, jotka oli Suomelle vahvistettu ainaisiksi ajoiksi — »à jamais» — ja toisella ne, joiden muuttaminen riippui hallitsijasta. Keisari oli suostunut siihenkin, että asiata valmistelemaan asetettaisiin komitea, jonka jäseninä olisi Pietarin professoreita sekä senaattoreita ja professoreja Helsingistä. Kun tämä komitea saisi selvittelynsä valmiiksi, esitettäisiin se senaatissa kenraalikuvernöörin ollessa mukana, jolloin senaatin ehdotus joutuisi suoraan keisarille. Ruhtinas puhui asiasta nähtävällä harrastuksella. Hän kehotti ehkäisemään Suomessa kaikki toimenpiteet, jotka olisivat omansa suuren tuuman onnistumista ehkäisemään ja lopetti sanoilla: »Je veux vous aider» — »tahdon auttaa teitä». — Kun Danielson lausui epäilyksensä, tokko armollinen esitys voisi valmistua ensi tuleville valtiopäiville, ei Obolenski pitänyt sitä täydelleen mahdottomana, mutta arveli, että olihan meille tärkeintä, että keisari selvästi ilmoitti säädyille suostuvansa helmikuun manifestin rajoittamiseen: lopullinen suoritus voisi siirtyä seuraavaan sääykokoukseen.24
Lokakuun 6 ja 7 päivinä 1904 pidettiin vanhasuomalaisen puolueen yleinen kokous. Valtiollisesta asemasta hyväksyttiin Danielsonin elokuussa laatimaan muistioon perustuvat päätöslauselmat. Eduskunnan tulisi jo ensi valtiopäivillä tavoitella laillisuuden täydellistä palauttamista ja valtiollisten olojen pysyvää järjestämistä. Siihen tarvittavat selitykset, lisäykset ja muutokset Suomen perustuslakeihin olivat aikaansaatavat valtiopäiväjärjestyksen määräämässä järjestyksessä. Valtakunnan lainsäädännön alalla julistuskirjan 3/15 helmikuuta 1899 rajoittaminen tarkoin määrättyihin asiaryhmiin oli toimenpide, jota ilman rauhoittuminen maassa ei ollut mahdollinen. Siihen nähden, että tämä julistuskirja koski koko valtakuntaa ja velvoitti viranomaisia keisarikunnassa, täytyisi sen rajoittamisenkin tapahtua valtakunnan lainsäädännön tietä. Mutta yhtä välttämätöntä oli, että ne suomalaiset asiat, joihin sanottua julistuskirjaa sovelletaan, sitä ennen hallitsijan ja valtiosäätyjen yhtäpitävän päätöksen kautta on erotettu Suomen erinäisestä maamme perustuslakien alaisesta lainsäädännöstä. Sitten kosketeltiin tärkeimpiä asioita, joissa tällainen siirto voisi tulla kysymykseen.
Yhtä tärkeä oli lakiemme kohottaminen täyteen voimaan maamme sisäisissä asioissa. Senvuoksi huhtikuun 1903 poikkeussäännökset oli lakkautettava, ainakin jo säätykokouksen alkaessa. Edelleen oli santarmikunnan toimivalta rajoitettava Suomen lakeihin soveltuvaksi. Paino-olot oli järjestettävä säännölliselle ja tyydyttävälle kannalle. Virkojen täyttäminen oman maan miehillä oli yksi kansallisen olemuksen kulmakiviä. Säädökset venäjän kielen käyttämisestä korkeimmissa virastoissa olisi tarkastettava.
Valtiopäivien avauspuheessaan 9 joulukuuta 1904, jossa keisari ilmoitti päättäneensä jättää perussääntöjen 15 päivältä helmikuuta 1899 (helmikuun manifesti), venäjänkieltä koskevan julistuskirjan 20 päivältä kesäkuuta 1900 sekä asevelvollisuuslain 12 päivältä heinäkuuta 1901 »pääperusteet» voimaan, hän lausui:
»Jotta kuitenkin voitaisiin tarkemmin määrätä yleisvaltakunnallisen lain säädännön suhde paikalliseen suomalaiseen lainsäädäntöön, olen Minä nähnyt mahdolliseksi, ottaen huomioon Suomen Senaattini esityksen, ryhtyä toimeen lakiehdotuksen suunnittelemiseksi näiden lainsäädäntöjen rajoittamisesta toisistaan.»
