Kun maanvuokrakomitea uudestaan kokoontui kesäkuussa 1913, sen jälkeen kun sen ehdotus vuokrasopimusten pidentämisestä oli eduskunnassa hylätty, oli mieliala alakuloinen. Syntyi vakava keskustelu. Harkittiin tilannetta, johon asia oli joutunut, ja miten komitean siihen oli suhtauduttava. Kannattiko komitean työtä ollenkaan jatkaa?
Puheenjohtaja Kairamo esitti keskusteltavaksi, mille kannalle oli asetuttava sen jälkeen kun komitean suunnittelema takautuvan lain pitentäminen oli eduskunnassa hylätty.
Minä lausuin paljon ajatelleeni komiteasta eroamista, koska havaitsin olevan vähän mahdollisuuksia niiden ajatusten toteuttamiseen, joiden pohjalla olin komitean työhön ryhtynyt. Kun oli käynyt ilmi, että eduskunnan enemmistö ei kannattanut komitean ehdotuksia, olisi saatava toiset henkilöt ehdotuksia tekemään.
Schybergson oli myös hyvin pessimistinen. Suurempia suunnitelmia ei eduskunnassa saataisi hyväksytyksi. Sen vuoksi komitean työ oli toivotonta. Hän ei katsonut voivansa jatkaa työtä komiteassa. Jos olisi jotakin toivoa tuloksista, voisi yrittää. Mutta nyt ei jaksanut. Hän ei tahtonut kuitenkaan juuri silloin luopua komiteasta, vaan voi jättää luopumisensa tuonnemmaksi.
Minä: Asia tulee vielä toivottomammaksi, jos Schybergson eroaa, koska hänen jäsenenä olonsa on komitean lopputöille välttämätön. Omasta puolestani saatoin jatkaa työtä vain, jos katsottiin voitavan työskennellä entisillä edellytyksillä, eikä esim. ainoastaan maanvuokralain muuttamiseksi.
Schybergson: Eduskunta, maanomistajat ja torpparit olisi pantava tekemään aloite eduskunnassa hallitukselle sellaisella enemmistöllä, että olisi takeita, jotta asia veisi tulokseen.
Kairamo: Oli paljon ajatellut samaan suuntaan kuin Schybergson. Kun eduskunnan enemmistö oli hylännyt komitean ehdotuksen, olisi luonnollista, että uudet miehet tulisi tilalle, mutta jos tämä komitea hajoaisi, uutta sellaista tuskin saataisiin, ja se pani harkitsemaan ennenkuin asetuttaisiin toivottomuuden tielle. Kun siten ei ollut muuta mahdollisuutta, olisi komitean sittenkin jatkettava. Toivoi että Schybergson ei kieltäytyisi ottamasta osaa työhön.
Minä: Schybergsonin ehdottamalla tiellä, että eduskunta tekisi anomuksen, ei päästäisi valmiiksi vuodeksi 1916. Kun oli, joskin pieni, mahdollisuus tuloksien saavuttamisesta, en tahtonut vetäytyä pois komiteasta.
Useat komitean jäsenet olivat sitä mieltä, että komitean olisi jatkettava työtänsä. Wrede ei katsonut komitean voivan hajota. Eduskunnan hylkäämä ehdotus takautuvan lain pitentämisestä ei ollut lopullinen suunnitelma vaan väliaikainen. Lopullisessa järjestelyssä vaikuttivat toiset näkökohdat. Torppariasia ei järjesty vapaaehtoisesti, mutta pakkoa on lievennettävä siten kuin komitea oli ehdottanut. Myös maan omistajat odottavat komitealta positiivisia ehdotuksia ja komitea on velvollinen sellaisia tekemään.
Paloheimo: Ajatteli pelolla ratkaisevaa vuotta 1916, sillä tiesi paljon tapauksia, joissa muu kuin joukkohäädöt ei voi tulla kysymykseen, ellei jotakin saada aikaan. Sen vuoksi asiata ei voitu jättää. — Se ei selviäisi muuten kuin ajamalla Paasikiven ja Schybergsonin ajattelema lunastussuunnitelma loppuun. Luuli, että kun asia selviää maanomistajille, komitean ehdotukset saavat paremmin kannatusta.
Sosialistit Gylling ja Tokoi kannattivat myös työn jatkamista, ja luottivat siihen, että vuoden 1916 lähestyessä kriitillisen ajan pakko voi vaikuttaa, että lopullinen ehdotus ei tulisi torppariväestön taholta saarnaan sellaista vastustusta kuin väliaikainen ehdotus.
Lopullinen tulos keskustelusta oli, että komitea päätti jatkaa työtä. Yksityiskohtaisia ehdotuksia tekemään asetettiin jaosto, johon tulivat Kairamo, minä ja Haataja. Komitea päätti kokoontua syksyllä, sitten kun jaosto oli saanut ehdotuksensa valmiiksi. Schybergson lykkäsi kysymyksen erostaan tuonnemmaksi. Kun syksyllä 1913 kokoonnuttiin, hän suostui jäämään komiteaan.
Olin lähemmin tutustunut Schybergsoniin eduskuntakomiteassa 1905—06. Sen jälkeen olimme monessa asiassa yhteistyössä. Opin panemaan suuren arvon hänen lahjakkuudelleen, kokemukselleen ja yleisissä asioissa osoittamalleen laajakatseisuudelle ja yhteisen edun harrastukselleen. Erityisesti häntä kiinnosti tilattoman väestön ja pienviljelijöiden asia. Hän oli humoristinen ja älykäs mies.
Kesä 1913 käytettiin maanvuokratilaston edelleen valmistamiseen. Haataja piti tarpeellisena, sekä komitean työn että asiain vastaisen hoitamisen kannalta, tehdä matkan ulkomaille. Hän kävi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Saksassa tutkimassa siellä toimeenpantuja maanomistusolojen järjestelyjä. Tutkimuksensa tuloksista hän piti syksyllä esitelmän Kansantaloudellisessa yhdistyksessä ja se julkaistiin nimellä »Maanvuokra- ja maatalouskysymyksen vaiheita ulkomailla» mainitun yhdistyksen julkaisusarjassa.
Syksystä 1913 kevääseen 1914 komitean työ jatkui yhtä mittaa, vuoroin jaostossa, vuoroin komiteassa. Lakiehdotuksen muovailussa avusti senaattori August Nybergh. Toukokuun 22 päivänä komitea kokoontui ehdotusten viimeiseen käsittelyyn. Työ saatettiin loppuun 5 kesäkuuta 1914, jolloin komitea lopetti istuntonsa ja allekirjoitti mietintönsä. Komitean ehdotusten takana olivat kaikki muut jäsenet paitsi Björnvik, joka vastusti kaikkia pakkotoimenpiteitä ja esitti, että komitean ehdotukset torppien lunastamiseksi oli hylättävä, sekä sosialistijäsenet Gylling ja Tokoi, jotka liittivät mietintöön vastalauseen.
Kappaleen sivut: 1 2
