XXVII. Kokoomussenaatin muodostaminen

Välikysymyskeskustelussa 27 päivänä maaliskuuta 1908 Danielson­ Kalmari antoi eräitä tietoja vanhasuomalaisen puolueen suhtautumisesta hallituskysymykseen. Hän mainitsi, että äsken eronnut kenraalikuvernööri Gerard heti virkaan astuttuaan »suoruudella, joka herätti luottamusta», saattoi meidän puolueemme tietoon käsityksensä, että senaatti oli kokoonpantava sillä tavoin, että sillä oli luja ja varma enemmistö kansaneduskunnassa ja kansassa. Kun Mechelinin senaatilla oli kieltämättä tällainen kannatus vanhassa säätyeduskunnassa, oli luonnollista, että se kannattajineen johti maan hallitusta. Mutta vuonna 1907 tapahtuneiden uuden eduskunnan vaalien jälkeen Gerard lausui, että asema oli muuttunut, ja antoi ymmärtää, että hänen käsityksensä mukaan vanhasuomalaisen puolueen tulisi olla mukana hallituksessa. Tämä tarjous ei johtanut mihinkään toimenpiteeseen meidän puoleltamme. Kun eduskunta marraskuun alussa 1907 lähti hajalle, otti Ge­rard asian uudestaan puheeksi ja paljon pontevammalla tavalla. Hän huomautti tarkoituksenaan olevan koota kaikki yhteiskuntaa ylläpitä­vät ainekset ja että hänelle olisi todellinen ilo, jos hän voisi saada aikaan hallituksen, joka paremmin kuin silloinen Mechelinin senaatti pystyisi kokoamaan ympärilleen nämä ainekset. Gerard jätti vanhasuomalaiselle puolueelle runsaasti aikaa miettiä, eikö se jo katsonut ajan tulleeksi, jolloin se voisi astua hallitukseen. Meidän piirissämme se käsitys pääsi valtaan, ettei ainakaan toistaiseksi pitäisi silloinkaan ryhtyä tähän tarjoukseen. Mutta kun valtiollinen asemamme vuoden 1907 lopulla alkoi synkistyä ja käydä uhkaavaksi, olisi tehtävä, mitä voitiin, jotta rivit voisivat yhdistyä ja jotta saataisiin hallitus, jolla oli takanaan kansan enemmistö. Danielson-Kalmari lausui kuitenkin epäilevänsä, tokko eduskunta pystyisi saamaan aikaan lujaa ja varmaa kannatusta millekään hallitukselle ja että meidän sen tähden täytyisi jättää kaikki unelmat eduskunnan vaikutuksesta hallituksen kokoonpanoon ja sen toimintaan. »Tuntien oman voimattomuutemme tässä kohden, annamme aivan toisenlaisten tekijäin määrätä, miten hallitus on kokoonpantu ja mitä se toimii ja mitä se saa aikaan.» Danielson-Kalmari katsoi kuitenkin, että olisi eheämmin rivein kuljettava eteenpäin.

Hallituskysymys oli marraskuun puolivälissä 1907 joutunut puoluevaltuuskunnassamme käsittelyn alaiseksi sen johdosta, että Porin suo­malainen seura oli lähettänyt kirjeen, jossa kerrottiin, että puolueemme kannattajat niillä paikkakunnilla eivät millään ehdolla tulisi hyväksy­mään, että puolueemme jäsenet ottaisivat osaa huhuttuun kokoomus­hallitukseen. Pöytäkirjaan on merkitty, että asia ei ollut ajankohtai­nen sen kautta, että senaatti itse oli, mikäli tiedettiin, hylännyt ajatuk­sen kokoomushallituksesta.

Valtuuskunnan seuraavassa kokouksessa 22. 11. 1907 keskusteltiin jälleen puolueemme suhtautumisesta hallitukseen. Danielson-Kalmari katsoi silloisen tilan nurjaksi, kun hallitus ei edustanut eduskunnan eikä kansan enemmistön mielipiteitä. Olisi pyrittävä siihen, että hallituksella olisi eduskunnan enemmistö takanaan. Nyt eduskunta oli kadottamassa kaiken vaikutuksensa hallituksen muodostamiseen. Hallitus olisi kokonaisuudessaan uudistettava.

Valtuuskunnassa Yrjö-Koskinen, Listo, Ingman ja Rautapää lausui­vat epäilyksen, tokko sillä hetkellä olisi mahdollisuuksia kokoomushallituksen aikaansaamiseen. Minä en pitänyt kysymystä hallituksesta pääasiana, vaan puoluesuhteiden järjestämistä siedettävälle kannalle. Nuorsuomalaisen ja vanhasuomalaisen maalaisväestön välillä ei mieles­täni ollut mitään asiallista eroa. Ero oli vain henkilökohtainen. Sen poistamiseksi olisi saatava yhteinen ohjelma, jonka ympärille voisi liit­tyä suurin osa suomenmielisiä. Silloin saataisiin eduskuntaan noin 80 edustajan ryhmä, »jolla voisi eduskunnassa opereerata». Ilman yhteistä ohjelmaa en katsonut voitavan yhteistä hallitusta muodostaa. — Asia jäi sillä kertaa sikseen.

Asema kävi kestämättömäksi. Hajanaisuus eduskunnassa oli niin suuri, että asioiden hoitaminen ei ollut mahdollinen. Eduskunta oli jakaantunut kolmeen ryhmään: sosialisteja oli 80 ja meitä vanhasuo­malaisia oli yhtä paljon kuin nuorsuomalaisia, ruotsalaisia ja maalais­liittolaisia, siis perustuslaillisia, yhteensä. Voimien kokoaminen oli vält­tämätöntä, jos haluttiin saada tuloksellista työtä eduskunnassa aikaan. Se ajatus oli vähitellen saanut jalansijaa myös perustuslaillisten kes­kuudessa.

Heti eduskunnan välikysymyksen johdosta tekemän päätöksen jäl­keen Mechelinin senaatti, kuten edellä on mainittu, ilmoitti eroavansa. Mutta uuden senaatin kokoonsaaminen ei ollut helppoa. Langhoff ker­too muistelmissaan¹ laajasti, mitä tässä asiassa tapahtui huhti­-kesäkuussa 1908. Uusi kenraalikuvernööri Böckmann neuvotteli myös Danielson-Kalmarin kanssa. Meidän piirissämme katsottiin kyllä kokoomussenaatin aikaansaamisen olevan parhaimman mahdolli­sen, mutta toisessa puolueessa ei asialla mielestämme ollut riittävästi kannatusta. Sitä paitsi olivat, eduskunnan hajoituksen johdosta, uudet vaalit edessä, minkä johdosta uuden hallituksen muodostaminen olisi paras lykätä siksi, kunnes vaalit oli pidetty. Kenraalikuvernööri Böck­mann alkoi tuskastua. Kesäkuun alussa hän lausui: »Suomessa näyttää olevan paljon vaikeampaa saada senaattoreja kuin Venäjällä minis­tereitä».

Sitten kun eduskuntavaalit oli toimitettu 1 ja 2 päivinä heinäkuuta 1908, alettiin neuvottelut kokoomushallituksen aikaansaamisesta. Edv. Hjelt, jonka luona neuvottelut tapahtuivat ja josta tuli uuden senaatin varapuheenjohtaja (pääministeri), kertoo niistä muistelmissaan »Från händelserika år».² Neuvotteluihin Edv. Hjeltin luona ottivat osaa senaattorit Nybergh, Schildt, Kaarlo Castrén ja meidän puoleltam­me Danielson-Kalmari, Yrjö-Koskinen, Aug. Hjelt, Listo ja minä. Keskustelut koskivat esillä olevia poliittisia kysymyksiä (valtakunnan­ lainsäädäntöä, poliisikysymystä, Nevanmiljoonia ja sisäpolitiikkaa), mutta varsinaista ohjelmaa ei laadittu. »Itse käytännöllinen yhteistyö oli luonnollinen tie puoluevastakohtien mahdolliseksi tasoittamiseksi ja voisi kenties johtaa yhteisymmärrykseen suurissa poliittisissa kysymyk­sissä.» Tämä Hjeltin käsitys vastasi meidänkin kantaamme. Se osoit­tautuikin oikeaksi. Yhteistyö senaatissa lievensi puolueiden välisiä vastakohtia.

Heinäkuun 10 päivänä käsittelimme lisätyn puoluevaltuuskunnan kokouksessa hallituskysymystä. Läsnä oli edustajia maan eri osista, yhteensä 46 jäsentä, puheenjohtajana tohtori Lauri Ingman.

Danielson-Kalmari alusti kysymyksen. Hän mainitsi, miten valtiol­linen asema oli viime aikana huonontunut. Venäjän taholta vaaditaan rahallisia korvauksia: Nevan sillan miljoonia sekä rahakorvausta sotilasrasituksista. Muitakin hyökkäyksiä on esiintynyt Venäjän puolelta. Niitä ajetaan nyt Venäjän kansan kunnian nimessä. Hallitsija oli lau­sunut toivomuksen, että Suomessa muodostuisi eri puolueista kokoon­pantu hallitus. Kenraalikuvernööri oli tarjonnut suomalaiselle puolueelle avoinna olevat paikat senaatin talousosastossa. Senaatin nykyiset jäsenet tuntuivat olevan kokoomushallituksen puolella. Se ei kuitenkaan merkitse paljon, ellei niiden takana ole asianomaisia puolueita. Nuorsuomalainen ryhmä näyttää asiassa olevan epävarmalla kannalla. Kysymys oli nyt, tahtooko suomalainen puolue edelleen pysyä sillä kannalla, jolla se on ollut, että kokoomushallitusta on yritettävä. Jos tämä kanta hy­väksytään, on lausuttava ne ehdot, millä tuohon hallitukseen on käytävä.

Keskustelun jälkeen kokous tunnusti pysyvänsä edelleen periaatteessa kokoomushallituksen kannalla.

Sitten keskusteltiin edellytyksistä, joilla kokoomushallitus voisi muodostua.

E. G. Palmén oli epäilevällä kannalla. Jos mieli saada kokoomus­hallitus, täytyy saada aikaan sopimus, miten asioita on ajettava. Sopia täytyy myös siitä, että vainopolitiikka on jätettävä pois. Ruotsinmie­listen ja nuorsuomalaisten on ilmoitettava, että he haluavat kokoomus­hallitusta. Palmén ei luullut, että oli tarpeellisia edellytyksiä kokoo­mushallituksen muodostamiseksi.

Tässä kohdassa minut kutsuttiin puhelimeen. Senaattori K. J. Ståhl­berg soitti minulle ilmoittaen nuorsuomalaisten juuri pitämässään lisä­tyn puoluehallinnon kokouksessa asettaneen kokoomushallituksen muodostamiselle seuraavat ehdot:

1. perustuslaillisten ryhmien on saatava enemmistö hallituksessa;
2. varapuheenjohtaja (pääministeri) on oleva perustuslaillinen;
3. entisiä routavuosien aikaisia senaatin jäseniä ei saa tulla halli­tukseen.

Kun ilmoitin tämän kokoukselle, teki se ikävän vaikutuksen. Lisätty valtuuskunta päätti, että keskustelut kokoomushallituksesta näiden ehtojen perusteella sillä hetkellä ovat rauenneet. Syynä tähän on myös, että nuorsuomalaiset eivät olleet selvästi osoittaneet olevansa kokoomushallituksen kannalla.

Kokouksen jatkuessa keskusteltiin, miten asiaa olisi ajettava, jos se vielä nousisi esille, sekä niistä ehdoista, joilla kokoomushallitus voisi syntyä. Danielson-Kalmari kertoi, että olisimme oikeutetut 6 paikkaan hallituksessa. Meidän yksityinen asiamme on, tyytyisimmekö 5 paik­kaan. Olemme valmiit yksityisesti neuvottelemaan ehdokkaittemme sopivaisuudesta paikkoihin, mutta emme alista ehdokkaitamme toisten puolueiden kokousten hyväksyttäväksi. Varapuheenjohtajaa emme ole ajatelleet oman puolueemme keskuudesta asetettavaksi. Puolueemme miehistä on ajateltu J. K. Paasikiveä, Y. K. Yrjö-Koskista, Aug. Hjel­tiä ja A. Listoa. Danielson-Kalmaria oli ajateltu salkuttomaksi jäseneksi.

Edelleen Danielson-Kalmari kertoi, että uuden senaatin asenteesta eri kysymyksiin oli neuvoteltu niiden kanssa, jotka muista puolueista tulisivat tähän hallitukseen. Näytti siltä, että senaatin kannassa Venäjään oli mahdollisuus päästä yksimielisyyteen. Kokoomushallituksen tulisi niin pitkälle kuin suinkin noudattaa ja kannattaa eduskunnan päätöksiä. Jos ei hallitsija jotakin maata koskevaa tärkeätä asiaa esitä eduskunnalle, olisi senaatin kuulusteltava eduskunnan mieltä. Puolue­ohjelma-asioissa on senaatin kannatettava eduskunnan päätöksiin no­jautuvaa kantaa puolueista huolimatta. Kysymys oikeusosaston kokoonpanon muuttamisesta ei ole vireillä.

Keskustelun jälkeen päätettiin hyväksyä ne periaatteet, joita Danielson-Kalmari oli esiintuonut kokoomushallituksen muodostamisen eh­doista. Jätettiin niiden asiaksi, jotka tähän asti ovat neuvotteluja käy­neet, ryhtyä keskusteluihin, jos ne uudestaan nousevat, ja sopia ehdok­kaista.

Vielä keskusteltiin siitä, miten puolueen jäsenten olisi hallituksessa meneteltävä siinä tapauksessa, että toisiin puolueisiin kuuluvat hallituksen jäsenet vetäytyvät siitä pois. Tästä ei tehty päätöstä, mutta kun se johti kysymykseen, olisiko suomalaisen puolueen yksinään mentävä hallitukseen, jos kokoomuksesta ei mitään tulisi, päätettiin, että puolueemme miesten ei pidä yksinään mennä hallitukseen ilman lisä­tyn puoluehallinnon hyväksymistä.

»Päättäjäisiksi (puheenjohtaja) tohtori Lauri Ingman lausui muuta­mia sanoja kuvaten sitä merkitystä, joka tällä kokouksella on epäile­mättä ollut.»

Neuvottelut uuden hallituksen kokoonpanosta olivat siten menemäisillään karille. — Kokouksessa Edv. Hjeltin luona seuraavana päivänä 11. 7. 1908 Danielson-Kalmari ilmoitti, että meidän puolueessamme kokoomushallitus katsottiin olevan ainoa mahdollinen, mutta uuden hallituksen täytyy voida nojautua varmaan enemmistöön eduskunnassa. Nuorsuomalaisessa ja ruotsalaisten puolueessa oli kuitenkin vahva vas­tustus kokoomussenaatin muodostamista vastaan. Nuorsuomalaiset oli­vat asettaneet oikein ehdoksi, että keitään henkilöitä, jotka olivat kuu­luneet 1905 eronneeseen senaattiin, ei saanut tulla uuteen hallitukseen. Kukaan meidän puolellamme ei ollut ajatellut kenenkään vuoden 1905 senaatin jäsenen tuloa uuteen hallitukseen, mutta sellaisen vaatimuk­sen esiintuominen oli meidän mielestämme osoituksena, ettei ole edelly­tyksiä porvarillisten ainesten yhteistyölle. Danielson-Kalmari katsoi sen­ tähden, että oli paras lopettaa neuvottelut kokoomussenaatin muodos­tamisesta.

Asiasta ei kuitenkaan päästy näin helpolla. Kun senaattori Nybergh tiedoitti tästä kenraalikuvernöörille Böckmannille, ilmoitti tämä olevansa pakotettu jättämään hallituskysymyksen Venäjän ministerineu­vostolle, ellei Suomessa voitaisi muodostaa kokoomussenaattia. Tällai­sen uhan edessä suurin osa nuorsuomalaisia ja ruotsinmielisiä edustajia selitti kannattavansa kokoomussenaattia, minkä jälkeen neuvottelut Hjeltin luona otettiin 16. 7. uudestaan esille. Böckmann tiedoitti meille matkustavansa seuraavana päivänä Pietariin ja silloin hänellä täytyi olla senaattorien lista mukanaan. Viime tingassa hallituslista saatiin valmiiksi: varapuheenjohtaja (pääministeri) oli Edv. Hjelt ja hänen lisäkseen perustuslaillisista 5 senaattoria: oikeustoimituskunta: Aug. Nybergh, maanviljelystoimituskunta: Onni Schildt, siviilitoimituskunta (sisäasiat): Kaarlo Castrén, kauppa- ja teollisuustoimituskunta: pankin­ johtaja Otto Stenroth, kulkulaitostoimituskunta: yli-insinööri W. Lindberg; 4 nuorsuomalaista ja 2 ruotsalaista. Meitä vanhasuomalaisia oli: Danielson-Kalmari, salkuton, Y. K. Yrjö-Koskinen, opetus, Aug. Hjelt (Edv. Hjeltin veli), kamaritoimituskunta, Rautapää, sisäasiain apulainen, ja minä, valtiovaraintoimituskunta. Siis: 4 nuorsuomalaista — niiden joukossa varapuheenjohtaja —, 2 ruotsalaista ja 5 vanhasuomalaista, yhteensä 11 senaattoria. Hallitsijan nimitys tapahtui 1 päivänä elo­kuuta 1908.

Tulos, kokoomushallitus, vastasi meidän toivomuksiamme. Mutta emme olleet täysin tyytyväisiä asian menoon. Paperieni joukossa on kirjoittamani, neuvotteluissa esitetty muistio, jossa sanotaan:

Meidän puolueessamme on edellytetty, että syntyisi todellinen kokoo­mus myös puolueiden kesken, niin että saataisiin aikaan hallitus, jonka takana olisi enemmistö eduskunnassa. Ruotsalaisen ja nuorsuomalaisen puolueen valtiopäiväedustajain kokousten päätösten kautta tällaisen aikaan­ saaminen on osoittautunut epävarmaksi. Mutta kun asema on sellainen, että kysymys hallituksen muodostamisesta on joutumaisillaan kotimaisten voi­mien vaikutuksen ulkopuolelle, niin pidämme velvollisuutenamme astua hallitukseen mutta katsomme välttämättömäksi huomauttaa että ne yksityiskohdat joihin nuorsuomalainen puolue perustaa lausuntansa, eivät sido meitä eikä suomalaista puoluetta.

Lisäksi uudistimme, että jos 12:s senaattorinpaikka tulee täytettä­väksi, se olisi täytettävä meidän puolueen jäsenellä.

Toivomaamme »todellista kokoomusta myös puolueiden kesken» ei silloin ollut syntynyt.

Muistellessani ponnistuksia kokoomussenaatin aikaansaamiseksi vuonna 1908, tuntuvat ne nyttemmin jotenkin tutuilta. Kokoomus­senaatin muodostaminen oli samanlaisen vaivan ja vastuksen takana kuin useimmat itsenäisyyden aikaiset hallitukset. Samanlaiset sitkeät neuvottelut ja sovittelut kuin myöhemminkin. Hallituksen vaihdos vuonna 1908 olikin ensimmäinen parlamentaarinen hallituksen vaihdos uuden kansanvaltaisen eduskunnan aikana. Silloin parlamentarismin aika ei kestänyt kauan, vain vuodet 1908—1909·, ja olot olivat monessa suhteessa toisenlaiset kuin itsenäisyyden aikana. Mutta vaikeudet sellaisen hallituksen aikaansaamisessa, joka nauttisi monipuolueisen ja rikkinäi­sen eduskunnan enemmistön kannatusta, olivat yhtäläiset kuin myö­hemmin.

Kokoomussenaatin muodostaminen oli ollut vastuksellinen. Sen alkutaivalkaan ei ollut lupaava. Varapuheenjohtaja Hjelt, arvatenkin neuvoteltuaan muiden perustuslaillisten kanssa, mutta puhumatta mitään meille vanhasuomalaisille, joita kuitenkin oli 11 senaatin jäsenestä 5, katsoi asiakseen uuden senaatin ensimmäisessä istunnossa 5 päivänä elokuuta pitää jonkinlaisen ohjelmapuheen, joka meidän mielestämme ei ollut onnistunut. Edv. Hjelt, jonka kanssa sitten tulin hyväksi ystä­väksi, oli yleensä tahdikas mies ja itse asiassa hänen poliittinen kantansa ei periaatteellisesti eronnut meidän kannastamme, niinkuin edellä olen esittänyt. Mutta hänellä ei silloin näkynyt olleen oikeata käsitystä tilan­teesta. Puheessaan hän mm. erityisesti korosti, että »senaatin uusi ko­koonpano ei ollut seuraus lähentymisestä puolueiden kesken, vaan oli syntynyt olosuhteiden pakosta».³ Me emme ymmärtäneet tällaista puhetta juuri silloin, kun oltiin yhteisesti lähdössä uudelle taipaleelle. Olimme yhtyneet kokoomussenaattiin yksinomaan tarkoituksessa saada aikaan suurempaa yksimielisyyttä porvarillisten ryhmien kesken ja siten luoda jonkinlaiset edellytykset työn menestymiselle. Muuta tarkoitusta kokoo­mussenaatilla ei voinut olla. Hjeltin puhe herätti meissä pahaa mieltä ja Uusi Suometar julkaisi sen johdosta ankaran kirjoituksen. Puhetta ei otettu senaatin pöytäkirjaan. Tahdoimme unohtaa Hjeltin puheen ja katsoa, mitä yhteisestä hallituksesta tulisi.

Itse asiassa yhteistoiminta senaatissa, samoinkuin henkilökohtaiset välit senaatin jäsenten kesken, olivat hyvät. Erimielisyys maanvuokra­lain julkaisemisessa, joka aiheutti perustuslaillisten senaattorien eron keväällä 1909 ja josta myöhemmin kerron ja jossa asiassa Edv. Hjelt itse lopuksi oli meidän vanhasuomalaisten kannalla, ei häirinnyt väle­jämme. Muistelen mielihyvällä sekä mieskohtaisia että poliittisia suh­teitani hallituksen perustuslaillisiin jäseniin Edv. Hjeltiin, Kaarlo Cas­tréniin, Otto Stenrothiin, Aug. Nyberghiin ja Onni Schildtiin, jotka se­naatissa ja sen jälkeen pysyivät rikkoutumattomina.

---

¹ Langhoff: mt., III, ss. 115—142.

² Hjelt: mt., I, s. 202 seur.

³ Hjelt: mt., I, ss. 212—216.