19.3.’44 Hynninen soitti maalle ja pyysi Ramsayn puolesta minua saapumaan Helsinkiin.
KL 1/2 6 i.p. olin Ramsayn luona. Pitkä keskustelu. Viime yönä oli Moskovan vastaus saapunut. Siinä ilmoittivat olevansa valmiit antamaan selityksiä angående tolkning av villkoren. Yhdelle tai kahdelle Suomen edustajalle. Ehdottivat tapaamispaikaksi Moskovaa. Madame oli esittänyt, että minä ja Walden menisimme Moskovaan.
Ramsay piti selvänä, että minä menen, ja jos Walden suostuu, niin se on hyvä.
Minä: Neuvostoliitto ja me olemme eri linjoilla. Ei voi toivoa, että Neuvostoliitto paljon lieventää ehtojaan. Hango ja oletetaan: Wiipuri ja Saimaan kanava. Mutta Suomessa ei olla valmiit tällä pohjalla tekemään rauhaa, paitsi sitten, kun Saksa on romahtanut tai meidän armeijamme lyöty. Mutta kumpikaan tästä ei tapahdu 3 a 4 viikon kuluessa. Ja se on pisin aika, jonka tällä neuvottelulla voitamme. Toista olisi, jos neuvotteluja voitaisiin pitkittää 3–5 kuukautta, jotta sillä aikaa sotatilanne ehtisi selvitä.
Emme kuitenkaan voi olla menemättä Moskovaan, koska venäläisien vastaus on aiheutunut meidän sanoistamme.
Minun mielestäni Mannerheimin – Rydin ja hallituksen olisi asetuttava varmalle kannalle, tahtovatko itse lähiviikkoina – s.o. ennen Saksan romahtamista tai meidän armeijamme lyömistä – ryhtyä toden teolla ajamaan rauhaa sillä linjalla, jolla se nyt on saatavissa s.o. venäläisien linjalla, jonka pääasiassa tunnemme. Minun mielestäni pitäisi näiden kolmen instanssin tehdä tämä päätös ja ruveta toden teolla rauhanasiaa ajamaan. Myös olisi selvitettävä, millä modifioimisella venäläisien ehdot voidaan hyväksyä.
Minä lausuin, että 3 a 4 viikon perästä meillä ei olla sen valmiimpia rauhantekoon kuin nyt. Sentähden on epätietoista, tokko Moskovan matka asiaa edistää vai ei. Mutta sinne on mentävä, kuten edellä olen sanonut. Mutta kysymys on, tarvitseeko minun mennä.
Lupasin asiaa ajatella.
Svenska Dagbladet 17.3.’44. Berlinissä esitetään edelleen sitä teesiä, että Suomen hallitus ei ole ottanut initiativia rauhanneuvotteluun Venäjän kanssa.
Paasikivi har handlat på egen hand, då han uppsökte madame Kollontay i Stockholm. Anglosaxisk press och sovjetryska önskemål har legat bakom hela igångsättande av vapenstil leståndskurssen. Om Paasikivi, som icke har gott namn i Tyskland, har förut från auktoritativt håll sagts, »att han inte är Finlands regering».
20.3.’44 Kl. 7 illalla Ramsayn luona: Paitsi minua Linkomies, Tanner ja Hynninen. Walden matkalla.
Ramsay teki selkoa aselepoehtojen eri kohdista. Ja siitä, mitä Moskovassa olisi koetettava saada aikaan.
Olisi:
a) Saatava selvä tarkasti, mitä kukin ehto tarkoittaa ja sisältää, sekä
b) Otettava selvä, millä tavalla ne voitaisiin toteuttaa, ja mitä muutoksia mahdollisesti niihin voitaisiin saada.
Ramsay aloitti helpoimmasta, Petsamosta. Mitä venäläiset haluavat. Sitten tulee kysymys sen vaihtamisesta
Wahingonkorvaus olisi saatava pois. Emme ole ottaneet osaa Leningradin pommitukseen.
Demobilisatio: Olisi saatava pois.
Sotavangit: Meillä on niiden joukossa m.m. puolalaisia, jotka eivät tahdo palata takaisin. Dito muitakin, jotka eivät tahdo palata takaisin. Miten niiden kanssa on meneteltävä.
Sitten inkeriläiset. Ja itäkarjalaiset, jotka kaiketi haluavat tulla Suomeen??
1940 vuoden raja: Ramsay ja muut hallituksen jäsenet esittivät, että olisi ehdotettava Suvannon linjaa. Myös Sallan luona olisi raja saatava muutetuksi siitä, mitä se oli 1940 vuoden sopimuksen mukaan.
Minä: Voi kyllä puhua siitä, Suvannon linjasta, mutta venäläiset ei enää siihen suostu. He pitävät kiinni 1940 vuoden rajasta. Suomen Karjala kuuluu heille heidän mielestään ja kysymys on, mitä he tahtovat meille luovuttaa.
Linkomies: Suomen kansa ei ymmärrä sitä kantaa, että Viipurin lääni kuuluisi venäläisille, vaan katsoo sen olevan Suomen vanhaa aluetta.
Minä: Mutta venäläiset katsovat asiasta toisella tavalla.
Minä: Meidän olisi selvitettävä itsellemme, mikä on Moskovan neuvottelujen tarkoitus? a) Tulkinta. b) Uusien ehdotuksien esittäminen meidän puoleltamme.
Minun mielestäni olisi nyt tehtävä vielä 12:nnella hetkellä viimeinen yritys pelastaa Suomi. Ei ole mitään toiveita siihen, että venäläiset luopuisivat Moskovan rauhan rajasta ja ehdoista. Ainoastaan jossain sivuasiassa he voivat tehdä pienempiä myönnytyksiä. Sentähden meidän pitäisi hyväksyä suurin piirtein venäläisien ehdot ja koettaa saada asia sillä pohjalla positiiviseen päätökseen. Muilla ehdoilla venäläiset ei tule sopimusta tekemään. Eikä ole syytä mihinkään neuvotteluihin heidän kanssaan ryhtyä muilla edellytyksillä, koska siitä ei tule mitään. Myös on vältettävä sitä, että neuvottelut päätyvät siihen, että todetaan, että emme voi sopia, ja että mitään ei ole tehtävissä. (Kuten 1939 vuoden neuvottelut.) Heidän kantansa on, että 1940 vuoden sopimus pitää olla восстановлен1. Sen jo heidän prestiginsä vaatii. Mutta eri sopimuksella voivat kompensatiota vastaan suostua luovuttamaan meille jotakin. Siten voisimme yrittää puhua Wiipurista ja Saimaan kanavasta painottaen taloudellisia syitä. Mutta jos he siihen suostuisivat, niin rauha olisi tehtävä. Epäilen kuitenkin, että suostuvat Wiipuriin, koska se näyttää olevan heille sotilaallisista syistä tärkeä ja on vaikea erottaa. Ellei nyt päästä sopimukseen, niin 9 ≤ 1 vastaan se tietää, että Suomi joutuu lopulta katastrofiin.
Linkomies ja Tanner sanoivat, että nykyinen hallitus ei voi saada eduskuntaa ja kansaa luopumaan Viipurin läänistä.
1 palautettu voimaan
Minä: Jos Mannerheim, hallitus ja Ryti yhdessä esittävät, niin kansa ja eduskunta suostuvat.
Linkomies ja Tanner: Mannerheimin pitäisi tulla pääministeriksi ja siinä ominaisuudessa ajaa asia. Silloin se menisi.
Minä: Eikö riitä, että Mannerheim lausuu selvästi mielipiteensä, vaikka ei ole pääministeri?
Linkomies ja Tanner näkyivät olevan sitä mieltä, että se ei riitä, vaan Mannerheimin pitäisi olla hallituksen johdossa.
Minä lausuin myös, että vaikka me emme voi olla menemättä Moskovaan, kun Neuvostohallituksen suostumus ottamaan vastaan on syntynyt meidän ehdotuksestamme, niin minä en näillä edellytyksillä näe siellä saatavan mitään aikaan. Voitamme aikaa korkeintaan 2 a 3 viikkoa, mutta silloin on asema yhtä epäselvä kuin nyt. Voi olla, että tämä matka voi vielä vain vaikeuttaa asioita. Sen takia sanoin harkitsevani, tokko minun on syytä mennä Moskovaan.
Ramsay: Jos minä en mene Moskovaan, katsotaan se huonoksi merkiksi. Sentähden minun velvollisuuteni on mennä mukaan.
Minä: Myönsin että siinä on perää.
Ramsay ilmoitti luulevansa, että Walden tulee mukaan.
Minä: Lausuin tyytyväisyyteni siihen, ja sanoin, että edellytys, että minä ylipäänsä menen Moskovaan on, että Walden tulee mukaan.
Sitten Ramsay siirtyi ensiehtoon: Saksalaisien sotajoukkojen internoimiseen. Meidän kantamme on, että meidän pitäisi koet taa päästä sopimukseen saksalaisien kanssa niln, että joukot saavat poistua Suomesta. Tarvitaan aikaa 3 kuukautta, kun on Litsalle 600 kilometriä Rovaniemestä. Eristäminen on jo vaikea. Sitäpaitsi on vaara, että saksalaiset miehittää Rovaniemen ja Oulun ja niiden välisen rautatien.
Tästä keskusteltiin kauan.
Minä lausuin mielipiteen: Me olemme koko ajan painottaneet, että meidän sotamme on erillinen, ja että voimme tehdä rauhan milloin katsomme sen maallemme parhaaksi. Jos nyt teemme rauhan Venäjän kanssa, niln ilmoitamme tämän saksalaisille. Jos ja kun voimme valmistaa heille mahdollisuuden päästä maasta, niin se on kaikki, mitä maalta voi kunnian kannalta vaatia. Jos saksalaiset ei suostu menemään pois, niin me olemme vapaat. Silloin voimme kyllä heidät isoleerata. Pidän myös mahdollisena, että loppujen lopuksi, jos saksalaiset eivät ollenkaan ota ymmärtääkseen meidän kantaamme, joudumme ristiriitaan saksalaisien kanssa. Sitä ei voi vielä sanoa, mutta meidän täytyy ne vaikeudet tavalla tai toisella järjestää. Puhuimme myös siitä, että suhteet Saksan kanssa on katkaistava ja nikkelin ja kuparin viennistä Saksaan luovuttava. Siinä tulee suuria vaikeuksia. Venäläiset vaativat suhteita katkaistavaksi
21.3.’44 Lehdissä hallituksen selonteko tunnustelujen kulusta. Tämä on idioottinen toimenpide. Julkaista sellainen juuri tällä hetkellä on täysin käsittämätöntä. Se vaikeuttaa neuvotteluja Moskovassa erinomaisen paljon. Tällainen selonteko olisi ollut julkaistava sitten, kun neuvottelut ovat lopullisesti katkenneet. Mutta julkaista se juuri kun pyrimme jatkamaan neuvotteluja, on idioottimaista. Nykyinen hallitus ja presidentti eivät kykene hoitamaan asioita. Näyttää siltä, että he hoitavat asioita, ei päällä, vaan takapuolella. Juuri kun koetetaan saada aikaan neuvotteluja venäläisien kanssa, niin julkaistaan tällainen tekele, ikään kuin tahdottaisiin lyödä venäläisiä – Kremliä – vasten naamaa. Tavaton typeryys.
Soitin Ramsaylle ja lausuin ihmettelyni ja paheksumiseni tällaisesta menettelystä. Sanoin että otan takaisin eilen antamani lupauksen mennä Moskovaan. Koska tämä hallituksen toimenpide erinomaisesti vaikeuttaa, ellei tee tyhjäksi, enempiä neuvotteluja.
Ramsay sanoi olleensa vastaan tällaisen kommunikean julkaisemista, mutta muut tahtoivat sen julaista.
Sanoin että en voi nyt mennä ulos kylmetyksen vuoksi, mutta jos Walden tulee luokseni, niin keskustelen hänen kanssaan ja annan lopullisen kantani tiedoksi sen jälkeen.
Ramsay lupasi pyytää Waldenin saavuttuaan Helsinkiin asettumaan yhteyteen minun kanssani
Reflektio 21.3.’44
Hallituksen kommunikeassa selostetusta Neuvostoliiton vastauksesta näkyy, että Neuvostoliitto suostuu ainoastaan antamaan selvitystä ehdotuksen tulkinnasta, mutta katsoo ehtojen olevan lopullisia ja ehdottomia.
Tämä osottaa, että Moskovassa emme voi saada mitään suurempia asiallisia muutoksia ehdotuksiin.
Täällä eletään jälleen illusioissa, kuten aina ennenkin. Minun nähdäkseni:
1. Neuvostoliitto on kantansa määrännyt. Sen ehtoihin ei voi saada oleellisia muutoksia. Ainoastaan selvityksiä ja ehkä joitakin pienempiä modifikatioita.
2. Meidän olisi kansamme pelastamiseksi, niin paljon kuin nyt enää voi pelastaa, päästävä Neuvostoliiton kanssa sopimukseen suurin piirtein Neuvostohallituksen asettamilla ehdoilla. Muuten voi olla perikato edessä.
3. Mannerheimin täytyy nyt esiintyä ja aktiivisesti toimia ja ottaa asia käsiinsä. Sillä kehenkään muuhun kuin Mannerheimiin ei Suomen kansa luota.
4. Ellei niin menetellä, niin menemme kohti suurta katastrofia ja tuhoa.
5. Neuvostoliiton kanta, josta se ei luullakseni luovu, on että 1940 vuoden rauha pannaan jälleen voimaan (»восстановление»). Tämä on Kremlin lähtökohta. Eri sopimuksella voi kompensatiota vastaan antaa meille jotain (esimerkiksi Hanko). Mutta miten tähän lähtökohtaan voi soveltua se, että ehdotamme Suvannon linjaa rajaksi? Se ehdotus menee liian pitkälle. Emme voi sanoa, että korvausta vastaan vaihdetaan Suvannon linjan pohjoispuolella oleva alue, se on suuri osa Viipurin lääniä, meille esimerkiksi Petsamoa vastaan.
21.3.’44 Walden luonani.
Walden piti asemaamme sangen epätoivoisena. Eroamisenne sodasta on vaikea:
a) Jos teemme rauhan ja vetäydymme 1940 vuoden rajalle ja jätärrune nykyisen rintaman, niin Neuvosto-Venäjä voi sodan kestäessä hyökätä päällemme ja silloin emme voi puolustaa itseämme. Venäläisien hyökkäys voi sodan aikana tapahtua jostain syystä.
b) Korkeimmat kenraalit ovat hyvin jyrkällä kannalla rauhan tekoa vastaan.
c) Saksalaisien joukkojen poissaarninen Pohjois-Suomesta on vaikeaa.
d) Linkomies on sitä mieltä, että hänen hallituksensa ei voi hallita asemaa.
. Minä: Mannerheimin täytyy ottaa asia käsiinsä ja hoitaa se.
Hän voi sen tehdä
Walden: Eilen ja toissapäivänä hän oli puhunut siitä hyvin vakavasti Mannerheimin kanssa. Mannerheim ei antanut varmaa vastausta. Walden itse jo hyvin kauan ollut sitä mieltä, että Saksa ei sotaa voita.
Minä: Nykyinen hallitus ja johto, Mannerheim, Ryti ja hallitus ovat edesvastuussa siitä, että maa on tähän asemaan joutunut. Heidän täytyy olla valmiit yrittämään selvittää asema.
Walden näkyi tämän myöntävän.
Walden sanoi, että Mannerheim on sitä mieltä, että Moskovaan on mentävä. Myös oli Mannerheim ollut sitä mieltä, että Waldenin olisi mentävä. Mutta Walden oli esittänyt omaa menoaan vastaan seuraavat 3 seikkaa:
a) Suhteensa saksalaisiin.
b) Suhteet armeijaan.
c) Walden katsottaisiin Mannerheimin edustajaksi. Minä sanoin, että nämät seikat eivät ole päteviä.
Walden näkyi olevan edelleen sitä mieltä, että Suomen armeijan lyöminen tulee Venäjälle kalliiksi. Vaikka Venäjän armeija on osottanut suurta voimaa, niin se riippuu siitä, että Saksan armeija on heikentynyt ja on kiinni lännessä. Mutta idässä on Venäjän armeija myös heikentynyt. Esimerkiksijalkaväki on Venäjän armeijassa nyt hyvin huonoa.1
Minä vastasin, että suurvaltojen politiikassa tällainen asia2 ei suurta merkitse.
Walden sanoi, että olisi mentävä Moskovaan. Olisi sekin yritettävä. Sitten tehdään lopullinen päätös.
1 Merkitty kohta – on myöhempi lisäys toisella kynällä riviväliin ja marginaaliin
2 Merkitty kohta – selvennetty myöhemmin toisella kynällä muotoon:
»kysymys, maksaako hyökkäys enemmän tai vähemmän»
olisi nyt koetettava päästä positiiviseen päätökseen. Mannerheimin olisi parempi nyt koettaa selvittää asia kuin myöhemmin, jolloin vielä kovemmat ehdot ovat kysymyksessä.
Walden sanoi myöhemmin puhuvansa Mannerheimin kanssa telefonissa samana iltana.
22.3.’44 Lehdissä Kremlin selonteko.
22.3.’44 Ramsay luonani:
Mannerheim oli nyt sitä mieltä, että Waldenin ei pitäisi mennä. Ramsay oli puhunut Carl Enckellin kanssa, joka oli luvannut olla reservissä, jos tarvitaan.
Ramsay näytti minulle saamaansa sähkettä Gripenbergiltä.
Ramsay oli ilmoittanut, että minä olen sairastunut.
Kollontay oli sanonut, että vielä ei ilmoita Moskovaan minun sairastumistani. Mutta ei voi asiaa pitkittää. Jos minä en voi mennä, niin täytyy lähettää joku toinen.
Moskovan vastauksessa oli sanottu, että kysymys on ehtojen »interpretation».
Ramsay luuli, että asia ei pahennut, vaikka ei päästä tulokseen. Atmosfääri ehkä jää paremmaksi. Rauhanpyrkimys. Katsoo että parempia ehtoja kuin nyt on kysymyksessä, emme saa. Mutta ehkä Venäjä vielä myöhemmin suostuu näihin ehtoihin.
Minä: En pitänyt sitä mahdottomana, jos uusiin neuvotteluihin päästään, ennenkuin Aufmarsch Venäjän puolelta on tapahtunut.
Ryti puhuu tänään Waldenin kanssa ja koettaa ylipuhua hänet niin, että Walden lähtisi Moskovaan.
23.3.’44 Luonani: Ramsay, Walden, Carl Enckell, kenraali Heinrichs.
Keskustelimme 2 1/2 tuntia.
I. Wapenstillestånd tai lopullinen rauha. Selvitettävä mikä on tarkoitus.
Walden: Meille olisi paras, että lopullinen rauha vasta suursodan loputtua. Siihen asti pitäisimme joukkomme nykyisillä linjoilla. Pelkäämme venäläisiä.
Heinrichs: Venäläisiä on meidän vastassamme vähemmän, kuin meillä on joukkoja. Samoin saksalaisien joukkojen edessä, mutta disproportion on pienempi, kuin meidän kohdallamme.
Venäläisien intressi on sama kuin saksalaisien: Nikkeli. Saksan että saa nikkeliä. Venäläisien että Saksa ei saa nikkeliä.
Sotilaallisesti Saksalla ei ole enää Lapissa sitä intressiä kuin alussa. (Konvoijien bombardeeraaminen.)
Saksa saa 9000 tonnia nikkeliä (100 %) Petsamosta = lähes 1/2 Saksan koko nikkelintarpeesta.
II. Saksalaisten joukkojen internoiminen.
Ramsay: Meidän täytyy tulla sopimukseen Saksan kanssa, että menevät pois. Tarvitaan aikaa.
Heinrichs: Saksa ottaa kovin pahakseen Syy: Nikkeli ja moraalinen vaikutus sekä Saksan pieniin vasalleihin että Saksan kansaan, koska osottaa, että me emme luota Saksan voittoon.
Aikaa Saksan joukkojen poisviemiseen tarvitaan vähintäinkin 3 1/2 kuukautta.
Kelirikko.
Venäläisillä ei ole sotilaallista etua vaatia Saksan joukkoja pois, sillä nyt Saksan joukoista ei ole Venäjälle suurta haittaa. Eivät hyökkää. Venäjälle olisi paras, että Saksan divisioonat ovat siellä pohjoisessa, missä ovat. .Ainoastaan prestigekysymys.
Walden: Luuli että Saksa kaiketi ei pane vastaan. Analogia Ruotsin transitsopimuksen purkaminen. Jodl’in lausunto. Me tulemme neuvottelemaan Saksan kanssa.
Ramsay: Venäjälle olisi paras ratkaisu antaa Saksan joukkojen olla missä ne ovat.
Heinrichs: Jos Saksalta kysytään edeltä päin, niin panee vastaan. Mutta ei ole mahdotonta, että Saksa ei vastusta.
III. Demobilisatio.
Walden: Emme tule pitämään omia joukkoja, kuin mitä on välttämätöntä. Mutta principiellt ei voi keskustella.
Enckell: Täytyisi saada sellaiset ehdot, että voi tulla hyvät välit Suomen ja Venäjän välille. Ja siihen kuuluu oikeus pitää puolustusjoukkoja.
Resoluutio: Tämä ehto on saatava pois.
IV. 1940 vuoden rajat.
Heinrichs: Laatokan pohjoispuolella on Venäjän puolustuksen kannalta vähäinen merkitys, koska se on liian kapea.
Petsamo on niin suuri alaltaan ja niin kallisarvoinen, että sitä vastaa Suvannon-linjan pohjoispuolella oleva osa Viipurin lääniä.
Huomenna kl. 2 jatketaan keskustelua minun luonani.
24.3.’44 Luonani jälleen Ramsay, Walden, Heinrichs ja Enckell.
I Saksalaisien joukkojen poissaarninen. Meidän perustelumme.
Heinrichs: Meillä ei ole voimavaroja saksalaisien internoimiseksi, sitä ei voi teknillisesti suorittaa. Yhteistoiminta venäläisien kanssa on mahdotonta. Siihen emme voi saada omia joukkojamme.
Nyt saksalaiset ovat isoloituja sotanäyttämöltä, jossa ratkaisu tapahtuu. Heillä on pitkä rintama, johon he ovat sidottuja. He ovat aivan vaarattomia nyt. Jos asia heidän kanssaan järjestetään sopimustietä, niln ei pitäisi olla Venäjän intressissä, että evakuoiminen tapahtuu forsseeratussa tahdissa, koska ne nyt ovat vaarattomia. Joka tapauksessa evakuoiminen veisi 3 1/2 kuukautta. Lisäksi: Kelirikko, mikä vielä viivyttää. Siis ainakin 4 kuukautta sen jälkeen, kun heidän kanssaan on sovittu. Siis tästälähtien ainakin 5 kuukautta.
Sentähden ei ole venäläisien intressi kiirehtiä heidän lähtöään. Mutta suomalaista sotaväkeä ei voi käyttää heidän karkoittamisekseen. Venäläistä väkeä ei voi tänne päästää.
Ramsay: Mutta ne, jotka ovat Etelä-Suomessa?
Heinrichs: On baseerattu Wiroon. Etelä-Suomessa on etappiyksikköjä, pieniä.
II Wälirauha. Joukkojen jääminen paikoilleen.
Heinrichs: Nykyinen rintama on meille merkityksellinen. Meillä on kestävät asemat vihollisen edessä. Sen ohella meillä on takana toinen vahva linja med permanenta befästningar. Jos tulee перемирие1 eikä lopullinen, vaan rauhanteko jätettäisiin toistaiseksi, olisi tärkeätä, että meidän joukkomme jäisi paikoilleen. Se olisi myös joukkojen moraalin kannalta välttämätöntä.
Walden. Presidentin kanta: Pääasia on, että sovitaan alueesta.
1 välirauha, aselepo
Jos pyrimme ja pääsemme lopulliseen rauhaan, niin silloin emme voi jäädä asemiimme. Walden sanoi, että ei voinut siihen nyt vastata.
Ramsay: Venäjälle on pääasia rajakysymys: Moskovan rauha voimaan. On sovittava aluekysymyksistä, mutta mahdollista, että ei tule lopullinen rauha, ennenkuin suuressa selvittelyssä. Armeijan pitäisi jäädä paikoilleen, niin kauan kuin mahdollista.
Walden: Ei ole edullista lykätä meidän asiaamme suureen Euroopan konferenssiin.
Enckell: Venäläiset tahtovat meidät pois sodasta.
a) Jotta meidän armeijamme tulee pois sodasta.
b) Att få bort basen för tyska armeen i Norden.
Mutta meidän täytyy nyt tehdä asia selväksi, myös mikäli koskee alueita.
Sotavangit ym.
Ramsay: Voitaisiin antaa sotavangit ja suojaleireissä olevat. Tahdomme pitää: heimolaiset ja ne, jotka ovat meidän sotaväessärnme.
Puolalaisia ei myös annettaisi. Reciprocitet.
Minä: Ne jotka tahtovat palata. Resoluutio:
a) Selvitettävä, mikä on venäläisien kanta.
b) Meidän kantamme: palautetaan ne, jotka tahtovat palata.
c) Vastavuoroisuus. Detaljikysymykset myöhemmäksi. Sotavahingot.
Heinrichs: Suomen ilmavoimat ei ole pommittaneet Leningradia. Ei myös tykistö.
Resoluutio: Koetettava saada pois koko määräys. Argumentit. Walden: Suomen kansaa ei saada mukaan mihinkään, mikä haiskahtaa alentavalta = kontributio.
Heinrichs: Kokemus osottaa, että mikään ei ole omiaan niin myrkyttämään suhteita ja mieliä, kuin tällaiset vahingonkorvausneuvottelut ja -komiteat.
24.3.’44 Olimme Rydin luona: Ramsay, Enckell ja minä.
Ryti: Me emme saa päästää tätä asiaa raukeamaan sen vuoksi, että emme muka voi järjestää saksalaisia joukkoja koskevaa asiaa. Jos päätämme tulla neutraaliksi, niin on selvä, että saksalaisia joukkoja ei saa olla meidän alueellamme. Maailma ei ymmärtäisi sitä, että me jättäisimme rauhanasian senvuoksi, että emme voi päästä Saksan joukoista.
Rydin mielestä on pääasia aluekysymys. Jos asia raukeaa sentähden, että me emme saa meidän elämällemme välttämättömiä alueita ja Venäjä on siinä kovin kitsas, niin sen muu maailma paremmin ymmärtää. Atlannin sopimus ym. Rydin mielestä meidän pitäisi olla alueasioissa tiukkoja Venäjä ei tarvitse meidän alueita.
Minä: Aion esittää Molotoville, että me tarvitsemme välttämättä Viipurin läänin osat, jotka ovat Wiipurista – Sortavalaan asti ja perustellen sitä, ehdottaa että Neuvosto-Venäjä suostuisi järjestämään tämän ynnä Hangon korvausta vastaan Petsamossa.
Ryti antoi Karjalaa koskevan promemorian, jonka oli kirjoittanut.
Sihteeriksi tulee Oscar Enckellin poika, varatuomari Enckell. Lähdemme huomenna 25/3 kl. 3 autolla Turkuun, jossa olemme yötä. Sieltä lähdemme pienellä lentokoneella kl. 6.30 ylihuomenna Tukholmaan ja sieltä suurella lentokoneella Moskovaan.
(27.3.’44)
26.3.’44 kl. 4 i.p. Venäjän aikaa tulimme Moskovaan. Lensimme Tukholmasta Suomen yli – 30 km Helsingin pohjoispuolella – sitten Viipurin länsipuolelta ja Kiviniemen kohdalla Suomen ja Venäjän rintaman yli. 3 venäläistä hävittäjää saattoi meitä rajanylimenon kohdalla. Sitten pitkin Leningradin–Moskovan rautatietä. Kun tulimme Moskovaan oli kova lumipyry. Lentokone hyppeli. Florman sanoi, että lumipyry oli niin kova, että venäläiset Aeroflotin herrat olivat epäilleet, tokko pääsemme sellaisessa ilmassa perille, mutta pilotti oli taitava. Vastassa oli pari Narkomindelin virkamiestä ja lentoyhtiön upseeri ym. Mukana lentokoneessa oli kapteeni Florman ja Aeroflotin edustaja Klinov. Matka meni hyvin. Florman piti meistä hyvää huolta. Juotiin kahvia ja syötiin voileipiä.
Moskovassa asuimme jälleen entisessä talossa Ostrovskinkadun varrella, jossa olimme rauhanneuvotteluissa 1940, ja jossa minä asuin siksi, kunnes pääsin omaan lähetystötaloon. Kohtelu oli hyvä. Ruoka ei ollut niin hyvää kuin aikaisemmin, mutta sota aikaan nähden se oli aivan tyydyttävää.
Narkomindelin virkamies Шумнлов1 oli meidän apunamme. Hänen kauttaan järjestettiin kokous, joka määrättiin 27/3 kl. 4. Kremlissä. Koko illan valmistimme ja neuvottelimme Enckellin kanssa. Minä valvoin myöhään yöhön saadakseni itselleni ohjelman neuvottelua varten. Jatkoin työtäni 27/3 aamupäivällä siksi, kunnes menimme kokoukseen.
27.3. vähää ennen kl. 4 lähdimme Kremliin. Narkomindelin edustaja ja eräs toinen oli mukanamme autossa. Ajoimme Kremliin Borov-portin kautta, minulle tuttua vanhaa tietä. Nyt oli meitä portilta alkaen ainoastaan 2 autoa.
Kokous oli Molotovin huoneessa, vanhassa tutussa. Pienen odotuksen jälkeen menimme sisään. Molotov otti vastaan ja sanoi tervehtiessään minua joitain kohteliaita sanoja siihen suuntaan, että oli iloinen tavatessaan jälleen minua. Minä vastasin olevani myös iloinen nähdessäni hänen niin terveenä. Molotov oli lihonut.2
Venäläisien puolelta oli läsnä Molotov ja Dekanozov, joka oli uudessa virkauniformussa. Molotov oli siviilipuvussa. Lisäksi oli sihteeri ja tulkki, jota ei tarvittu. Meidän puolelta oli minä, Enckell ja sihteerinä varatuomari Enckell.
Sihteerimme Enckell piti keskustelupöytäkirjan. En sentähden tässä selosta keskustelua.
Yleinen vaikutus keskustelusta oli kovin ikävä. Molotov oli kyllä mieskohtaisesti ystävällinen. Kysyi aluksi miten matkamme oli mennyt yms. Mutta asiassa oli kovin jyrkkä. Keskustelut osottivat, miten vaarallinen asema on.
Meillä luullaan, että meidän pääsemisemme Moskovaan on venäläisien puolelta retretti, perääntyminen, ja että venäläiset tahtovat meidät sodasta pois, ja ovat valmiit sentähden tekemään meidän kanssamme siedettävin ehdoin hyvän rauhan ja tekemään meille myönnytyksiä. Kokous osotti, että asia ei ole ollenkaan näin. Venäläiset ei näy panevan meille ja meidän sodasta eroamisellemme suurempaa merkitystä, eivätkä sentähden tee meille myönnytyksiä.
1 Sumilov
2 Merkitty lause – on eriaikainen lisä toisella kynällä
Venäläisissä epäluulo meitä kohtaan yhä lisääntyy ja ehkä kääntyy vihaksi. Molotov korosti monta kertaa, että Suomi on kolme kertaa lyhyen ajan kuluessa ollut sodassa Neuvosto-Venäjän kanssa. Itä-Karjalan kapinat, talvisota ja nykyinen sota. Nähtävästi on se, että 1941 hyökkäsimme yhdessä Saksan kanssa Venäjän päälle, kovin herättänyt vihaa venäläisissä.
Epäluuloa osottaa mm erityisesti demobilisaatio. Molotov huomautti, että tsaarin Venäjä ei olisi itsenäistä Suomea hyväksynyt. Neuvosto-Venäjä antoi Suomelle itsenäisyyden. Kiitokseksi siitä on Venäjä saanut 3 sotaa Suomen kanssa. Molotov väitti, että myös 1939–40 sota oli Suomen alottama ja tahtoma, varsinkin kun emme suostuneet Venäjän kohtuullisiin ehdotuksiin syksyllä 1939. Tämä Molotovin esitys, samoin kuin eräät muut hänen sanansa, olivat vaarallisia. Ne näyttivät osottavan, että Venäjällä kaiketi ajatellaan, että Suomen itsenäisyys ei ole selvä ja kaiketi katuu, että 1917 suostui Suomen itsenäisyyteen. Nyt on myös käynyt selväksi, että länsivalloista ei meille ole mitään apua. Molotov palasi useasti siihen, että he 1939 syksyllä koettivat saada sopimusta kohtuullisilla ehdoilla, mutta me emme suostuneet. Kävi ilmi, että kaiken perus on, että syksyllä 1939 emme suostuneet tekemään sopimusta Stalinin kanssa. Siihen Molotov eri kertoja palasi.
Mikä on nyt tästä kaikesta meille seuraus ja mikä on tulevaisuutemme? Miten tästä pelastumme? Se on kysymys.
Me olemme jälleen eläneet niin, kuin koko itsenäisyyden ajan illusioiden vallassa. Nyt meille ei ole mitään apua.
28.3.’44 Ruotsin asiainhoitaja Hägglöf oli luonamme. Kerroimme hänelle vähän eilisestä kokouksesta.
Kyselin Hägglöfiltä politiikkaa. Kaikki diplomaatit ovat sitä mieltä, että Saksa häviää sodan. Toiset luulevat sen tapahtuvan pian.
Venäjän armeijan iskuvoima ei ole lopussa – niin luuli – luuli että Neuvostoarmeija tulee jatkamaan hyökkäystään.
Ei ole perää siinä luulossa, että Venäjälle tulisi suuri elintarvepula. Viime syksynä oli vaikeuksia, silloin leipäransoneja annettiin. Mutta nyt ei ole suurempaa puutetta. Myös USA, Kanada ja Englanti lähettävät paljon elintarpeita.
(Obs! Raatajan puhe, Qokakuussa) että eräs Saksan ministeri oli hänelle kertonut, että maalis- tai huhtikuussa 1944 tulee suuri nälänhätä Venäjälle!).
28.3. Hägglöfin kautta lähetimme seuraavan sähkeen: Ramsay. Sammanträde tjugosjunde Circa tre timmar med Molotov Dekanozov Inga förbättringar Fordrar hela Petsamo utan kompensation Nytt sammanträde i morgon Paasikivi. Enckell.
29.3.’44 Kokous Kremlissä kl. 4–6. Toinen kokous kl. 8, jolloin Molotov antoi meille uudet ehdot.
(Kts. pöytäkirjaa ja ehtoja.)
Hägglöfin kautta lähetimme sähkeen Helsinkiin, jossa teimme selkoa ehdoista.
Refiektio: Uudet ehdot ovat paremmat kuin vanhat, siinä suhteessa, että Hanko luovutetaan meille. Tosin menetämme Petsamon, mutta Hanko on meille tärkeämpi kuin Petsamo. Mitä tulee pysyviin ehtoihin, ovat nämät ehdot paremmat kuin 1940 ehdot, koska Hanko jää meille ja Hanko on meille tärkeämpi kuin Petsamo. Lisäksi neuvostohallitus hyväksyy periaatteen, että saksalaiset joukot voidaan myös poistaa eikä vaadi yksinomaan internoimista. Aika on lyhyt. Vahingonkorvaussumma on hirmuinen 600 miljoonaa dollaria. Demobilisaatio on sama Nämät uudet ehdot ovat, mikäli koskee pysyväisiä ehtoja, minun mielestäni paremmat kuin Moskovan rauha, koska saadaan Hanko.1 Pääasia on, hyväksytäänkö 1940 vuoden raja.
Minun mielipiteeni on edelleen, että olisi nyt tällä linjalla asia vietävä loppuun. Korvaussumma olisi koetettava saada alenemaan. Aika Saksan joukkojen poistamiseksi olisi saatava pidennetyksi ja luettava siitä, kun sopimus allekirjoitetaan. Demobilisaatioasia olisi myös jollain tavalla vielä ajateltava. Näyttää todennäköiseltä, että 1940 vuoden rajoista emme pääse.
Emme myös luultavasti pääse vahingonkorvauksesta. Sen saamme maksaa sotaseikkailustamme, kun siihen menimme.
1 Merkitty kohta – myöhemmin toisella kynällä ylipyyhitty
Tähän hulluun yritykseen. Ja todennäköisesti jäämme häviävälle puolelle. Maailman meno on, että häviävä puoli saa maksaa vahingon. Siitä ei päästä. Mutta vahingonkorvausmäärä olisi saatava kohtuulliseksi ja sellaiseksi, että me sen kykenemme maksamaan.
(1.4.’44 )1 Moskovan matkamme aikana Neuvosto-Venäjän joukot saavuttivat suurta voittoja, varsinkin Ukrainan rintamalla Joka päivä oli Stalinin päiväkäsky (приказ), jossa ilmoitettiin näistä voitoista. Niiden kunniaksi ammuttiin Moskovassa illalla kunnialaukauksia, joiden voimakkuus riippui voiton tärkeydestä. Esimerkiksi 26/3 ’44 Stalin ilmoitti päiväkäskyssään marsalkka Koneville, joka muutamaa päivää aikaisemmin oli mennyt Dnjestrin yli, Pravda 27.3.’44 175 km alalla ja vallotti Bjeltsin kaupungin и развивая наступение, вышли на нашу государственную границу – реку Прут – на фронте протяжением в 85 километров2 Mainitaan mitkä joukot olivat siinä kunnostautuneet ja enimmin kunnostautuneille joukoille представить к присвоению наименования ”Днестровских”.3 Сегодня, 26, марта в 21 час столица нашей. Родины Москва от имени Родины салютует доблестным войскам 2-го Украинского фронта форсировавшим реку Днестр и вышедшим на нашу государственную граници – двадцатью четырьмя (24) артиллерийскими залпами из трёхсот двадцати четырёх (324) орудий. За отличные бовые действия обявляю благодарность всем руководимым Вами войскам, участвовавший в боях при форсировании Днестра, овладении Ьельцы и выходе на государственную границу.
Вечная слава героям, павим в боях за свободу и независимость нашей Родины! Смерть немецким захватуикам. Верховный Главнокомамдуюший Маршал совечкого. союза. И. Сталин.4
1 Lisäys kääntöpuolella Viittaus niin epämääräinen, ettei voi varmasti päättää, kuuluuko tämä muistiinpano yhteen edellisen vai seuraavan merkinnän kanssa.
2 ja jatkaen hyökkäystä eteni valtakunnanrajalle – Prut-joelle – 85 kilometrin rintama-alalla.
3 esitetään annettavaksi kunnianimi »dnjestriläiset».
4 Tänään 26. maaliskuuta Isänmaamme pääkaupunki Moskova tervehtii Isänmaan nimessä 324 tykin ampumalla 12 yhteislaukauksella Ukrainan 2. rinta man uljaita sotajoukkoja, jotka ovat ylittäneet Dnestrin ja saavuttaneet valtakunnanrajan. Annan kiitoksen näistä loistavista sotilaallisista töistä kaikille johtamillenne joukoille, jotka ottivat osaa taisteluun Dnestriä ylitettäessä, Beltsyn valtaukseen ja etenemiseen valtakunnanrajalle. Ikuinen kunnia Isänmaamme vapauden ja itsenäisyyden puolesta taisteluissa kuolleille sankareille! Kuolema saksalaisille anastajille! Sotavoimien ylipäällikkö, Neuvostoliiton marsalkka J: Stalin.
Olimme kadulla katsomassa. Kunnialaukaukset oli sangen mahtavia, tykit tuntui ampuvan yhtäaikaa laukauksensa. Samalla laskettiin ilmaan raketteja. Toisina iltoina ammuttiin 12 артиллерийскими залпми из 124 орудий1 Proskurovin valloituksesta; dito Коломыяn2 valloituksesta. Toisinaan: 20 laukausta 224
орудий3 (Kaments-Podolskin valloituksesta samoin Черновицыn4 valloituksesta.)
30.–31.3.’44 Odotimme lentomatkan järjestymistä paluumatkaa varten. Perjantaina 31/3 olin huonoissa voimissa. Vatsani oli epäkunnossa, mutta onneksi meni ohi niin, että 1/4 ’44 aamulla kl 9.15 ap. Venäjän aikaa voimme lähteä Moskovasta.
31.3. oli Hägglöf luonamme. Hän kertoi mm, että armeija saa elintarpeita riittävästi. Siviiliväestöllä on vaikeuksia, mutta leipää saa, rasvaa on vähän. Mutta nälkäkuolemasta ei ole puhetta. Diplomaattien piirissä – paitsi japanilaisien – on se mielipide yleinen, että Venäjän sotilaallinen iskuvoima tulee jatkumaan edelleen.
1.4.’44 Söimme aamulla ensin suuruksen asunnossamme особнякissa5 ja sitten ajettiin lentokentälle. Saattamassa meitä oli ulkokomissariaatin virkamies Шумилов6, joka oli määrätty meidän avuksemme, ja joka oli miellyttävä ja kohtelias ja meille avulias. Emme käyneet koko olomme aikana missään, paitsi pari kertaa kävelemässä a 3/4 tuntia, vartijamme saattamana. Kuten jo edellä sanoin, kohtelu meitä kohtaan oli kaikin puolin hyvä.
1 kaksitoista yhteislaukausta 124 tykillä
2 Kolomyja
3 tykillä
4 Tsernovitsy
5 yksityistalo
6 Sumilov
Lentokentällä oli Hägglöf rouvineen meitä saattamassa. Matka Tukholmaan meni hyvin. Rintaman yli lentäessämme pantiin, kuten tulomatkalla, laskuvarjot laitettiin päälle siltä varalta, että jotain olisi tapahtunut. Kapteeni Florman ja Aeroflotin edustaja Klimov olivat mukana, kuten tulomatkalla. Florman oli järjestä nyt asian hyvin. Hän sanoi, että ohjaajana oli heidän paras piloottinsa.
Tukholmaan saavuimme kl. 13.30 Ruotsin aikaa. Brommassa oli vastassa enwoye Söderblom, UD:n poliittisen osaston päällikkö. Hän sanoi ei ainoastaan Güntherin vaan myös kuninkaan olevan kovin intresseerattu kuulemaan meidän mielipiteemme matkamme tuloksista. Puhuimme jonkun aikaa hänen kanssaan. Kerroimme venäläisien ehdotukset, että pluspuolella oli Hanko ja venäläisien periaatteellinen suostuminen 1 kohdassa siihen, että saksalaiset voi poistua pois Suomesta. Ehdot ovat minun mielestäni paremmat kuin 1940 vuoden rauha, koska Hanko on meille tärkeämpi kuin Petsamo. Mutta oli Karjalan menettäminen, vahingonkorvaus ja demobilisaatio. Ehdot olivat siis edelleen kovat. Sentähden sanoin, että en ole optimistinen. Mainitsimme myös, että Molotov esiintyi jyrkkänä, syyttävänä ja aggressivisena.
Sitten siirryimme suomalaiseen lentokoneeseen ja lähdimme Brommasta. Lensimme suoraan Helsinkiin, jonne saavuimme noin 16.30. Autto oli vastassa ja ajoimme kaupunkiin.
Tultuani kotiin ilmoitti Ramsay puhelimessa, että Mannerheim oli saapunut kaupunkiin ja pyysi minut saapumaan hänen Junaansa Pitäjänmäelle syömään päivällistä hänen vaunussaan Ajoimme sinne 19.15. Ramsay, Enckell ja minä.
Mannerheimin luona oli Walden ja kenraali Heinrichs.
Aluksi teimme selvää neuvotteluista Moskovassa. Ja sitten söimme päivällistä. Sen jälkeen jatkoimme keskustelua Mannerheimin vaunussa aina kl. 11.30 asti, jolloin lähdimme kaupunkiin. Saavuin kotiin kl. 24.
1.4.’44 siis söimme ensin suuruksen Moskovassa. Lensimme Tukholmaan ja sieltä Helsinkiin. illalla söimme päivällistä Pitäjänmäellä. »Raska pojkar», sanoi meille Mannerheim. Se oli tosiaan päivätyö.1
1 Merkitty kohta – ylipyyhitty
Suurus Moskovassa, päivällinen Pitäjänmäellä – tosiaan vähemmän tavallinen elämys. Wälillä 8 tunnin lento Tukholmaan poikki rintaman, Venäjän puolella venäläisien lentokoneiden saattamana. Tukholmassa runsas puolituntia. Monipuolinen päivä.
(1.4.’44) Mannerheimin vaunussa oli laaja keskustelu Suomen asemasta ja politiikasta. Siihen otti pääasiassa osaa Mannerheim, minä, Ramsay ja Enckell.
Ramsay sanoi, että nykyinen hallitus ei saa asiassa mitään aikaan. Ei saada enemmistöä rauhan puolelle ehdoilla, joita venäläiset tarjoavat. Hänen mielestään pitäisi saada uusi hallitus: Hän lausui senkin, että ellei saada muuta, niin virkamieshallitus. Siihen me muut huomautimme, että virkamieshallitusta ei voi muodostaa hoitamaan Suomen kansan ja valtion tärkeintä suurpoliittista asiaa. Ramsay jatkoi, että olisi saatava hallituksessa aikaan muutoksia, koska nykyinen hallitus ei pysty tätä asiaa hoitamaan.
Kun Ramsay ei sanonut sitä, mitä näkyi ajattelevan, niin minä sanoin, että Mannerheimin pitäisi ottaa asia käteensä, koska häntä Suomen kansa uskoo. Mannerheim vastasi, että hän ei voi sitä tehdä. Hän on jo vanha ja sitä paitsi hänen täytyy hoitaa se asia, joka hänellä on, nimittäin armeijan johto.
Mannerheim oli samalla kannalla kuin aikaisemmin: Että sota menee Saksalle huonosti. Tosin hän sanoi, että sota-asiassa on mahdoton ennustaa varmasti. (Tässä suhteessa hän oli hiukan epävarmempi kuin edellisellä kerralla.) Saksalaisien suunnitelma ja toive on, että he lyövät lännessä invasion ja sitten voivat viedä divisioneja enemmän itään ja pitää puolensa venäläisiä vastaan. Se on saksalaisien suunnitelma. »Wem kan säga någonting säkert i kriget», sanoi Mannerheim. Lisäksi voi kysyä – sanoi Mannerheim, om ryssarna bli så utpumpade, että ne ei voi ryhtyä mihinkään suurempaan toimeen meitä vastaan. Nämä 2 mahdollisuutta voi olla olemassa. Sitävastoin luulo, että länsivallat tahtoisi ja voisi auttaa meitä, on jätettävä pois laskuista.
Mannerheim, vaikka näkyi pitävän aseman meille lievästi sanoen niin epävarmana, että meidän pitäisi koettaa päästä rauhaan Venäjän kanssa, ei itse tahdo ryhtyä toimimaan. Hän lausui mm, että hänen ja armeijan päällystön tehtävä on, jos hallitus niin määrää, johtaa armeija takaisin sen nykyiseltä rintamalta. Siis täyttää hallituksen käskyt.
Keskustelimme myös paljon venäläisien viime-ehtojen yksityiskohdista. Mannerheim huomautti, että siinä on vielä eräitä kohtia, jotka vaativat valmistavia toimia. Olimme kaikki sitä mieltä, että aikamääräykset sekä saksalaisien joukkojen poisviemiselle että Suomen armeijan peräytymiselle olisi saatava ainakin siten muutetuiksi, että ne alkaa juosta vasta siitä päivästä, kun sopimus astuu voimaan. Sitten olisi saatava selvä, mille kannalle saksalaiset asettuvat joukkojensa poisviemiseen nähden; edelleen olisi saatava valtingonkorvausmäärä alennetuksi, koska 600 miljoonaa dollaria emme kykene maksamaan. Näistä olisi hankittava selvyys, ennenkuin voidaan lopullisesti asiasta päättää.
Minä esitin edelleen mielipiteenäni, että koska mitään todennäköisyyttä ei ole siitä, että sotatoimet menisi aivan toisin, kuin miltä ne nyt näyttävät, olisi tällä kovalla linjalla pyrittävä asia viemään positiiviseen tulokseen. Mikäli käsitin, oli Mannerheim samalla kannalla.
2.4.’44 kl. 11 kokous Ramsayn virkahuoneessa Etelä-Esplanadi 6. Läsnä Ryti ja hallituksen ulkoasiainvaliokunta Linkomies, Ramsay, Tanner, Walden, Reinikka sekä Hynninen, Enckell ja minä.
Ensiksi luki sihteerimme varatuomari Georg Enckell pöytäkirjat neuvotteluistamme Moskovassa
Ryti kiitti meitä siitä, että olimme »uskollisesti» puolustaneet Suomen asiaa.
Minä käytin ensiksi lyhyen puheenvuoron. Huomautin aluksi, että pöytäkirjoista kävi hyvästi ilmi, missä äänilajissa keskustelu Moskovassa kulki. Keskustelu oli yhtä ikävä kuin ensimmäisenä päivänä rauhanneuvotteluissa maaliskuussa 1940 s.o. 8/3 40. Molotov esiintyi koko ajan aggressivisesti, syyttävästi, jyrkästi ja voitonvarmasti. (Niinä päivinä saavuttivat Neuvosto-Venäjän sotajoukot etelärintamalla suuria voittoja ja joka ilta ammuttiin Moskovassa kunnialaukauksia voittojen johdosta). Useamman kerran Molotov korosti, että suomalaiset olivat 25 vuoden kuluessa 3 kertaa sotineet Venäjää vastaan, ja että Neuvostoliitto oli saanut tämän palkaksi siitä, että oli tunnustanut Suomen itsenäisyyden. Hän ei ottanut huomioon meidän näkökohtiamme.
Neuvostoliiton ehdot ovat meille kovat. Siitä olimme kaikki yksimielisiä. Muuten ottaen huomioon nykyisen sotilaallisen tilan, ei ole ollut oleellisesti parempia ehtoja odotettavana. Paremmat voitaisiin saada ainoastaan, jos Neuvostoliiton armeijat lyötäisiin ja sen kautta Neuvostoliitto pakotettaisiin hyväksymään meille lievemmät ehdot. Mutta todennäköistä ei ole, että sotatoimet suursodassa saisi sellaisen käänteen. Nyt on meillä valittavaa ainoastaan huonojen alternativien välillä. Ja on valittava huonoista alternativeistä vähimmin huono. Näistä huonoista alternativeistä on tämä kova linja todennäköisesti vähimmin huono ja sentähden olisi sillä linjalla koetettava saada positiivinen tulos, niin hyvin kuin mahdollista.
Mitä tulee pysyviin ehtoihin, ovat Neuvostoliiton nykyiset ehdot meille paremmat kuin 1940 vuoden ehdot, sen kautta että saisimme Hangon takaisin. Tosin menettäisimme Petsamon, mutta Hanko on meille paljon tärkeämpi kuin Petsamo. Tämä olisi siis positiivinen voitto. Myös olisi minun mielestäni vielä koetettava ottaa esille kysymys Karjalan rajan muuttamisesta, erityisesti Wiipurista, Saimaan kanavasta ym. Vaikka minulla ei ole paljon toiveita siitä, että siihen nähden saisimme aikaan tuloksia. Millä tavalla ja missä yhteydessä tämä kysymys saataisiin esille, on minulle vielä epäselvä.
Mitä tulee ohimeneviin kohtiin, niin oli Neuvostohallitus nyt hyväksynyt periaatteen, että suostuu myös vaihtoehtoisesti siihen, että saksalaiset joukot saavat poistua Suomesta eikä vaadi ehdottomasti saksalaisien joukkojen internoimista; huhtikuu on tosin aivan lyhyt, mutta minun mielestäni olisi siinä kohdin saatava modifikatio, että määräaika (30 päivää tai muu) alkaisi juosta siitä, kun sopimus on astunut voimaan.
Myös suomalaisien joukkojen poisvetämiseen nähden olisi ajasta vielä koetettava neuvotella.
Wahingonkorvaus, 600 miljoonaa dollaria on aivan liian suuri, mahdoton. Mutta siitä olisi myös keskusteltava, ja koetettava saada se alenemaan. Mutta kun olemme joutuneet mukaan tähän sotaseikkailuun ja kun, kuten on todennäköistä, joudumme häviävälle puolelle, ei ole toivoa, että pääsemme ilman mitään vahingonkorvausta. Sellainen on sodan laki ja historian kulku.
Puhin myös jotain demobilisatiosta, mutta en nyt muista, mitä sanoin. Nähtävästi viittasin Molotoviin.1
Sitten seurasi lyhyenpuolinen keskustelu, jossa hallituksen jäsenet tekivät eräitä kysymyksiä, joihin Enckell ja minä annoimme selityksiä.
Tanner huomautti, että Ruotsin taholta oli meille esitetty toiveita lievennyksistä. Mutta näistä lievennyksistä ei ole nyt venäläisien ehdoissa mitään jälkeä.
Minä sanoin, että madame Kollontay nähtävästi puhui omia ajatuksiaan, joille ei ole ollut perustusta Kremlissä, vaan ne ovat olleet ainoastaan madame’n omia fantasioja.
Tanner sanoi sen johdosta, että Tukholmasta saapui erityinen lähetti tänne ja hän oli kertonut näistä lievennyksistä. (Ne perustuivat mm. Semenovin puheisiin).
Puhuttiin myös, missä ajassa vastaus venäläisille olisi annettava. Minä sanoin luulevani, että viikon päivät, ehkä nyt päivän kauemmin venäläiset kenties odottavat. Ei olleet panneet mitään määräaikaa. Minä huomautin, että Molotov kokouksen lopussa oli »antanut sen neuvon, että emme vitkastelisi». Olisi Ruotsin kautta annettava tieto, että asia on käsittelyn alainen. Sanoin myös ajatelleeni, että nyt voitaisiin Tukholman kautta välillä neuvotella. Siinä olisi kuitenkin se ikävä asia, että madame Kollontay oli sairastunut keuhkotulehdukseen. Lausuin myös luulevani, että jos vastauksemme viipyy, niin luultavasti Kreml panee meille määräajan. Mutta sitä ei voi sanoa varmasti.
Lopuksi minä vielä uudestaan korostin sitä, että minun luuloni mukaan emme tule saamaan oleellisesti parempia ehtoja, ottaen huomioon sen, miten sotatapaukset todennäköisesti tulevat kulkemaan. Kysymys on, voidaanko saada yhtä huonot ja kovat ehdot, kuin ne, jotka nyt ovat kysymyksessä, vielä tuonnempanakin? Sitä kysymystä olen sekä viime kuukausien aikana että nyt Moskovan matkallani paljon miettinyt. Voisi katsoa että ei ole mahdotonta, että Neuvostoliitto suostuisi näihin ehtoihin vielä jonkun ajan perästä, kunhan se vaan tapahtuu hyvissä ajoissa ennenkuin venäläisien joukkojen esillemarssi, uppmarsch, on alkanut. Sen jälkeen kun uppmarsch on alkanut, menee asia omalla painollaan ja silloin on myöhäistä. Mutta epävarmaa on, tokko sitä enemmän tuonnempana Neuvostoliitto enää tyytyy näihin ehtoihin, jos asia nyt raukeaa. Sentähden ja kun minun mielestäni parempia ehtoja emme luullakseni voi saada, olisi nyt tehtävä kova ponnistus reväistä maamme irti sodasta. Kehotin sentähden vakavasti hallitusta nyt tarmokkaasti viemään asian positiiviseen tulokseen. Lisäsin että jos saksalaiset ei saa kansamme keskuudessa tukea, niin saksalaiskysymys voitaisiin luullakseni selvittää. Mutta jos saksalaiset saavat kannatusta, ei ainoastaan jonkun osan upseeristoa ja IKL:n puolelta, vaan myös Kokoomuksen ja Maalaisliiton puolelta, niin silloin saksalaiset voivat tehdä täällä mitä tahansa, kuten nyt ovat tehneet Unkarissa.
Puhuin sangen jyrkästi ja vakavasti huomauttaen, että nyt on kysymys Suomen kansasta eikä Saksan kansasta. Sanoin myös luulevani, että jos nyt ei koeteta saada asiata positiiviseen päätökseen, niin kansa tulevaisuudessa, kun, kuten todennäköistä on, asiat menee vielä huonommin, tulee syyttämään niitä, joiden ratkaistava asia on. Vastuu on nyt suuri. Sitten kokous loppui.
Reflektio: Vaikka kokous ei paljon keskustellut, niin se vähä, mitä sinä esiintyi, teki minuun jälleen masentavan ja steriilin vaikutuksen. Oli yksinomaan kritiikkiä, mutta ei mitään konstruktiivia ajattelua esiintynyt. Aivan samoin kuin Rydin luona 24/2 palattuani Tukholmasta.
Olen pessimisti. Maan nykyinen johto on vienyt maamme tähän tukalaan asemaan, mutta epäilen, tokko tämä johto on kykenevä pelastamaan kansaamme katastrofista, johon olemme menossa. Meillä ei ole nyt miehiä, jotka tähän hirmuisen vaikeaan tehtävään pystyisivät. Sanoin sen yksityisesti Tannerille, Reinikalle ja Waldenille ottaessani heiltä hyvästit. Hallitus ym olisivat valmiit tekemään rauhan, mutta sellaisilla ehdoilla, joihin Venäjä ei suostu. Täällä eletään jälleen illusioden ja fatalismin vallassa. Odotetaan pelastusta, mutta ei edes osata ajatella, millä tavalla se voisi tulla.
1 Merkitty kohta – ylipyyhitty
