3.4.’44 Aamupäivällä Ramsay soitti ja kysyi uudestaan mieltäni vastauksen antamisen ajasta. Vastasin että luuloni on, että vastaus voi viipyä viikon päivät ja ehkä odottavat vielä jonkun päivän sen jälkeen Mutta sitä ei kukaan voi sanoa varmasti.
3.4.’44 Pekkala ja Fagerholm luonani. Kertoivat että Tanner oli ryhmässä tehnyt selkoa venäläisien ehdotuksesta.
Pekkalan mielestä hän oli tehnyt selkoa siinä äänensävyssä, että ehdot ovat mahdottomia hyväksyä. Eduskunta menee nyt pääsiäislomalle. Tanner oli ilmoittanut minun olevan sitä mieltä, että vastauksen antaminen venäläisille voisi viipyä niin kauan, että asia voidaan ottaa esille vasta pääsiäisen jälkeen.
Minä vastasin sanoneeni luulevani, että vastaus voi viipyä viikon ehkäpä 2–3 päivää kauemmin, mutta sitä ei tietysti kukaan voi sanoa varmasti Sentähden minun mielestäni eduskunnan ei pitäisi mennä 8 päiväksi lomalle, vaan kentiesi 2 a 3 päiväksi, ja olla täällä harkitsemassa tätä asiaa, joka on Suomen historian kohtalokkaimpia.
Olen muuten kovin katkeralla ja toivottomalla mielellä siitä, että olemme, suurimmaksi osaksi omasta syystämme, joutuneet tällaiseen hirvittävään tilaan. Olemme perikadon partaalla. Lausuin kovia sanoja meidän virallisesta johdostamme, sekä presidentistämme, Mikkelistä ja hallituksesta. Ne ovat syypäät, että olemme tällaiseen asemaan joutuneet. He ei kykene meitä tästä pois viemään. Sisäisien olojen vuoksi ei ole mahdollista muodostaa toisenlaista hallitusta ja johtoa, sillä kansa ei seuraisi sitä. Sentähden olen aivan epätoivoinen. Pelastusta ei näy.
(3.4.-8.4.’44)
Ruotsalaisten lehtien tietoja matkastamme.
Matkamme pysyi ensi päivinä hyvin salassa. Stockholms Tidningen 30.3.’44, torstaina – siis sitten, kun viime kokous Molotovin kanssa oli ollut edellisenä päivänä 29.3 – sisälsi uutisen: Den finska fredsfrågan synes nu åter vara aktuell — tyder på att man redan är i färd med att söka nya väger för en uppgörelse mellan Finland och Moskva.
— Hur kontaktvägarna denna gång löper är det ännu för tidigt att yttra sig om. Huruvida statsrådet Paasikivi åter utnyttjats kan för ögonblicket ej säges, men den beprövade finske emissarien harju ständigt befunnit sig i »alarmberedskap» i Helsingfors eller på sitt landställe utanför staden.
Svenska Dagbladet 30.3.’44
Kontakten mellan Finland och Sovjet Unionen lär ha åter knutits »—» Statsrådet Paasikivi skall sålunda enligt för ljudande ha avlagt ett nytt besök – eller alternativt befinner sig – i Sverige, men någon bekräftelse härpå står inte att få.
Stockholms Tidningen 31.3.’41:
»Paasikivi tros redan förhandla i Moskva.»
Stockholms Tidningen 2.4.’44 Rubriikkeja:
»Paasikivi 2 dar i Moskva.» »Lättnader.»
Dagens Nyheter 2.4.’44 Suuri, koko sivun yli ulottuva uutinen.
Dagens Nyheter 2.4.’44 Pääkirjoitus:
»Skapande Paus.»
3.4.’44 Kaikissa Tukholman lehdissä kirjoitetaan matkastamme. Suomessa kaikki lehdet, joissa on mainittu matkastamme, otettu takavarikkoon. Soitin sensuuriin ja sen johdosta minä olen saanut lehdet.
4.4.’44 Samoin Ruotsin lehdissä kirjoituksia suurilla rubriikeilla.
5.4.’44 pääkirjoituksia. Otettu talteen.
PÄIVÄYKSETTÄ
Rouva Vuolijoki, joka on vakoilijana tuomittu elinkautiseen kuritushuonevankeuteen, lähetti asianajajansa, varatuomari E. A. Aaltion kautta minulle 6/4 ’44 kirjoittamansa pitkän esityksen, jonka hän oli antanut sotaylioikeudelle pyytäen minulta jotakin lausuntoa. Tässä esityksessä rouva Vuolijoki kertoi mm:
Päällekirjoitus. Jäljennös. »Sotaylioikeudelle.» (Hella Wuolijoen oma selostus.)
Melkein kaikki Neuvostoliiton Suomessa olleet lähettiläät, paitsi Зотов ja Черных1, oppivat täällä ollessaan kunnioitta maan Suomen kansaa ja lähteneet täältä enemmän tai vähemmän Suomen ystävinä. Ennenkaikkea Maiski ja Stein sekä nuori Derevjanski. Myös Terentjevistä ja Jartsevistakin tuli Suomen ystäviä – sanoo rouva Vuolijoki – Jartsev puolsi talvisodan aikana meille rauhaa. »Jos he nykyisen sodan aikana olisivatkin virkansa puolesta johtamassa vakoilua Suomea vastaan, niin ei suinkaan sekään vielä tee heistä Suomisyöjiä. Rouva Wuolijoki kirjoittaa mm:
Terentjevin ja Orlovin mukaan Neuvostoliiton ylimmässä sotilasjohdossa oli erinomaisen paljon kunnioitusta ja myötätuntoa meidän armeijaamme kohtaan talvisodan johdosta ja Mannerheimia kohtaan, jonka asettavat hyvin korkealle sekä sotapäällikkönä että valtiomiehenä. Rydin valitsemisesta presidentiksi sanoi Terentjev Neuvostoliitossa tervehdityn tyydytyksellä. Rauhanneuvottelujenaikana oli Moskovassa muodostunut kovin edullinen käsitys Rydistä (reaalipolitiikko ja asiallinen mies ja Englantiin orientoitunut). Moskovassa oli toivottu Paasikiven vaalia ainoastaan, koska se olisi käsitetty mielenosoitukselliseksi ystävällisyyden ilmaisemiseksi sinne päin, mutta heillä oli oikea käsitys Rydin vaalin kantavuudesta.
1 Zotov ja Tsemyh
(Reflektio: Tässä rouva Vuolijoki kentiesi tahallaan koettaa esittää itselleen edullisesti. Mannerheimia vastaan Molotov 6/12 suoraan esiintyi. Ja Rytiä tuskin piti erittäin mieluisana miehenä, vaikka häntä ei suoraan vastustettu. Ainakin keväällä 1941 ja sen jälkeen huomasivat hänet sotapoliitikoksi.)
Tannerin suhteen venäläisien käsitys alkoi muuttua 1940 vuoden lopulla Terentjevin vaikutuksesta ja se johti siihen, että Terentjev rauhan säilyttämismahdollisuuden tiedustelulla ennen nykyistä sotaa kääntyi juuri Tannerin puoleen, ja että Jartsev Tukholmassa esitti minulle (rouva Wuolijoelle) kääntymistä Tannerin, Paasikiven ja Kotilaisen puoleen. (Reflektio: Voi olla mahdollista, että tämä kertomus Tanneriin nähden on oikea. Mutta Kremlissä minä en huomannut, että Tannerin osakkeet olisi siellä nousseet. On katsottava, oliko Tannerista puhetta vuoden 1940 lopulla ja vuonna 1941. Voi olla, että ei esiintynyt siihen mitään aihetta.)
Rouva Wuolijoki jatkaa.
Ministeri Paasikivellä ja minulla on kai ollut ainutlaatuinen tilaisuus vakuuttautua siitä, että Stalinilla on kieltämätön »lukkarinrakkaus Suomea kohtaan», joka jo sai ilmaisunsa talvirauhan aikana, ja joka muuten näkyy siinä, ettei Stalin itse koskaan ole yhdessäkään puheessaan suoraan hyökännyt Suomea vastaan. Tiedän että hän on suurella mielenkiinnolla seurannut kansamme suuremmoista edistymistä itsenäisyyden aikana, ja ettei talvisotaa ainakaan hänen tahdostaan aloitettu. — Olen kokenut ja nähnyt paljon enemmän ystävällisyyttä Neuvostoliiton johtohenkilöiden taholta Suomea kohtaan, kuin täällä koskaan on aavistettu tai sallittu julkisuudessa sanoa. Mahdotonta onkin, etteivät kansamme suurenmoiset ponnistukset niin henkisellä kuin taloudellisella ja kansallisen yhteistunnon alalla herättäisi vastakaikua niissä ihmisissä, jotka ovat yrittäneet nostaa oman jättiläisvaltakuntansa anarkian tilanteesta siksi valtavaksi valtakunnaksi, kuin miksi se nyt on osottautunut, vaikka se onkin tapahtunut heidän omalla tavallaan. En epäile hetkeäkään etteivät he antaisi meidän elää myös omalla tavallamme ja saavuttaa kunniallisen rauhan, jos saisimme. heidät vakuutetuiksi siitä, että tahdomme elää täysin puolueettomina emmekä sallia hyökkäyksiä heitä vastaan maamme kautta. Nliittohan oli keskusteluissa Tannerin kanssa ja oli valmis luopumaan Karjalasta ja tyytymään 39 vuoden rajoihin, jotta vaan olisi saatu Suomi pysymään poissa sodasta.
(Reflektio: Tarkottaa nähtävästi Terentjevin keskustelua Tannerin kanssa keväällä 1941, ennen sodan alkamista. Miten tämän asian laita on?)
Tanner sanoo lausunnossaan 7/3 ’44, jonka hän antoi rouva Wuolijoen oikeudenkäynnin johdosta:
Hänen (rouva Wuolijoen) luonteeseensa liittyy voimakas toiminnanhalu, varsinkin milloin poliittiset tapahtumat ovat jollakin tavalla johtaneet poikkeuksellisiin oloihin. Hänellä on aina silloin voittamaton halu ryhtyä toimimaan ja näytellä näkyvää osaa. Näin tapahtui esimerkiksi vuoden 1918 jälkeisinä aikoina, jolloin hänen suhteensa maassa oleviin englantilaisiin piireihin olivat laajalti puheenaiheena, ja milloin hänen »salonginsa» oli eräänlaisena poliittisena keskuksena. Sama oli asianlaita talvisodan sytyttyä, jolloin hän toivoi saavansa yrittää tuttavuuksiensa avulla aikaansaada yhteyden Nliittoon rauhantarkoituksessa. Tähän hänelle annettiinkin tilaisuus ja siten alkanut yhteys johtikin sittemmin rauhantekoon. Välirauhan aikana rouva Wuolijoki kuului niihin harvoihin henkilöihin, joilla henkilökohtaisesti oli mahdollisuus keskustella täällä olevien Neuvostoliiton edustajien kanssa Tämän vuoksi häntä toisinaan käytettiin välittäjänä, milloin esimerkiksi kaupalliset neuvottelut ei ottaneet sujuakseen. Välittäjänä hänellä tällöinkin oli tilaisuus tehdä palveluksia Suomelle.
Keväällä 1942 (pitää olla: 1941) rouva Wuolijoki järjesti asunnossaan tilaisuuden Neuvostoliiton täällä olevalle kaupalliselle edustajalle, herra Terentjeville tavata minua. Keskustelu, jossa käsiteltiin Suomen ja Neuvostoliiton välisiä suhteita, ei johtanut yhteisymmärrykseen, mutta antoi toivottavasti herra Terentjeville käsityksen suomalaisien katsantokannoista. Myöhemmin, luullakseni pari päivää ennen nykyisen sodan alkua, yritti rouva Wuolijoki järjestää samanlaisen kohtauksen maatilallaan Järvenpäässä herrojen Orlovin, Terentjevin ja minun kesken. Kieltäydyin kuitenkin tästä viimehetkessä epäselväksi muuttuneen poliittisen tilanteen vuoksi.
Myöhemmin olen ymmärtänyt hänen näillä molemmilla tilaisuuksilla tarkoittaneen luoda parempaa atmosfääriä Neuvostoliiton ja Suomen poliittisien toimihenkilöiden väille, samoin kuin pohjaa selkkauksien rauhanomaiselle selvittelylle. Koko nykyisen sodan ajan on rouva Vuolijoki ollut vakuutettu siitä, ettei Saksa pysty lyömään Venäjää, ja että viimeksi mainittu päinvastoin lähtee sodasta voittajana. Myöhempi tapahtumainkulku on osoittanut hänen olleen tässä selvänäköisempi kuin useimmat muut. Tästä johtuen on hän tavatessamme jatkuvasti ottanut puheeksi rauhanteon välttämättömyyden Suomen osalta. Olen täysin vakuutettu siitä, että yksinomaan tämä hänen harrastuksensa on johtanut hänen toimintaansa näille poluille, jotka nyt ovat oikeuden tutkittavina. Samoin olen täysin vakuutettu siitä, että hän täten toimiessaan on tarkoittanut Suomen parasta eikä vihollisen hyödyttämistä. Vaikka hän joissakin kohdin liian vilkkaan ja konspiratiivisen luonteensa mukaisesti näyttää toimineen ulkopuolella sodan aikaisien lakien, on hänen motiivinsa vakaumukseni mukaan hyväksyttävä. Hän on yksinkertaisesti hyvien tuttavuuksiensa avulla uskonut voivansa löytää/näyttää tien rauhankeskusteluille ja siinä yhteydessä itse esiintyä tärkeänä tekijänä.
Helsingissä 7. p. maalisk. 1944. Väinö Tanner.
Wuolijoen selostus jatkuu: Rouva Wuolijoki kirjoittaa mm: Terentjev — joka vielä viimeksi oli koettanut saada maamme pysytetyksi soda ulkopuolella, ja oli ehdottomasti sillä kan nalla, että Karjala olisi Suomelle palautettava, —. Olin tehnyt koko syksyn 1940 työtä sovittaakseni Terentjeviäja Tanneria ja hälventääkseni Neuvostoliiton loppumatonta epäluuloa meidän johtavien valtiomiestemme suhteen, jota Sotov kaikkein kiivaimmin piti yllä. Pääministeri Rydistä, Paasikivestä ja Kotilaisesta oli heillä jo Moskovassa muodostunut hyvä käsitys. Mm Terentjev kertoi minulle, että Stalinilla oli Rydistä erinomainen käsitys huomattavana valtiomiehenä ja luonnollisesti Paasikivi on aina ollut persona grata, jo Tarton neuvotteluista alkaen, myös sotaministeri Waldeniin nähden oli tiedossa, että hän asiallisesti ja valtiomiehen tapaan suhtautuu Neuvostoliittoon ja ymmärtää Venäjän oloja ja Kotilaisesta oli hänen Moskovassaolonsa aikoihin muodostunut erittäin hyvä käsitys, kuin miehestä, joka on sovinnon kannalla ja suhtautuu heihin rehellisellä rehtiydellä. He yliarvioivat Kotilaisen merkitystä politiikassa.
Rouva Wuolijoki oli keväällä 1942 keskustellut Tukholmassa Jartsevin kanssa ja kuultuani että hän (Jartsev) yhdessä Terentjevin kanssa oli tehnyt aloitteen jonkun puolueettoman henkilön lähettämisestä luokseni alkuunpanemaan kauttani yksityisiä luottamuksellisia keskusteluja hallituspiiriemme kanssa erikoisrauhan mahdollisuudesta ja ennen kaikkea neuvomaan meitä kääntymään suoraan Moskovan puoleen, välttääksemme sitä erehdystä, minkä heidän mielestään Suomen taholta jo oli tehty yrityksessä saada Yhdysvaltoja välittämään Suomen ja Neuvostoliiton välillä, mikä oli heidän mielestään aivan kohtalokas erehdys Suomen taholta. Heidän tarkoituksensa oli ollut lähettää luokseni eräs Ruotsin seurapiirien nainen, joka huomiota herättämättä olisi voinut matkustaa edestakaisin ja oleskella luonani. Mutta ennenkuin suunnitelma kypsyi, oli asiaan tullut sekoitettua desantti, jota hän kovasti valitti. Olen aivan vakuutettu, että kysymyksessä oli niiden Politbyroon meille myötämielisten henkilöitten aloite, jotka koettivat vuodesta 1938 alkaen aikaansaada Suomen kanssa salaista sopimusta Suursaaren ja Ahvenanmaan linnoittamisesta, ja jotka puolustivat meille rauhaa talvisodan aikana vastoin omien sotilaspiiriensä kantaa ja voittaen sen, kiitos Stalinin henkilökohtaisen myötämielisyyden. Mitä sitten Moskovassa lie tapahtunut, ja kenen vaikutuksesta tämä suunnitelma muuttui niin, että rauhan kuulostelu yhdistettiin desanttina lähetettyyn vakoiluhommaan, sitä en tiedä, mutta olen vakuutettu, että asia oli yllätys Jartseville ja varmasti Kollontaylle. Olkoonkin Jartsev sitten muuten vaikka kuinka järjestänyt sodan aikaista vakoilua Suomessa. — kun Jartsev esitti minulle suunnitelmansa keskustelujen alkuunpanemisesta Tannerin ja Paasikiven kanssa, tiesin ettei sinä hetkenä ollut mahdollista saada hallituspiirejämme ymmärtämään tilannetta Venäjän rintamalla ja Saksan häviön mahdollisuutta, ja että meidän muutenkin oli mahdoton ajatella sinä hetkenä erkaantua Saksasta, josta elintarvetilanteemme riippui, puhumatta, että asia sisäpoliittisesti siten tuntui mahdottomalta. Tietäen, että Neuvostoliiton lähtökohta neuvotteluissa Suomen kanssa vuodesta 1938 on ollut muistuttaa Suomea siitä, että se voisi joutua place d’armeksi, taistelutantereeksi, jos Suomi ei tahtoisi eikä kykenisi puolustamaan puolueettomuuttaan, tästä syystä siis Neuvostoliitto ehdotti Suomelle Ahvenanmaan !innoittamista ja Suursaaren linnoitettavaksi luovuttamista jne. Olen sitä mieltä, että paras puolustuksemme sekä Neuvostoliiton että muiden liittolaisten silmissä ja ennenkaikkea Neuvostoliiton hallituksen edessä on, että talvisodasta heikentyneenä Neuvostoliiton omasta syystä Suomi ei enää olisi kyennytkään puolustamaan puolueettomuuttaan Saksaa vastaan, vaikka olisi tahtonutkin, ja koska Saksalle oli tärkeätä, elintärkeätä, häiritä merenkulua ja yhteyttä Neuvostoliiton ja sen liittolaisten välillä, olisi Saksa joka tapauksessa miehittänyt ainakin Pohjois-Suomen ja ehkäpä koko Suomenkin Neuvostoliiton alussa kykenemättä estämään sitä ja joka tapauksessa olisi Suomesta tullut taistelutanner, jota maan hallituksella oli velvollisuus yrittää estää huomioonottaen, että Karjalan ryöstön ja Moskovan rauhanehtojen katkeruus sekä Neuvostoliiton oma politiikka välirauhan aikana aiheutti sellaisen mielialan kansassamme, joka ei hallitukselle jättänyt valinnanvaraa. Selitin tämän Jartseville sekä sen, että Norjan kohtalo ja saksalaisvalloituksen pelko puolustivat hallituksen menettelyä niittenkin silmissä, jotka sitä muuten arvostelisivat. Kun kerran Suomi tahtoi välttää sotatantereeksi joutumista, sen oli taisteltava kannaksiin saakka. Jartsev myönsi argumenttini oikeutuksen omin varauksin meidän natsionalismista Itä-Karjalassa ja sanoi, että nämät ovat realiteetteja, jotka Moskovan realipolitikot tulevat ottamaan huomioon rauhanneuvotteluissa, ainakin ne, jotka siellä eivät hyväksyneet sotien väliaikana harjoitettua ulkopolitiikkaa Suomeen nähden. —
Sitten sanoin Jartseville ylempänä esitetyn todetuksi, etten usko Suomella olevan mitään halua jatkaa hyökkäystä Neuvostoliittoa vastaan, jota osottaa rintaman pysähtyminen.
Jartsevin kysyessä Ryömän »rauhan» seuran merkitystä, sanoin että rauhanliikkeen tuhoamiseksi tekivät venäläiset itse enemmän kuin Suomen hallitus, sillä he karkoittivat asennoitumisellaan kaikki myötämieliset henkilöt, seurauksen ollessa sen, että siihen seuraan jäi vain kommunistit, jotka hallitus luonnollisesti on vangituttanut. — esitin suoranaiseksi vääristelyksi, että presidentti Ryti ja marsalkka Mannerheim olisivat muuttuneet saksalaismielisiksi ja natseiksi ja ajaisi Saksan asiaa.
Rouva Wuolijoki sanoi keskustelun tarkoituksena Jartsevin kanssa olleen:
Osottaa, että Suomi oli pakotettu omaan erikoissotaansa niissä olosuhteissa suojellakseen maansa itsenäisyyttä ja estääkseen maata joutumasta taistelutantereeksi Saksan ja Neuvostoliiton välisessä sodassa.
(Reflektio: Tämä on heikko perustelu.)
Sekä että kansa yksimielisesti on hallituksensa takana siitä syystä, että kumminkin on vältetty saksalaisien miehitysuhka ja valtaus, jonka kauhistuttavat seuraukset Neuvostoliitto kyllä tuntee.
(Reflektio: Tämä perustelu tuntuu minusta myös heikolta.)
Ja olen vakuutettu, että vetoamisella näihin seikkoihin, olisi meillä mahdollisuus saada vastaus siitä Kremlistä, joka ministeri Tannerin sanojen mukaan »vaikenee kuin sfinksi» tai hiljattain on ruvennut puhumaan »antautumisesta ilman ehtoja».
Esitin Jartseville myös raskaita syytöksiä Neuvostoliiton menettelystä sotien välisenä aikana, selitin kontrastina, miten vaatimattomasti ja ystävällisesti saksalaiset esiintyivät maassamme, miten saimme elintarpeita Saksasta ja kaiken mitä tarvitsimme ilman kiristämistä, jota eräs toinen suurvalta harjoitti meitä kohtaan, joka riisti meiltä Karjalan ja Hangon, mutta nämät syytökset sopivat rauhasta keskustellen paljon paremmin henkilön suuhun, joka on tunnettu Neuvostoliiton ystävänä kuin meidän virallisen edustajan esittämänä.
(Reflektio: Tämä on oikein sanottu.)
Jartsevin mielipide silloin oli, kuten pöytäkirjoistani käy selville, että kääntymällä suoraan Moskovan puoleen meidän olisi ollut mahdollista saavuttaa 1939 vuoden rajat Koivistoon saakka, mutta että Hangon suhteen ratkaisu riippuisi Saksan sotapotentiaalin häviämisestä. Samaa hän ajatteli myös Petsamon suhteen. Jos ei Saksan sotapotentiali häviäisi, liittolaiset eivät muka voisi uskoa Petsamoa heikon valtion käsiin. Mutta luonnollisesti nämät olivat hänen lausumansa mukaan hänen ja Kollontayn arveluja.
Obs! Rouva Wuolijoki kirjoittaa näin.
Ei ole helppoa hälventää Neuvostoliiton mielestä kaikkea, mitä meillä onnettomuudeksi on julaistu Suomen suunnitelmista Itä-Karjalaan ja Kuolaan nähden. Koetin tehdä parastani siinä suhteessa selittämällä pienen kansan ikuisia unelmia Kalevalan maasta ja vanhan vihan juuria ja tiesin, että Stalin huumorintajuisena realipolitikkona kyllä ymmärtäisi sotapsykosia, jos hänelle pääsisi ensin sitä selittämään. Sensijaan Neuvostoliiton propaganda tällä hetkellä lietsoo suoranaista kansalaisvihaa Suomea vastaan.
— tammikuussa 1943 huomasin keskustelusta rouva Nilssonin kanssa, että Jartsevin mielipide oli vielä sama ja sen vuoksi kävin sitten keskustelemassa ministeri Tannerin kanssa ja jäin odottamaan tuloksia, toivoen, että saisin jatkaa puheitani Jartsevin kanssa.
Allekirjoitus:
Lääninvankila, tammikuussa 1944 Hella Vuolijoki.
8.4.’44 tuli luokseni Jukolaan amerikkalainen John Scott (hän joka on kirjoittanut »Vad gör Ryssland bortom Ural?») Olin tavannut hänen 2 kertaa Tukholmassa. Hauska nuori mies. Oli luonani 4 tuntia. Mielenkiintoinen keskustelu.1
1 Scott on kuvannut tapaamista laajasti ja värikkäästi 21. huhtikuuta päivätyssä raportissaan »Report on a Fortnight in Finland» Office of War Information -nimiselle viranomaiselle.
Scott kertoi:
Eräs venäläinen oli hänelle Tukholmassa sanonut, että suomalaisien täytyy maksaa venäläisille vahingonkorvausta. Jos suomalaiset asettavat elämäntasonsa samanlaiseksi kuin venäläiset, (s.o. jos ei tahdo elää paremmin kuin venäläiset) niin suomalaiset kyllä voivat maksaa. (Tämä lausunto oli osottanut kiihkeyttä ja vihaa suomalaisia kohtaan, mutta Scott huomautti, että se oli yksityinen venäläinen).
USA ei voi auttaa Suomea Neuvostoliittoa vastaan – Scott sanoi – USA ei voi ajatella mitään sotaa tulevaisuudessa Euroopassa. Amerikka ei voisi saada sotajoukkojansa Venäjää vastaan, jos tahtoisikin. Saksan hallitus voi sanoa kansalleen, että Saksa voi Venäjältä saada maata ja rikkauksia, mutta amerikan hallitus ei voi sanoa mitään sellaista sotilailleen. USA ei voi lausua mitään Suomelle. Hull oli sanonut Scottille jotain samaa tähän suuntaan.
Lisäksi on USA riippuvainen Venäjästä – sanoi Scott – Amerikalla on suursota Jaappania vastaan. Jos Neuvosto-Venäjä auttaa sodassa Jaappania vastaan, niin Jaappanin sota loppuu 6 kuukaudessa. Jos Neuvosto-Venäjä on neutraali, loppuu sota 3 vuodessa. Mutta jos Neuvosto-Venäjä menee Jaappanin kanssa ja antaa sille apua, ei Amerikka voi koskaan voittaa Jaappania. Sentähden Amerikan on oltava hyvissä väleissä Neuvostoliiton kanssa.
Ruotsi on nyt vaikeassa asemassa. Neuvostoliitto ei katso Ruotsin olevan puolueettoman Suomen-Neuvostoliiton sodassa. Jo suomalaisien lasten auttaminen on Neuvostoliiton mielestä sellaista, joka ei täysin sovellu puolueettomuuteen. Suomalaisien haavoittuneiden upseerien ja sotilaiden palaaminen takaisin Suomeen Ruotsista ei ole kansainvälisen oikeuden mukainen. Vieläpä suomalaiset upseerit ovat esiintyneet Tukholmassa uniformuissa. Kaikkeen tähän on Neuvostoliiton puolelta käännetty huomiota.
Scott oli kuullut Assarssonin asiasta. Assarsson oli sähköttänyt sodasta tietoja ja sen sähkeen oli Saksa saanut tietoonsa. Joillakin saksalaisilla vangituilla sotilailla oli havaittu olleen näitä tietoja. Eräässä vastaanotossa oli Molotov sanonut jyrkästi Assarssonille: »Te edustatte sitä valtiota, joka avustaa rautamalmilla meidän vihollistamme.»
Suomella on USA:ssa ollut sympatioja. Mutta nämät sympatiat ovat vähentyneet 2 syystä: a) Suomen sotajoukot ovat menneet yli vanhan rajan ja vallottaneet sellaista aluetta, joka koskaan ei ole kuulunut Suomelle (Itä-Karjala); b) Ramsay meni Ribbentropin luo vuosi sitten, kun USA teki välitysyrityksen.
Scott lausui, että kun Suomi on demokraattinen maa, on tärkeää, mitä kansa ajattelee. Mutta tietääkö kansa, millainen Saksan sotilaallinen asema nykyään on, vai uskooko kansa vielä Saksan voittavan sodan? Onko kansalla Suomessa oikeita tietoja? Ymmärtääkö Suomen kansa Suomen aseman vakavuuden? Luuleeko Suomen kansa kentiesi, että asiat tulevat jatkumaan sa malla tavalla kuin nyt – ehkä tulee jonkun verran pommituksia, mutta muuten menee elämä kuten se viime vuosina on mennyt? Ja kentiesi Suomen kansa sitten arvelee, että eihän elämä ole mitään niin ylivoimaista. Onko Suomen kansalla oikeita tietoja siitä, miten asiat oikein ovat?
Vastasin että tähänasti luullakseni kansa on ollut siinä luulossa ja käsityksessä, että Saksa selviää sodasta jollain tavalla. Puhuimme paljon Neuvostoliiton uusista ehdoista Suomelle. Minä huomautin, miten kovat ne ovat. Ja miten ulkomaalla nyt kokonaan unohdetaan, että Venäjä hyökkäsi meidän päällemme 1939, ja miten Moskovan rauhan ehdot kaikkialla maaliskuussa 1940 tuomittiin. Nykyiset ehdot ovat suurinpiirtein samat kuin 1940 vuoden ehdot.
Scott kyllä tämän ymmärsi, mutta näkyi olevan sitä mieltä, että kun poliittiset olot nyt ovat kokonaan muuttuneet, niin sille ei voi mitään. Suomi ei voi luottaa länsivaltojen apuun.
Minä sanoin koko ajan olleeni sitä mieltä, että länsivallat ei voi meitä auttaa. Tässä sodassa Neuvosto-Venäjä on tehnyt äärettömiä uhrauksia, se on äärettömästi kärsinyt, ponnistanut voimansa viimeiseen rajaan asti, ja saavuttanut suurta menestystä. Saksa luullakseni sodan häviää, mutta sodan voittaja tulee olemaan Neuvosto-Venäjä – 80 a 85 % voitosta on Neuvosto-Venäjän ansiosta. Länsivaltojen osuus on pieni 15 a 20 %. Sentähden Neuvosto-Venäjä tulee määräämään sodan jälkeen ainakin Puolassa, Tsekkoslovakiassa, suuressa osassa Balkania ja koko sillä alueella, joka on siitä itään päin. Myös Saksassa se tulisi määräämään, jos tahtoisi, mutta kentiesi suostuu antamaan länsivaltojen tulemaan siihen mukaan, koska asia tulisi kovin suureksi yksin Venäjälle. Tämä on todellinen asiaintila ja »viisauden ensi alue on tunnustaa faktat». Se on minun mielestäni meidän mielessä pidettävä ja sen mukaan asema koetettava hoitaa.
Kerroin Scottille vaikutelmiani keskusteluista Molotovin kanssa
Scott kysyi, onko Neuvosto-Venäjällä tarkoitus painaa meidät myös taloudellisesti alas?
Vastasin että jotkut meillä niin luulevat, mutta on vaikea sanoa siitä mitään varmaa. Sen venäläisen puhe Tukholmassa, josta hän edellä kertoi viittaisi siihen.
Scott katsoi tärkeäksi, että Suomi ei nyt katkaisisi neuvotteluja antamalla sellaisen vastauksen, joka siihen johtaisi.
Minä sanoin olevani samaa mieltä, että vastauksen pitäisi olla sellainen, että se tekisi mahdolliseksi jatkaa neuvotteluja. Mutta on pelättävä, että Kreml ilmoittaa neuvottelut loppuneen, jos emme hyväksy heidän ehtojaan.
15.4.’44 Honkajuuri oli sanonut tänään Allille, joka kävi Helsingissä: »Nyt on Paasikiven nimi mennyt.» Tarkoitti minun matkaani Moskovaan. Pyhä yksinkertaisuus. Mutta Honkajuuri ei ole koskaan ymmärtänyt politiikasta mitään. Hänen politiikkansa on supistunut eduskunnan käytävällä juonitteluun yhdessä Reinikan ym kanssa. Hän on muutenkin kovin yksinkertainen ja ahdashenkinen mies. Hänellä ei olekuin aina joku harva vanha ajatus, mutta ei ymmärrä ajan vaatimuksista. Hän luulee muuten, että tavallinen födgeni s.o. kyky rahan hankkimiseen on jotakin suurenmoista. Siihen pystyvät yksinkertaiset, (Peura, Hallman, Kontro yms) mutta se ei ole mikään korkealle asetettava kyky.
12.4.’44 Eduskunta kokoontui pääsiäisen jälkeen. Hallitus esitti kantansa Neuvostoliiton rauhanehtoihin nähden. Eduskunta hyväksyi yksinkertaisen päiväjärjestyksen s.o. hyväksyi hallituksen kannan. Mitä hallituksen selonteko sisälsi, ei ole ilmoitettu.!
18.4.’44 Kapteeni Carl Florman kiitti kirjeestäni ja lähetti:
»Memorandum angående flygresan Stocholm-Moskva och åter 23/3–1/4 ’44.»
18.4.’44 Päivällisillä Ramsayn luona Espoon kartanossa. Wieraat, paitsi minua, Enckell, Walden, ja Leo Ehrnrooth.
Hyvä päivällinen.
Pitkä keskustelu poliittisesta asemasta.
Ramsay luki pääministeri Linkomiehen lausunnosta Eduskunnan istunnossa 12/4 ’44 seuraavan:
Haluan tässä esittää tunnustuksen herroille Paasikivelle ja Enckellille siitä, että he velvollisuuden kutsuessa ovat olleet valmiit tällaiseen vaivalloiseen matkaan ja rasittavaan tehtävään.
Ramsay kertoi, että Suomen vastaus annetaan luultavasti tänään 18/4 madame Kollontaylle, joka on jälleen niin terve, että voi ottaa sen vastaan. Ruotsalaiset luulee, että ei ole periculum in mora. Boheman oli sanonut, että vastaus ei ole riittävän »läm min», mutta muuten hän ei ollut siihen nähden mitään muistut tanut. Ruotsalaiset luulevat, että Venäjä ei tahdo katkaista neu votteluja.
Ramsay kertoi vastauksen sisältävän:
1) Että Suomen hallitus on tarkasti harkinnut Neuvostoliiton ehtoja.
2) Yleinen huomautus ehtojen hyväksymisen vaikeuteen – mahdottomuuteen – sekä teknillisistä syistä, että ehtojen reali sisältöön nähden. (Tämä on myöhemmin tarkistettava, ja saatava vastauksen sananmuoto.)
3) Suomen hallitus haluaa neuvottelujen jatkumista. (Tämä on tarkistettava)
Ramsay kertoi ruotsalaisien luulevan, että venäläiset eivät tahdo katkaista neuvotteluja. Ramsay ajatteli, että joko venäläiset vastaavat tähän tai kentiesi eivät vastaa ollenkaan mitään. Että siis tulee tauko (jonkun viikon kestävä).
Minä lausuin, että olisi tietysti hyvä, jos asia nyt menisi niin, kuin Ramsay toivoi, ja että venäläiset ei katkaisisi neuvotteluja. Pahemmat mahdollisuudet ovat, että venäläiset nyt katkaisee neuvottelut ja julkaisevat kommunikean, kuten julkaisivat edelliset ehdot. Se vaikeuttaisi asiaa. Taikka jos venäläiset eivät nyt vastaa mitään, niin että ehdot tulevat olemaan vaikeammat, kun neuvottelut jälleen jonkun ajan kuluttua uudestaan aletaan.
Ramsay vastasi, että venäläiset ehdot ja kanta tulevat riippumaan siitä, millainen yleinen tila silloin on.
Ramsay ja Ehmroot Ga myös Walden, joka kuitenkin puhui (vähän) luulivat, että ottaen huomioon sisäpoliittiset olot, muu vastaus, kuin tämä, ei ollut mahdollinen.
Minä kysyin mm, mikä on hallituksen politiikka? Onko hallituksella jokin politiikka?
Mitä hallitus katsoo pitävän tapahtua, ennenkuin rauha on mahdollinen?
a) Saksan sortuminen?
b) Baltian valloitus?
c) Suomen armeijan lyöminen kokonaan? Osaksi? Venäläiset Viipurissa?
Milloin hallitus katsoo voivansa jatkaa neuvotteluja todellisessa ja vakavassa tarkoituksessa päästä tulokseen?
Ei vain tarkoituksessa voittaa jonkun verran aikaa. Näihin kysymyksiin ei voitu antaa vastausta. Minä huomautin myös, että kritiikki ja analisointi ei riitä, täytyy olla myös konstruktiivisia ajatuksia.
Puhuimme paljon saksalaisien joukkojen poissaamisesta ja mitä mahdollisuuksia siihen on.
Ramsay ja Ehrnrooth palasi aina siihen, että sisäpoliittiset olot ovat sellaiset, että tällä hetkellä ei rauhan tekeminen venäläisien linjalla ole mahdollinen. Paluumatkalla Ehrnrooth viittasi kaappauksen mahdollisuuteen, jos rauha tehtäisiin.
Minä huomautin, että olisi jo aika ruveta yleistä mielipidettä ohjaamaan siihen suuntaan, että se saisi oikeita tietoja tapahtumain kulusta. Kehoitin hallitusta ajattelemaan sitä asiaa. Se tulee joka tapauksessa viemään aikaan, mutta joskus siihen on ryhdyttävä. Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että meidän matkamme Moskovaan ei ole ollut vahingoksi, vaan hyödyksi. Se luetaan meille kentiesi joksikin plusiksi länsivaltojen puolella.
Ramsay sano että saksalaiset ovat viime aikoina kovasti vahvistaneet Narvan rintaman; nähtävästi siihen on vaikuttanut meidän rauhanpyrkimyksemme.
Minä huomautin uudestaan, että asian ratkaisu riippuu siitä, millä tavalla arvostelee sotatilannetta suurella rintamalla. Se on sotilaallinen kysymys. Sentähden olisi tarpeen saada ohjausta sotapäällystön taholta. Omasta puolestani en pidä todennäköisenä, että Saksa enää kykenisi Venäjän ainakaan pahemmin lyömään. Vaan todennäköistä on, että Saksa sortuu, tai ainakin sodassa jää häviön puolelle. Tältä kannalta lähtien minun mielestäni olisi pyrittävä positiiviseen tulokseen, koska ei ole todennäköistä, että tulevaisuudessa saisimme paremmat ehdot. Mutta koko tämä kysymys on siis sotilaallinen ja sotilasasiantuntemuksen pitäisi siihen lausua sanansa. Mutta nyt ei ole muuta kuin odottaa, miten Neuvosto-Venäjä reagoi meidän vastaukseemme. Kysyin muuten: Mitä hallitus odottaa? Oleellisesti parempia ehtoja Neuvosto-Venäjältä? Millaisia ehtoja? Luuleeko hallitus sen mahdolliseksi? Luuleeko hallitus sotatoimien niinperusteellisesti muuttuvan, että Neuvostoliiton asenne sen johdosta tulee kokonaan muuttumaan? Jos niin on, niin silloin tietysti olisi tyhmää nyt pyrkiä sopimukseen Neuvostoliiton kanssa.
Sanoin myös:
Miten voisi asiata nyt hoitaa? Ruotsin kautta. Jos sanoisimme, että Neuvostoliiton ehdot voitaisiin asettaa neuvottelujen pohjaksi, niin niihin olisi saatava modifikatioita.
a) Aikamääräykset uudet.
b) Demobilisation määräykset muutettava.
c) Vahingonkorvaus: pienemmäksi. Miten suuri ja miten pitkä maksuaika?
d) Wiipuri, Saimaan kanava, Enso, Wärtsilä koetettava pelastaa, joskin mahdollisuudet näyttää pieniltä.1 Lopuksi sanoin, että hallituksen olisi alettava ohjata yleistä mielipidettä objektiivisempaan suuntaan. Sensuuri olisi korjattava. Neuvostoliiton haukkuminen lopetettava.2
Minä huomautin, että hallituksen vastaus ei sisällä mitään positiivista eikä mitään Anregung, johon Neuvostohallitus voisi tarttua. Vastaus on negatiivinen.
Ramsay tuntui katsovan, että se on vastauksen etu meidän kannaltamme, että initiativi ja asian eteenpäinvieminen riippuu Neuvostoliitosta.
Reflektio: Tämä voi olla vaarallista peliä. Saa nähdä miten menee. Toivokaamme parasta.
Ramsay sanoi mm, kun puhuimme hallituksen vastauksesta:
Jos hallitus olisi ryhtynyt vastauksessa yksityiskohtiin, niin olisi pitänyt käsitellä saksalaiskysymystä.
1 Tähän myöhemmin toisella kynällä lisätty: »Tällainen ohjelma on sisäisten olojen ja yleisen mielipiteen vuoksi mahdoton – sanoi Ehrnrooth.»
2 Tähän myöhemmin toisella kynällä lisätty: »Tähänasti hallitus ei ole yrittänyt tehdä mitään yleisen mielipiteen johtamiseksi, vaan on jättänyt sen tehtävän kokonaan maailman tapauksille. Toivoo kaiketi, että saamme niin paljon aikaa, että ehditään nähdä, miten sota päättyy ja sitten vasta otetaan kantaa.»
20.4.’44 kävin Beck-Friisin luona. Hän oli soittanut minulle aikaisemmin ja halunnut puhua kanssani
Puhuimme rauhanasiasta: Beck-Friis oli pessimisti. Ei nähnyt, miten asia saataisiin jatketuksi. Voi katketa nyt. Tukholmassa toivoivat, että asia ei katkeaisi. Jos venäläiset suostuvat jatkamaan, niin Beck-Friis pelkäsi, että asiasta kuitenkaan ei tule mitään. Syyt:
a) Suomessa yleinen mielipide ei suostu.
b) Saksalaiset ryhtyvät Suomessa voimatoimenpiteisiin. Beck-Friis oli siis pessimisti.
(24.4.’44)
22.4.’44 Neuvostohallitus julkaisi vastauksen Suomen hallitukselle rauhanneuvottelujen johdosta. Neuvostoliiton hallitus katsoo neuvottelut katkenneiksi. Samalla Vishinski selosti ulkomaisille lehdille neuvottelujen menoa ja Neuvostohallituksen kantaa. 23/4 Lontoon radiossa ilmoitettiin asiasta.
24.4.’44 Suomen lehdissä julkaistiin Suomen hallituksen tiedonanto neuvotteluista.
Uudessa Suomessa pääkirjoitus asiasta, dito Hufvudstadsbladetissa.
24.4.’44 Lontoon radio:
Englannin lehdet kirjoittaa Suomen ja Neuvostoliiton rauhanneuvottelujen katkeamisesta. Arvostelee ankarasti. Rubriikit: »Suomen mielettömyys.» »Suomen kohtalo sinetöity.» »Itsemurhapolitiikkaa.»
Times valittaa Suomen hallituksen huonoa tahtoa. Venäjän kärsivällisyyttä kiitetään ja Venäjän kohtuullisuutta vaatimuksissaan. Englannin hallituksen mielipidettä on kysytty. USA on ollut mukana. Venäjän ehdot ovat hillityt. Suomen johtajat tahtovat pelata Saksan peliä. Saksa on lisännyt painostusta. Sotapuolue on saavuttanut voiton, mutta sen kustannukset ovat toisien maksettava. Toiset miehet hallituksessa voisi vielä pelastaa sen, mitä nyt tuhotaan.
Daily Telegraph: Puhuu myös hallituksen vaihdosta ja myös armeijan korkeimmassa päällystössä muutoksia.
Manchester Guardian kirjoittaa kiukkuisesti. Suomen olisi pitänyt hyväksyä ne ehdot, jotka voi hyväksyä, ja keskustella muista. Mikään Suomen hallitus ei voi odottaa parempia ehtoja. Vahingonkorvausvaatimus on suuri, mutta siitä voi keskustella. Lehti näkyy olevan tyytymätön myös siihen, että Enckell ja minä emme esittäneet vastaehtoja. On tyhmyys, että ei ole esitetty mitään vaihtoehtoja.
24.4.’44 Suomen ja Neuvostoliiton neuvottelut:
Myös USA:n lehdet ja radio valittavat, että neuvottelut ovat epäonnistuneet, mutta lehtien kirjoitukset ei ole niin ankaria kuin Englannin lehtien. Erään lehden Moskovan kirjeenvaihtaja ilmoittaa saaneensa Vishinskin sanoista sen käsityksen, että Suomella on vielä mahdollisuksia neuvottelujen jatkamiseen.
(25.4.’44-1.5.’44)
Kirje Ramsaylta 24.4.’44, jonka mukana hän lähetti Vishinskin tiedoituksen 23.4.’44.
22.4.’44 Semjonov tiedotti: Suomen hallitus on avböjt de Sovjetiska vapenstilleståndsvillkoren som bas för underhandlinarna.
Yöllä kl. 1 jälkeen 23/4 Vishinskin selostus radioitiin. Sunnuntaina 23/4 laadittiin Suomen hallituksen kommunikea, joka annettiin illalla samana päivänä radiossa ja oli maanantaina 24/4 lehdissä.
Reuterin Harold King Moskovasta sanoo, että kolmas yritys ei ole kokonaan mahdollisuuksien ulkopuolella.
Times kritikoi jyrkästi Suomen kantaa. Ruotsissa mielipide muuttunut suuresti: Siellä ollaan yleisesti sitä mieltä, että nämät ehdot ei antaneet pohjaa rauhantoimenpiteille.
Vishinskin tiedoitus 23/4 ’44.
Vishinski sanoo, että Suomen valtuuskunta ei ehdottanut mitään muutoksia eikä tehnyt mitään omia ehdotuksia.
Tämän johdosta on huomautettava, että me esitimme keskusteluissa Moskovassa kyllä Suomen kannan , mm. Karjalaan nähden oli pitkä keskustelu, jossa esitimme 1940 vuoden rajan raskauden Suomelle ja esitimme vaihtokauppaa siten, että Petsamoa vastaan saisimme, paitsi Hangon vuokrasopimuksen puretuksi, myös »pohjoisosan Karjalaa». Viimeksi vielä puhuimme paljon Wiipurista, Saimaan kanavasta ja rajan muuttamisesta. Mutta kaikkeen tähän Molotov vastasi, että 1940 vuoden rajan muuttaminen oli » исключено»1. Myös sanoimme, että pääkysymys meille oli ehtojen 2 kohta (1940 vuoden raja).
Neuvostoliiton vastaus 22/4 44 selittää mm, että väite, että ehdot ovat teknillisistä syistä mahdottomat täyttää, on täysin perätön. »Suomen Moskovassa ollut valtuuskunta ei esittänyt mitään tämän laatuista kysymystä.»
Tähän on sanottava: »Aikamääräyksistä» emme ryhtyneet keskustelemaan, koska siihen ole mahdollisuutta ennenkuin itse pääkysymyksestä oli päästy, yksimielisyyteen. Minä sanoin saksalaisien poistamiselle esitettyyn määräaikaan nähden, että se on joka tapauksessa liian lyhyt. Sotakorvauksista emme ryhtyneet Moskovassa myös tarkemmin keskustelemaan. Saimme tiedon summasta vasta viime kokouksessa. Minä sanoin siitä ainoastaan, että summa on огромная2.
Vishinski sanoo, että Suomen hallitukselle oli vaikein kysymys saksalaisien poistaminen Suomesta. Siinä oli paljon perää. Mutta Enckell ja minä asetuimme mieskohtaisesti sille kannalle, että saksalaiskysymys ei ole eikä voi olla esteenä, jos muuten päästäisiin sopimukseen Jos venäläiset olisivat antaneet meille Karjalan rajaan nähden tyydyttävät ehdot, jotka Suomen kansan enemmistö olisi hyväksynyt, niin saksalaiskysymys olisi luultavasti voitu ratkaista. Vastoin Suomen kansan enemmistöä saksalaiset tuskin olisi voineet jäädä Suomeen.
1 mahdotonta
2 valtava
Suomen hallituksen tiedonanto neuvotteluista 23/4 44 julaistu lehdissä 24/4 ’44.
1.5.’44 Eirik Homborg, Nya Argus: »Jaeta est alea.» Asettuu sille kannalle, että Suomi ei ole voinut menetellä toisin, koska rauhanehdot olivat niin kovat.
(Tämä kirjoitus on vähän merkillinen Hornborgilta.)
Svensk Botten 26.4.’44
Mannerheimin sähke Aseveliliitolle. (Se menee vähän toiseen suuntaan kuin mitä minä olin päättänyt Mannerheimin keskusteluista).