XVII Kaikki chansit on menetetty ja pilattu

9.5.’44 Luonani Atos Wirtanen.
Pitkä keskustelu. Hänen mielestään olisi ryhdyttävä positiiviseen toimintaan. Mutta se on mahdollista ainoastaan, jos Mannerheim varmasti astuu esille. Wirtanen antoi minulle promemorian. Wirtanen antoi myös professori Tannerin promemorian. Siinä hän katsoo, että meidän olisi koetettava saada länsivallat meitä kannattamaan.

12.5.’44 lehdissä Akateemisen Karjala Seuran julistus Suomen Kansalle. (Snellmanin päivänä):
Kansakunnan tulee luottaa ainoastaan itseensä. Siinä oli turva, joka talvisodan nykyistä moninverroin vaikeammissa tilanteissa pelasti meidät tuholta. Kuinka paljon luottavaisemmin voimmekaan nyt turvautua tähän samaan voimanlähteeseen. Entistä taistelukykyisempi armeijamme, entistä edullisemmat ja lujemmat puolustusasemamme ja Suomen sotilaan karaistu henki oikeuttavat meitä siihen. Taistelumme voitolliseen loppuun saattaminen ja kansamme tulevaisuuden lujittaminen vaativat meiltä kaikilta – – -.
Lopussa:
Suomalaisien usko omiin voimiinsa – – -.
(Tämä kaikki on jälleen sitä vanhaa illusiota.)

12.5.’44 olin Ramsayn luona.
Ramsay kertoi:
Nyt ei kuulu mitään. Günther ja Boheman eivät ole puhuneet mitään. He kuten Ruotsin kansa yleensä nyt ymmärtävät meidän kantamme, että emme hyväksyneet venäläisien ehtoja. Ruotsissa ei nyt puhuta mitään.
Myös USA:sta ei kuulu mitään viralliselta taholta. Procope oli puhunut erään virallisen henkilön kanssa, mutta hän ei ollut esittänyt mitään mielipidettä. Nähtävästi USA ei tiedä oikein, mille kannalle sen olisi asetuttava.
Venäjältä ei myös kuulu juuri mitään. Venäjän radio on ollut suhteellisen hiljaa. Puhuu tosin, että hallitus ei voi viedä asiaa eteenpäin. Kuten Stalin päiväkäskyssä 1/5 44.
Suomen hallitus ei ole tehnyt mitään ja katsoo, että nyt ei ole mahdollista tehdä mitään. Mannerheim oli Ramsayn tiedon mukaan samalla kannalla. Hän ei ole ainakaan puhunut mitään muuta.
Nykyinen hetki ei ole sopiva neuvottelujen jatkamiseen. Nyt on kaikilla tahoilla muita asioita. Invasio-kysymys ym.
Minä kysyin, mitä hallitus odottaa ja ajattelee tulevaisuudesta?
Ramsay vastasi, että ei odoteta mitään, mutta nyt ei näy voivan tehdä mitään.
Minä kysyin, onko Saksa vahvistanut asemiaan Suomessa: Tuonut lisää joukkoja, laivoja ym?
Ramsay vastasi, että siinä ei ole perää, vaikka siitä puhutaan. Minä sanoin, että jos invasio epäonnistuu, niin silloin meidän olisi pyrittävä sopimukseen Venäjän kanssa. Se olisi paras hetki.
Mutta silloin luultavasti meillä kansa tulee voitonhurnalaan eikä voi tehdä mitään.
Ramsay: Milloin voi sanoa invasion epäonnistuvan?
Minä: Jos anglosaksit heitetään takaisin mereen. Invasio onnistuu, jos voi muodostua toinen rintama.
Lopuksi minä sanoin olevani edelleen pessimisti meidän tulevaisuuteemme nähden. Syyt:
1) Molotovin esiintyminen keskusteluissa Moskovassa.
2) Venäläisien tavaton voima Sevastopolin valloituksessa. Pelkään, että meidän sotilaamme jälleen väärin arvostelevat sotilaallista tilannetta ja meidän armeijamme mahdollisuuksia Venäjää vastaan. Huomaa AKS:n julistus tänä päivänä.
3) Venäjän mahtava asema, jonka se kaikesta päättäen tulee saamaan sodan jälkeen. Viittasin Walter Lippmanin teokseen USAs utrikespolitik.
Minä jatkoin: Yleisen mielipiteen johtaminen oikeaan realistiseen suuntaan olisi tarpeen. Lehdet näkyvät luottavan saksalaisien puheisiin.
Ramsay sanoi, että lehdet nyt ei puhu enää juuri pahaa Neuvostoliitosta ja sen johtomiehistä.
Minä lisäsin, että meillä on koko itsenäisyyden ajan väärin arvosteltu Venäjää: On pidetty sen heikkouden tilaa vuodesta 1917 1930-luvun loppuun normaalina, vaikka se on ohimenevä.
Ramsay myönsi tämän. Hän pelkäsi, että Venäjä sodan jälkeen voi tulla niin mahtavaksi, että se hallitsee koko Euroopan.

Minä: Tärkein meille on 1940 vuoden rajakysymys. Olisiko mahdollista saada USA:n apua rajakysymyksen modifioimiseksi.
Ramsay: USA ei sekaannu Venäjää vastaan. Nähtävästi USA ja Englanti ovat luvanneet 1940 vuoden rajan Venäjälle joko Moskovan tai Teheranin konferenssissa.
Minä: Stalin vaati sitä Edeniltäjo joulukuussa 1941, eikä Edenillä ollut mitään sitä vastaan.

13.5.’44 Eilen USA:n, Englannin ja Neuvostoliiton hallitukset antoivat julistuksen ja kovan varoituksen Saksan vasallivaltioille vaatien niitä eroamaan sodasta. Minkä kauemmin pysyvät sodassa, sen raskaammaksi tulee heille ehdot.

13.5.’44 Kirjoitin P. J. Hynniselle, lähettäen hänelle kirjeeni ministeri Voionmaalle Sveitsiin lisäsin:
Liittolaishallitusten julistus vasallimaille on ikävä ja mielestä­ ni vakava asia. Olin eilen Ramsayn luona. Hän nähtävästi ei vielä silloin tiennyt tästä asiasta, koska sanoi, ettei Amerikasta eikä muistakaan maista kuulu mitään.
Meillä arvatenkin otetaan tämä asia jälleen »bluffina», »hermosotana» yms, kuten aina olemme kaikki ottaneet, alkaen vuodesta 1939. Ellei aivan selitetä sitä liittoutuneiden hätähuudoksi nähdessään sodan menevän heille huonosti. Mutta kun kolmen maailmanvallan hallitukset yhteisesti antavat tällaisen julistuksen, ei ole oikeata sitä negligerata, vaan ottaa se toden kannalta ja ymmärtää sen merkitsevän sitä, mitä se sisältää. Woimmeko mitään tehdä, ja mitä voimme, se on eri asia. Asemamme on tosiaan hirmuinen.

15.5.’44. Wiime viikkoina on Lontoon ja erityisesti Amerikan radio harjoittanut Suomea kohtaan kovaa propagandaa tarkoituksessa, että eroamme sodasta, ja sen johdosta, että emme hyväksyneet Venäjän rauhanehtoja.
Mutta tämä propaganda, erityisesti myös Amerikan, on kömpelöä eikä vaikuta meihin. Siinä haukutaan Saksaa ja nazeja ja osoitetaan, miten he ovat pahoja, ja mitä pahoja tekoja he tekevät. Vapauden ym vihollisia. Tämän voi kyllä hyväksyä. Mutta tämä ei vaikuta meihin suomalaisiin, kun amerikkalaiset ja englantilaiset ei uskalla puhua mitään venäläisistä. Sillä me vertaamme venäläisiä saksalaisiin ja vertaus ei ole saksalaisien¹ eduksi.
Viime aikoina on Amerikan radio mm puhunut 1918 vuoden tapauksista kuninkaanvaalista ym. Ja miten samat reaktionääriset piirit nykyään ajavat Saksan asiaa. Tämä on täydellistä lorua. Nyt on Venäjän ehtoja vastaan maalaisliittolaiset ja sosialidemokraatit, jotka juuri 1918 olivat kuninkaanvaalissa ym myös vastaan.
Mahtaako Holsti ja Toivola ym Amerikassa olevat suomalaiset olla tässä takana? Holsti on huono karaktääri ja ehkä ajattelee mieskohtaisia asioita ja tulevaisuuttaan.

¹ Pitänee olla: venäläisien (tai sitten saksalaisien tappioksi)

22.5.’44 Menimme Allin kanssa Helsinkiin. Söin päivällistä Enckellin kanssa yksityishuoneessa Kämpissä. Pitkä keskustelu. Enckell kertoi käyneensä Ramsayn luona ja kehottaneensa selvittämään muutamia kysymyksiä. Kertoi myös Erichin olleen hänen luonaan ja esittäneen ajatuksiaan. Mutta Erich elää omassa maailmassaan eikä todellisuuden maailmassa.
Enckell kertoi lukevansa Leninin puheita ja lausuntoja. Oli tehnyt niistä muistiinpanoja, jotka antoi minun luettavakseni. Sitä paitsi oli tutustunut mm Kremlin sopimukseen Kuusisen kanssa. Enckell luuli, että jos näistä muistutettaisiin Moskovalle ja Stalinille, (nimittäin siitä, miten Lenin oli puhunut hyvää Suomesta) niin saataisiin asiat järjestymään hyvin (mm niin että 1940 vuoden raja korjattaisiin).
Minä katsoin olevan hyvän, että Enckell tutustuu Leninin puheisiin ja lausuntoihin, vaikka en luule, että ne meitä Kremlissä paljon auttaa.¹
Enckell oli kuullut eräältä suomalaiselta nazilta, että Saksalla (ja arvatenkin yhdessä suomalaisien kanssa) on täysi suunnitelma valmis, miten vallankaappaus tehdään, jos täällä vakavammin ruvettaisiin rauhaa ajattelemaan. Enckellin mielestä emme voi Saksan vuoksi tehdä rauhaa, vaikka puhumme siitä, että olemme vapaat. Hän oli samaa mieltä kuin minä, että luultavasti Suomi tulee olemaan Saksan viimeinen liittolainen. Enckellin mielestä täällä Helsingissä on nykyään kovin paljon saksalaisia. (Ne ovat lisääntyneet, vastoin sitä mitä Ramsay sanoi minulle).

¹ Kuitenkin JKP kopioi päiväkirjaansa yhteensä viisi sivullista Enckellin Leninin teoksista keräämiä sitaatteja.

Dagens Nyheter 26.5.’44 selostus Edeninin puheesta alahuoneessa. Eden sanoi mm (Suhteista Wenäjään):
Jag har blivit tillfrågad — huruvida vi konsulterades i sådana frågor som de ryska fredsvillkoren till Rurnänien och för­ handlingarna med Finland. Mitt svar är ja. — Beträffande Finland beklagade vi att den finska regeringen förkastade förslagen i dess helhet.

31.5.’44 Bornin² puheen johdosta Timo 31/5 Uudessa Suomessa
kirjoitti »Toivon oikeus», jossa hän kovasti puhuu »toivon» merkityksestä. Nykyään näyttää meillä kaikki perustuvan toivoon. Kaikki tosiasiat ovat kadonneet ja unohtuneet.

² Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja, kansanedustaja, vapaaherra Ernst von Born puhui RKP:n puoluekokouksessa 29.-30.05.1944 Kokkolassa nun: »— Det kan naturligtvis sägas – och den uppfattningen är väl allrnän i detta nu runt om i världen – att det gäller för oss att rädda livet. Men vad är slutligen ett liv värt, om det skall levas utan det, som skänker livet värde. Och om, såsom möjligt är, det i varje händelse konuner att gälla livet för oss, vare sig vi gå kampens eller underkastelsens väg, och alltså frågan blir om antingen mord eller självmord, så må vi då hellre föredra det öppna mordet franunom et nesligt självmord»

Reflektio. Born puhui:
den gamla sanningen att det, som tas ifrån en, kanske en gång kan återkrävas och återfås men det man självmant byter bort, är i regel för evigt förlorat.

Tätä meillä on vuosikymmenien kuluessa jankutettu ja siihen uskotaan. Mutta onko asia niin?
Meidän viimeaikainen historiamme:
Syksyllä 1939: Emme antaneet hyvällä Venäjälle. Emme suostuneet; panimme vastaan. Seuraus oli, että Moskovan rauhassa meiltä otettiin, ei ainoastaan sitä, mistä oli kysymys syksyllä 1939, vaan paljon enemmän. Todella elinalueita.
Moskovan rauhassakin ne otettiin meiltä pois pakolla, emme siihen suostuneet tietenkään.
Saammeko ne takaisin?
Nyt ei näytä siltä. Päinvastoin näyttää siltä, että menetämme vielä enemmän, ja että kaikesta päättäen tämä menetys tulee olemaan lopullinen – lopullinen ottaen huomioon sellaiset ajan­ jaksot, mitkä yleensä otetaan huomioon.
Että me saimme takaisin sen, mitä Bobrikovin ja Seynin, Stolypinin aikana menetettiin, riippui yksinomaan siitä, että Venäjä joutui kahteen onnettomaan sotaan: Jaappanin ja edelliseen maailman sotaan. Että meidän asiamme järjestys olisi riippunut siitä, miten olimme menetelleet, on epätodennäköistä. Tietysti me aina olimme esiintuoneet mielipiteemme siitä, että emme näitä toimia hyväksy, vaan alistumme niihin sentähden, koska emme nähneet muuta mahdollisuutta, aivan kuin voitettu alistuu rauhaan. Sillä kaikki rauhat ovat pakkorauhoja.
Tsekkoslovakia »luopui ilman taistelua» oikeuksistaan 1939 ja antautui Saksalaisille. Samoin Hollanti ja Tanska vuonna 1940. (Norjan taistelu oli myös silloin jotenkin pientä ja mitätöntä, ainoastaan symbolista vastustusta). Mutta nyt näyttää, että sekä Tsekkoslovakia että Tanska ja Hollanti saavat itsenäisyytensä takaisin. Myös Islanti ei ole tehnyt mitään vastarintaa kenellekään, vaan päästi amerikkalaiset alueelleen vapaaehtoisesti, ja nyt·se on tullut itsenäiseksi. Jugoslavian olot ja taistelut ovat myös sangen sekavat, mutta sekin luultavasti saa itsenäisyyden.
Sentähden se väite, jonka nyt taas Born on esiintuonut, ei historian todistuksen mukaan pidä paikkaansa.
Myös Baltian maat ei Venäjänaikana tehneet mitään »passivista» tai muuta vastarintaa. Venäjää vastaan. Mutta 1918–1919 ne tulivat itsenäisiksi ja olisivat hyvin voineet olla itsenäisiä, jos olosuhteet olisivat tehneet sen mahdolliseksi. Vaikka nämät kansat olisivat aikoinaan tehneet millaista vastarintaa Venäjää vastaan, ei se niitä nyt (1940–1944) olisi auttanut. Sitä paitsi ne entisinä aikoina taistelivat urhoollisesti itsenäisyytensä aikana.
Kaikki nämä asiat riippuvat oloista ja tapauksista, joihin me pienet emme ylipäänsä mitään voi vaikuttaa. Meidän tulee ainoastaan osata käyttää hyväksemme näitä suuria tapauksia. Niinpä näyttää, että jos me olisimme osanneet pysyä poissa nykyisestä suursodasta, olisimme luultavasti saaneet Moskovan rauhan korjatuksi meille siedettäväksi. Mutta kun menimme sotaan, väärien laskelmien pohjalla, niin nyt nähtävästi joudumme lopullisesti suureen onnettomuuteen.

(7.6.’44-9.6.’44)
Dagens Nyheter 7.6.’44 Tannerista.
Tannerilta intervju Uppsala Nya Tidningenissä. Sanotaan että venäläisien ehdot ensin olivat helpommat »plastiska» sitten utformades i ofördelaktig riktning. Venäjän intresse för uppgörelse oli nähtävästi vähentynyt.
Tanner oli sanonut, että kovat ehdot perustuivat på »oriktiga informationer om läget och stämmingen i Finland» ja Dagens Nyheterin katsotaan erityisesti olleen siihen syynä.

Reflektio: Venäläisien lopullisesti kirjallisesti meille Moskovassa annetut ehdot ei olleet sen kovemmat kuin ne, jotka minä sain Kollontaylta helmikuussa 1944.
a) Saksalaisien internoiminen oli sama, paitsi että Molotovin ehdoissa oli lievennetty siten, että me saisimme koettaa saada saksalaiset pois hyvällä.
b) 1940 vuoden raja oli sama – kuten se aina oli ollut. Hangosta neuvoteltaisiin ja siitä Moskovassa Kreml luopui. Se oli meille suuri myönnytys.
c) Vangit oli sama ja merkitykseltään pieni.
d) Demobilisaatio ei ollut Moskovassa ankarampi kuin helmikuun ehdoissa. Kun Suomen armeija olisi demobilisoitava rauhan määrään, niin se ei ollut täysin demobilisoitava.
e) Vahingonkorvaus: Se oli jo helmikuun ehdoissa. Moskovassa ainoastaan määrä oli mainittu, mutta siitä olisi voitu neuvotella.
f) Petsamo: Siihen nähden Kollontay oli väärässä. Hän sanoi, että ei ollut kyse koko Petsamosta, vaan ainoastaan osasta. Mutta siinä hän erehtyi.
Ajoista (huhtikuun kuluessa) olisi voitu neuvotella. Niistä ei luonnollisesti helmikuun ehdoissa ollut mitään sanottu.

Reflektio: 9.6.’44. Nya Argus, viime numeron, Eirik Hornborgin kirjoitus perustui väärtin edellytyksiin, kun siinä katsottiin, että helmikuun ehdot oli lievemmät kuin Molotovin Moskovassa antamat.

Reflektio: Suurin osa meillä niistä, jotka ovat kannattaneet ja harrastaneet rauhaa, ovat olleet siinä väärinkäsityksessä, että on luultu rauhan saatavan jotenkin vanhoilla rajoilla. Minä olen koko ajan ollut sitä mieltä ja sen sanonut, että rauhaa ei saada paremmilla ehdoilla kuin Moskovan rauhan ehdoilla, ellei Venäjää lyödä ja siten sitä voida pakottaa lievempiin ehtoihin. Mutta tämä ei ole todennäköistä. Tämän minä sanoin mm viime kesänä, kun oli kysymys 33 adressista.

6.6.’44 alkoi liittoutuneiden suuri invasio Ranskaan (Normandie’hin).

10.6.’44 Ramsay luonani: Kertoi:
Ruotsissa ymmärretään meidän kantamme nyt paremmin kuin ennen. Gripenberg oli ennen tänne tuloaan Güntherin luona, kysymässä mitä hän ajatteli meidän asiastamme. Günther oli ollut sitä mieltä, että nyt ei voi tehdä mitään.
Kollontay oli sanonut Marcus Wallenbergille 10 päivää sitten, että Venäjällä ymmärrettiin, että Suomi ei voi nyt tehdä mitään. Venäjän radio on viimepäivinä alkanut puhua meistä pahempaa. Erityisesti että nykyisen hallituksen kanssa ei voi tehdä mitään.
Amerikassa (USA) on meillä paljon good will. Eräs ruotsalainen, joka oli siellä Heidenstamin komiteassa¹, oli sanonut, että USA:ssa on Suomen good will suurempi kuin Ruotsin kuin myös Norjan. Tanskasta ei puhunut mitään.

¹ Rolf von Heidenstamin johtama Ruotsin kauppa- ja teollisuusvaltuuskunta USA:ssa (1943–1944).

Yhteinen varotus Saksan vasalleille oli nähtävästi Venäjän pakotuksesta. Jos Venäjä katkaisee välinsä Bulgariaan, niin se on paha meille, koska Venäjä siten vaatii USA:ta katkaisemaan välinsä meidän kanssamme.
Tästä ei USA:n puolelta ole mitään kuulunut sen jälkeen. Gullion ei tahdo siitä puhua. Procopelle Washingtonissa kyllä aina huomautetaan, että ensin on täällä suuri kysymys, nimittäin että Suomi on sodassa USA:n liittolaista vastaan.
Gullion, USA:n edustaja, kuuluu nyt järjestäneen asioita siihen suuntaan, kuin jäisi tänne pysyvästi.
Saksassa meitä epäillään, erityisesti päämajassa: Itse Hitler. Kysyin miten on tavarain saanti? Ramsay vastasi, että on luvannut mm viljaa 40000 tonnia, mutta on aina lykännyt. Ellei saada pian, niin täytyy alentaa ransoneja. Ramsay luuli, että sota menee niin hitaasti, että Saksa voi meille toimittaa kyllä tavaroita tämän kesän ja ensi syksyn kuluessa. Mutta miten asia tulee olemaan ensi talvena, on epävarma.
Venäläiset ovat viime päivinä Kannaksella hyökänneet. Juuri tänään on suuremmilla voimilla hyökänneet. Mikä on tarkoitus, sitä Ramsay ei osannut sanoa
Kivimäki ollut täällä Kysyin mitä hän ajattelee ja mikä on hänen ohjelmansa? Ramsay vastasi, että Kivimäellä ei ole mitään varmaa ohjelmaa.
Ramsay sanoi Mannerheimin olevan myös samaa mieltä, että nyt ei voi tehdä mitään.
Ramsay oli edelleen sitä mieltä, että vaikka meille on hyvä, että USA:ssa on meillä sympatioja, niin siihen ei voi rakentaa.

Minä olin samaa mieltä ja huomautin, että kun Venäjä ja Stalin ovat nyt tulleet läheiseen yhteistoimintaan länsivaltojen kanssa, niin hän luultavasti ottaa huomioon paremmin kuin ennen, mitä »sivistynyt maailma» ajattelee ja sentähden on hyvä, jos meillä on kannatusta USAssa ja Englannissa.
Ramsay sanoi, että kootaan aineksia rauhanneuvotteluja varten ja selvitetään venäläisien 6 rauhan ehtoon liittyviä kysymyksiä. Suviranta on tehnyt selvityksen, mitä 600 miljoonan dollarin vahingonkorvaus merkitsisi Suomelle. Minä kehoitin tekemään myös tutkimuksen siitä, paljonko voisimme suorittaa vahingon­korvausta, ja siinä selvittämään eri vaihtoehtoja Ramsay lupasi pitää siitä huolta.
Svenska Pressenin lakkauttaminen johtui suhteistamme Saksaan, vaikka saksalaiset ei nyt olleet mitään puhuneet. Mutta erityisesti Saksan sotilaspiireissä, joissa meillä on paljon ystäviä, on oltu tyytymättömiä Svenska Presseniin. Sen uppställning on ollut saksanvastainen.
Ramsay ei uskonut, että vallankaappaussuunnitelmat olisi niin pitkälle valmistettuja, kuin Enckell oli sanonut. Luuli että suomalaisista ei siihen saisi paljon osanottajia:
Wiipuria ja sen ympäristöä koskeva asia on valmistettava

(12.6.’44)
10.6.’44 Venäläiset alkoivat yleisen hyökkäyksen Karjalan Kannaksella. 12/6 tekivät läpimurron Kannaksen länsiosassa.

12.6.’44 Tohtori Hiitonen luonani. Hän oli ollut Tukholmassa, palannut eilen. Hän kertoi:
Tanner oli äsken ollessaan Tukholmassa Rich. Lundströmin kautta pyrkinyt venäläisien (Mme Kollontayn tai jonkun muun) luo keskustelemaan, mutta hänelle oli jyrkästi vastattu, että häntä ei oteta vastaan. Myös oli ilmoitettu, että Suomen nykyistä hallitusta ei hyväksytä neuvottelijaksi.
(Reflektio: Merkillistä että Ramsay ei tätä minulle ilmoittanut.)
Hiitonen oli saanut tietää, että venäläiset vielä ovat valmiit tekemään rauhan samoilla ehdoilla kuin oli äsken ilmoitettu. Venäläiset ajattelevat Mannerheimia, koska hän on ainoa, joka voi rauhan tehdä.
Itse oli Hiitonen sitä mieltä, että olisi niin pian kuin mahdollista ryhdyttävä rauhanneuvotteluihin. Sillä ehdot voivat tulla yhä huonommiksi.
Jugoslavian ja Tsekkoslovakian edustajat, jotka ovat kosketuksessa Venäjän lähetystön kanssa, olivat sanoneet, että venäläiset vaativat, a) että saksalaiset meidän on ajettava pois sekä,
b) että 1940 vuoden rauha asetetaan jälleen voimaan. Tämä on prestigeasia. Mutta sitten venäläiset muka olisivat kentiesi valmiit hyvää hyvyyttään antamaan Suomelle Karjalassa takaisin meille tärkeän alueen. Tekemään siis gestin.
Minä sanoin, että Neuvostoliiton Tukholman lähetystön puheisiin ei voi luottaa. Se on ennenkin esiintuonut sellaista, jolla ei ole ollut perää. Epäiltävä myös on, tokko Stalin antaa takaisin maata, jonka on ottanut.
Minä sanoin myös olevani sitä mieltä, että ehdot voivat tulla huonommiksi ajan mukana, jos viivytellään, mutta venäläisien ehtoja ei Suomen kansa tule hyväksymään ennenkuin on käynyt selväksi, että siihen on pakko. Vielä ei ajan hetki ole sellainen. Mutta mitä venäläisien hyökkäys Kannaksella vaikuttaa, sitä en vielä nyt osaa sanoa.

12.6.’44 3 päivää sitten venäläiset alkoivat suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella. On tehneet läpimurron ja edenneet 25 kilometriä.

13.6.’44 puhuin telefonissa Ramsayn kanssa.
Sanoin: Tapaukset Kannaksella (venäläisien hyökkäys) mi­ nua kovin huolestuttaa. Se tulee pahasti vaikeuttamaan Suomen ja Neuvosto-Venäjän välistä lopullista selvitystä. Arvatenkin lisää venäläisien vaatimuksia. Moskova on alkanut puhua meistä pahasti.
Ramsay vastasi olevansa samaa mieltä. Erityisesti Stalinin päiväkäsky, joka loppuu: »Kuolema saksalais-suomalaisille okkupanteille.» Ramsay luuli tämän venäläisen hyökkäyksen tulleen yllätyksenä myös amerikkalaisille ja englantilaisille. Minä: Mitä sotilaallisia tarkoituksia venäläisillä on?
Ramsay: Siitä ei ole tietoja. Mutta itse hän, Ramsay pelkäsi, että venäläisillä on pitkälle meneviä sotilaallisia tarkoituksia.
Viime vuorokauden aikana on Kannaksella ollut hiljaisempaa. Sanoi juuri äsken puhuneensa Mannerheimin kanssa. Ramsay ei tiennyt sotatapauksista muuta kuin. mitä päämajan tiedonannoissa on sanottu.

14.6.’44 Wuori, Ammattiyhdistysten Keskusliiton puheenjohtaja soitti minulle ja kysyi mielipidettäni nykyisestä poliittisesta asemasta. Sen verran kuin siitä telefonissa voi puhua. Vastasin olevani kovin huolestunut ja pelkääväni pahinta, nyt kun venäläiset olivat alkaneet hyökätä Karjalan kannaksella. Katsoin ainoaksi mahdollisuudeksi, että Mannerheim ottaa myös poliittisen asian käsiinsä ja koettaa selvittää asian, mikäli se on mahdollista.
Wuori kysyi, luulinko minä, että venäläiset siis suostuvat neuvotteluun. Vastasin että sitä en tiedä. Sitä olisi sondeerattava. Mutta omasta puolestani luulen, että venäläisien viimeksi tarjoamat ehdot ovat paras mahdollisuus, mikä meillä on. Sen olen hallitus miehille ja Rydille monta kertaa sanonut. Mutta tyytyvätkö venäläiset enää näihin ehtoihin, se on tietämätöntä.

(15.6.’44)
14.6.’44 soitin Waldenille, mutta hän ei ollut tavattavissa.
15.6.’44 Walden soitti minulle tämän johdosta.
Sanoin Waldenille olevani kovin huolestunut meidän asemastamme. Pelkään pahinta. Ottaen huomiooon myös Stalinin päiväkäskyn, pelkään että venäläiset ei jätä alkamaansa hyökkäystä, vaan meidän on odotettava pahinta. Ainoa mahdollisuus mielestäni on, että Mannerheim nyt ottaa, ei ainoastaan sotilaallisen puolen, vaan myös poliittisen puolen käsiinsä. Hän on ainoa, joka nyt voi pelastaa sen, mitä vielä pelastettavissa on. Viittasin kirjeeseeni Mannerheimille maaliskuun alussa ja sanoin olevani sa­ malla kannalla.
. Walden sanoi myös olevansa hyvin huolissaan. Hän oli eilen palannut päämajasta ja tavannut Mannerheimin. Walden sanoi, että ulkopolitiikka on Rydin ja Ramsayn asia. Sanoi tänään juuri puhuneensa Ramsayn kanssa.
Minä sanoin tavanneeni Ramsayn joku päivä sitten, ja että Ramsay huomenna tulee luokseni. Rydin luona en ole ollut sen jälkeen kun Moskovasta palattuamme oli ulkoasiainvaliokunnan kokous huhtikuun 2 päivänä. En ole tahtonut mennä Rydin luo koska hän ei ole minua koskaan pyytänyt luokseen. En tahdo tunkeutua, koska hän ei nähtävästi halua puhua kanssani.
Walden lupasi viedä minun terveiseni Mannerheimille ja ilmoittaa, mitä olen hänelle, Waldenille sanonut.

16.6.’44 Ramsay luonani:
Ensin Ramsay selitti, millainen sotilaallinen asema Kannaksella oli.
Minä: Mitä hallitus ajattelee tehdä?
Ramsay: Nyt ei mitään. Odottaa, millaiseksi sotilaallinen asema muodostuu.
Minä: Pelkään ja pidän todennäköisenä, että Neuvosto-Venäjä ei lopeta hyökkäystään Suomea vastaan, ja jälleen olemme yksin. On otettava lukuun ja pelättävä, että Venäjä menee Wiipuriin asti ja ehkä pitemmälle. Asemamme on siten pelottava.
Ramsay: Mitä pitäisi tehdä?
Minä: Meidän pitäisi päästä erilleen tästä seikkailusta ja sopimukseen Venäjän kanssa. Venäjän ehdot voivat olla pahemmat kuin ne, mitkä se äsken tarjosi, »kun verta on vuodatettu».
Ramsay: Venäläiset ei tahdo hallituksen kanssa olla tekemisissä.
Minä: Hallitus ja Ryti ei saa tulosta aikaan. Tähänasti ei niiden puuhista ole tullut mitään. Hallitus ja Ryti ei ole uskaltaneet hyväksyä Venäjän ehtoja s. o. 1940 vuoden rajaa, mitä ilman ei mitään tule. Ainoa, joka voi pelastaa sen, mitä vielä pelastettavissa on, on Mannerheim. Ainoastaan häntä Suomen kansa uskoo. Asia on sotilaallinen, sillä kaikki riippuu siitä, millaiset ovat utsikterna i kriget.
Mannerheimin pitäisi ottaa käsiinsä myös politiikka. Toimia omissa nimissään, mutta hallituksen ja Rydin tieten ja suostumuksella. Sondeerattava Gripenbergin kautta Ruotsin avulla, miten »maa nykyään Venäjällä meihin nähden makaa». Onko Kreml vielä valmis meidän kanssamme neuvottelemaan. Jos on, niin olisi saatava aselepo neuvottelujen ajaksi.
Ruotsin pitäisi itsenäisesti esittää venäläisille, että koettavat saada sodan loppumaan neuvotteluilla Mannerheimin kanssa. Miten asia muodollisesti s.o. valtio-oikeudellisesti järjestetään, nähdään myöhemmin. Mannerheim ei tosin luullakseni ole Kremlissä niin persona grata, mutta hänellä on 2 plusia: a) Kreml tietää, että hän 1939 syksyllä koetti toimia siihen suuntaan, että sotaa ei tulisi. b) Kreml tietää, että Mannerheimilla on nyt Suomessa suuri vaikutus, ja että hän paraiten, ja ehkä yksin, voisi asian järjestää ilman, että Venäjän tarvitsisi sotilaallisesti viedä sitä loppuun asti.
Ramsay: Mutta saksalaisien asia?
Minä: Jos Saksalla ei ole puolellaan muita kuin IKL, niin heidän asiansa luultavasti järjestyy. Heille on suoraan sanottava, että emme usko heidän sodasta selviytyvän ja meille ei ole heistä nyt apua. Ellei hyvällä suostu, niin pahalla. Mutta jos saksalaisilla Suomessa on suuri kannatus, ei tule mitään. Eri asia on, jos asema sotilaallisesti arvostellen tulee toisenlaiseksi kuin minä arvostelen: että Saksa kykenee Venäjän rintamalla tekemään todella vakavaa vastustusta, ja että me saamme heiltä apua, ja että invasio pian epäonnistuu ja kääntää sodan menon Saksalle ja meille edulliseksi ja Venäjälle epäedulliseksi. Minusta näyttää, että asia ei mene niin. Vaan näyttää siltä, että me jäämme jälleen yksin niin kuin talvisodassa. Ja silloin me emme kestä Venäjä tuo niin paljon sotavoimia Kannakselle kuin on tarpeen.
Ramsay: Emme saa apua Saksalta, vaan jäämme yksin.
Minä puhuin sitten Tannerin yrityksestä Tukholmassa päästä venäläisien kanssa neuvotteluun. Oliko Tanner ilmoittanut siitä?
Ramsay: Ei ainakaan hänelle eikä Linkomiehelle.
Minä: Ainakin oli puhunut Rydin kanssa. Sillä muuten olisi asia kovin merkillinen. Tannerin puuha vaikeutti asemaa, koska antoi aiheen venäläisille julaista, että eivät neuvottele nykyisen hallituksen kanssa. Jos neuvotteluihin päästäisiin, ja olisi ensin muodostettava uusi hallitus, niin se sekoittaisi asiaa.
Ramsay: Tannerin yritys oli »munaus». Hallitus on tahtonut odottaa millaiseksi sotilaallinen asema muodostuu.
Minä: Voi olla mahdollista, että venäläiset lyhyen ajan päästä ovat Wiipurissa. He ovat nyt alkaneet hyökkäyksen samalla tavalla kuin 1/2 40 hyökkäyksen. Millaisessa asemassa ollaan sitten, kun venäläiset ovat Viipurissa.
Ramsay: Suomen kansa ei hyväksy Venäjän ehtoja. Suomen kansa ei usko ennenkuin on kouraantuntuvasti kokenut.
Minä: Jos Mannerheim, hallitus ja Ryti sanovat, niin Suomen kansa uskoo.
Ramsay puhui myös lopuksi siitä, että jos tehtäisiin sopimus venäläisien kanssa, niin ei ole vakuutettu siitä, että venäläiset pitävät sopimuksen. Me tulisimme tukalaan asemaan.
Minä: Minulla ei ole mitään illusioita meidän tulevaisuudestamme. Jos joku voi osottaa toisen alternatiivin, niin minä sen hyväksyn. Minusta sellaista ei kukaan voi osottaa. Sentähden ei kannata spekuloida siitä eikä tulevaisuudesta. Muuten Venäjän yhteistyö länsivaltojen kanssa voi olla meille jonkunlainen turva tulevaisuudesta.
Vielä minä puhuin »taistella viimeiseen mieheen asti». Se merkitsee, että esimerkiksi 200000 miestä kaatuu ja haavoittuu. 200000 pakenee Ruotsiin, mutta 3 miljoonaa jää tänne, ja se on Suomen kansa.
Lopuksi minä sanoin, että erheellisellä politiikalla me olemme viime vuosien kuluessa kokonaan menettäneet kaiken sen, mikä meillä oli muutama vuosi sitten. Meillä oli hyvä asema koko maailmassa ja sen tietoisuudessa. Mutta vuodesta 1939 alkaen me olemme väärällä politiikallamme menettäneet kaiken, mitä meillä oli. Nyt olemme yksin, eristettynä, hirmuisen vaaran edessä. Kaikki chansit on menetetty ja pilattu.
Keskustelun kuluessa Ramsayn kanssa 16/6 44 lausuin sen ajatuksen, että jos olisi todennäköistä, että voimme pysähdyttää venäläisien hyökkäyksen, ja että meillä siis olisi taistelussa menestystä, silloin olisi ajankohta sovelias neuvottelujen esille ottamiseen. Mutta onko meillä mitään perustetta tällaiseen odotukseen?

17.6.’44 Suomen ja Amerikan radio ilmoittivat, että USA on antanut Procopelle ja muille Suomen lähetystön jäsenille Washingtonissa määräyksen heti lähteä pois. Ainoastaan yksi sihteeri saa jäädä, kuten USA:lla on Helsingissä.

Reflektio: Me olemme tosiaan nyt yksin ja asemamme on huono. Mutta voi olla mahdollista, että venäläisien hyökkäyksellä on paikallinen tarkoitus: päästä Viipuriin ja vallottaa takaisin Neuvostoliitolle 1940 vuoden rauhan mukaan kuuluva alue. Jos niin on, niin se antaisi toivoa siihen, että Venäjä tyytyisi 1940 vuoden rauhaan ja pääasiassa niihin ehtoihin, jotka Molotov ilmoitti meille Moskovassa 29/3 44, Enckellille ja minulle.
Amerikan radiossa sanottiin tänään, että Suomella on vielä mahdollisuus päästä erilleen sodasta, mutta että nyt on viimeinen hetki

17.6.’44
Pres. R. Ryti

H.V.
Kun olen ollut 3 viikkoa influenssassa, en ole voinut tavata Sinua henkilökohtaisesti. Pyydän saada kirjoittaa pari sanaa.
Asema on mennyt meille yhä synkemmäksi ja on nyt nähdäkseni hyvin vakava. On pelättävä, että venäläiset ovat pian Wiipurissa.
Keskustelin eilen Ramsayn kanssa ja esitin sen – tietääkseni muuallakin liikkuvan – ajatuksen – että meidän olisi jälleen tehtävä yritys reväistäksemme itsemme irti sodasta, sekä että Mannerheim on mielestäni se mies, jonka pitäisi nyt yiipymättä lähteä liikkeelle.
Esitin Ramsaylle tarkoin ajatukseni. Katsoen aseman vakavuuteen, olisi toimittava viivyttelemättä.
Parhain terveisin
vanhassa ystävyydessä J.K.P.

Edellä olevan kirjeen kirjoitin keskustelun jälkeen, joka minulla oli Kedon, professori Furuhjelmin ja tri Kekkosen kanssa, jotka olivat luonani neuvottelemassa nykyisestä asemasta. He kysyivät minun mielipidettäni siitä, mitä olisi tehtävä. Minä sanoin olevani kovin suruissani meidän kohtalostamme. Esitin heille saman, minkä olin sanonut Ramsaylle ym, että Mannerheim on ainoa mies, jota Suomen kansa uskoo. Mannerheimin pitäisi nyt astua esille ja ottaa myös poliittinen johto käsiinsä. Tämän johdosta he sanoivat, että 3/6 44 Mannerheimille lähetettiin promemoria, jossa myös pyydettiin häntä astumaan johtoon. Mutta vielä ei ole saatu siihen vastausta.
Muuten kertoivat, että Tanner oli vielä eilen ollut sitä mieltä, että vielä ei ole kiirettä.
He pyysivät minua käymään Rydin luona, mutta sanoin että en ehdi, mutta lupasin kirjoittaa ja sen johdosta kirjoitin edellä olevan kirjeen.

18.9.’44 oli luonani Beck-Friis, Ruotsin lähettiläs.
Hän oli pessimistinen Suomen asiaan nähden. Oli ollut äsken Tukholmassa ja tavannut Bohemanin ja Assarssonin. Assarsson oli ollut sitä mieltä, että Venäjä ei suostu muuhun kuin 1940 vuoden rauhaan.
Beck-Friis kysyi, oliko kansan mielipide nyt taipuvainen tekemään rauhan näillä ehdoilla. Minä vastasin että, mikäli olen kuullut, on mielipide kääntymässä.
Beck-Friis näkyy olevan sitä mieltä, että meidän olisi niin pian kuin mahdollista päästävä jälleen neuvotteluihin.

(20.6.’44)
19.6.’44 luonani pankinjohtaja Hämäläinen, joka oli juuri tullut Tukholmasta. Siellä oli katsottu, että ainoastaan Mannerheim ja minä voimme jotain tehdä Suomen hyväksi. Hän kertoi edellisenä iltana olleen neuvotteluja, ja ihmetteli, että minä en ollut ollut niissä mukana enkä tiennyt niistä mitään.
Myöhemmin kuulin, että Ryti oli ehdottanut, että Ramsay tulisi pääministeriksi ja hallitus uudistettaisiin.
Minulle ei ole mitään näistä asioista mainittu. Kuvaavaa. Tahtovat välttää minua niin kauan kuin mahdollista, kun vain tullaan ilman minua toimeen. Pieniä sieluja.
Soitin sekä Ramsaylle että Waldenille. Kumpikin sanoi, että telefonissa ei voi puhua. Mutta Walden viittasi jotakin olevan tekeillä.

Iltapäivällä kl. 5.30 lähdimme maalle.

Reflektio: Onko Ramsay nyt parempi kuin Linkomies?

20.6. Sota menee huonosti.
Helsingin Sanomien tilannekatsauksessa 19/6 44 sanottiin, että Suomen rintamalla tilanteessa ei ole tapahtunut muutosta. Samana päivänä päämajan raportissa ilmoitettiin vihollisen edenneen, sekä että Humaljoki, Kuolemanjärvi ja Perkjärvi oli luovutettu ja Taipaleella taisteltiin. (Tällaista kansan pimitystä.)

20.6.’44 Kovat taistelut Kannaksella. Wenäläiset etenevät jatkuvasti. Amerikan radion mukaan ovat nyt 13 kilometrin päässä Wiipurista.
Taistelemme jälleen aivan yksin. Saksalaiset eivät meitä auta. Mitä hyötyä meillä on ollut siitä, että sekaannuimme Saksan sotaan Neuvosto-Wenäjää vastaan. Ei mitään hyötyä, mutta tavatonta vahinkoa. Olemme nyt menossa perikatoon. Jos olisimme pysyneet tästä sodasta erillään, olisi se meille ollut erinomainen etu.

(21.6.’44)
20.6. Wiipuri valloitettu. Ilmoitetaan päämajan tiedonannossa 21/6.

22.6.’44. Saksan-Venäjän sodan 3:ntena vuosipäivänä kirjoittaa Suomen Sosialidemokraatti pääkirjoituksen: »Kolme vuotta».
Työväen yhteisessä tiedonannossa 20/6 ’41 sanottiin: »Työväestön vilpittömänä pyrkimyksenä on pelkästään maan suojeleminen sitä mahdollisesti uhkaavilta vaaroilta, joiden syntyyn meillä ei ole mitään osuutta.» Ja edelleen: »Työväestö pitää tärkeänä, että maa pysyy erillään kaikenlaisesta konjunktuuripolitiikasta ja pyrkii säilyttämään tähänastisen puolueettomuuden.»
Sosialidemokraatti sanoo edelleen omasta puolestaan: Ainakin kansamme ylivoimaisen enemmistön tahdon vastaisesti olimme siihen (sotaan) joutuneet.
(Tätä lausumaa minä en ennen ole huomannut.)

22.6.’44 Ruotsin lehdet kirjoittavat, että Molotovin minulle antamat ehdot olivat kovemmat kuin Kollontayn helmikuussa antamat.
Dagens Nyheter 21.6.’44 siteeraa Göteborgs Postenia:

Göteborgs Pasten: Kanske kan man firma en förklaring till skiljaktigheten mellan de fredsvillkor som mme Kollontay bjöd och dem som presenterades i Moskva i de ryska marskalkarnas och generalernas önskan att visa finnarna och världen Rysslands militära överlägsenhet.

Svenska Dagbladet 20.6.’44 kirjoittaa:
Finlands ödestimma: Det är att beklaga, att Marskalk Mannerheim icke kunde kraftigare göra sin åsikt gällande i syfte att påskynda de i februari inledda fredssonderingarna, i vilket fall möjligen utgången hade blivit bättre än den nu blev, som resultat av de alltför långdragna förhandlingarna, under vilka Ryssland avsevärt skärpte sina ursprungliga stilleståndsvillkor.

Tämä ei pidä paikkaansa. Moskovan ehdot olivat jotenkin samanlaiset kuin Kollontayn antamat. Moskovan ehdot olivat ainoastaan täsmällistetyt.

22.6.’44 Entinen pehtoorimme Lastuvuori oli täällä ja puheli Allin kanssa. Hän kertoi, että nyt on kutsuttu sotapalvelukseen 39 ja 40 vuotiset ja hän, Lastuvirta, joka on 40 vuotta vanha, on myös kutsuttu. Heitä oli ollut noin 200 miestä. Osa niistä oli karannut eikä tahtonut mennä rintamalle. Lastuvuori oli sanonut, että heidän kaikkien mielestä tämä on »turhaa», sillä me emme voi enää Neuvosto-Venäjän kovaa hyökkäystä ja sen tavattomia voimia vastaan kestää. Sen vuoksi heidän kaikkien mielestä tämä on »turhaa». Lastuvuori itse oli tämän sodan alussa mukana. Hän on kranaatinheittäjä. Oli lausunut, että tuntee menevänsä kuolemaan.

23.6.’44 Amerikan radio taas muistutti, että Suomelle on tehty 10 tarjousta päästä erilleen sodasta, mutta Suomi on ne kylmästi torjunut. Viime maaliskuussa, kun USA teki tarjouksen, Suomen hallitus pyysi Berlinistä ohjausta (Ramsayn lento Ribbentropin luo.)
Suur-Suomi, jonka Saksa oli luvannut Suomelle, on ollut pääasiallisena syynä Suomen menettelyyn.

24.6.’44 Reflektio.
Meidän sotilaamme ovat jatkuvasti väärin arvostelleet asioita:
1) He ovat puhuneet miten, Itä-Karjalan valloituksen kautta meidän strateginen asemamme parantuu ja tulee hyväksi. Nyt on nähty, että Itä-Karjalan merkitys sotilaallisessa ja strategisessa suhteessa ei ollut juuri mitään. Venäläiset hyökkäsi Kannaksella ja valtasi sen ja etenee sitä tietä.
2) Sotilaat ovat hokeneet, miten meidän armeijamme nyt on hyvä ja kestää venäläisien hyökkäyksen. Nyt on nähty, että meidän armeijamme ei Kannaksella kestänyt ollenkaan.
3) Sotilaat ovat myös puhuneet, että Venäjä ei suurten tappioiden pelosta ja väsyneenä hyökkää meidän päällemme. (Mannerheim: Ryssarna kan bli så utpumpade.) Nyt on nähty, että tällä resonemangilla ei ole mitään perustaa. Meidän sotilaamme osaavat tapella hyvin, mutta niiden arvostelukyky (intelligenssi) on heikonpuoleinen.
Pankinjohtaja Hämäläinen kertoi minulle 19/6 syöneensä samana päivänä suurusta kenraali Sihvon kanssa, joka oli vakuutettu, että venäläiset ei pääse Viipuriin, koska siinä oli puolustuslaitteita. (Venäläiset valloitti Viipurin seuraavan päivänä 20/6!! Tällaisia meidän sotilaamme ovat.)