Ensimmäinen käsittely eduskunnassa
Hallituksen esitys oli komitean ehdotuksen mukainen. Kun se 1 huhtikuuta 1913 esiteltiin ensimmäiseen käsittelyyn eduskunnassa, syntyi ankara rymäkkä. Varsinkin yhteentörmäys edustaja Jonas Castrénin ja minun välillä oli raju. Castrén ynnä eräät muut edustajat olivat tehneet aloitteen maanvuokralain muuttamiseksi, jonka kautta he katsoivat asian järjestyvän ja häätöjen vaaran poistuvan.
Keskustelun aloitti Castrén, joka puolitoista tuntia kestävässä kiivaassa lausunnossa hyökkäsi esityksen valmistanutta komiteaa vastaan. — »Että nykyinen hallitus ilman muuta on omaksunut komitean ehdotuksen, se ei ole omansa kummastuttamaan ketään tässä maassa» — hän sanoi. — Asema oli tosiaan omituinen: Maassa oli hallitus, mutta se oli kokonaan sivussa asiasta. Syy siihen, mitä tehtiin tai tekemättä jätettiin, oli komitean ja sen jäsenten, joka oli antanut hallitukselle sen pyytämän mietinnön ja ehdotuksen. Itse asiassa Castrén kyllä olikin oikeassa: silloisella senaatilla ei ollut asiassa sanottavaa osaa.
Castrén tahtoi lausuntonsa ensi osassa osoittaa, että tilanne ei vuonna 1916 olisi niin vakava kuin komitea oli esittänyt. Komitean tilasto oli vuodelta 1901, mutta sen jälkeen oli vuokramiesten luku huomattavasti vähentynyt. Myös maanvuokrakomitean esittämä häätämisen uhan alaisina 1916 olevien vuokramiesten luku oli Castrénin mielestä aivan liioiteltu. Oli myös huomioon otettava, että vuokramiehistä oli noin 70 000 mäkitupalaisia. Vuoden 1909 takautuvan lain mukaan maanomistaja oli velvoitettu lunastamaan mäkitupalaisten rakennukset. — Tähän huomautan, että se oli yksi paljon moititun vuoden 1909 lain hyviä puolia. — Kun tämä kävisi heille liian raskaaksi — Castrén jatkoi — voi pitää varmana, että he tulisivat uudistamaan sopimukset mäkitupaalueiden vuokramiesten kanssa. Vaara siis ei ollut niin suuri kuin oli uskoteltu, eikä niin ollen ollut syytä ryhtyä uudestaan takautuvaa lakia säätämään. Castrénin mielestä tarvittiin ainoastaan tehdä 1909-vuoden vuokralakiin sellaiset muutokset, että laki tulisi »edes jossakin vähäisessä määrässä maanomistajille siedettäväksi», jolloin kaikki häätämisen vaara poistuisi. Miksi komitea ei ollut ajatellut tätä keinoa, miksi komitea ei ollut valmistanut ehdotusta 1909-vuoden vuokra-asetuksen muuttamiseksi? — Castrén kysyi. Jos komitea olisi niin toiminut, olisi se voinut rauhassa valmistaa sellaisia toimenpiteitä, joiden kautta vuokramiehet vapaaehtoisuuden tiellä olisivat voineet päästä oman maan omistajiksi. Jos vuokramiehet joutuivat vaaraan tulla 1916 häädetyiksi, niin suureksi osaksi ne, jotka tällaisia pakkotoimenpiteitä ehdottivat, ovat siihen syypäitä.
Sitten Castrén tahtoi osoittaa, että komitean ehdotuksen 2 ja 3 §, joiden tarkoituksena oli myöntää maanomistajille lievennyksiä, olivat lakiteknillisesti aivan puutteellisia.
»Täytyy tosiaan ihmetellä, miten komitea, jossa kuitenkin lainopillisia tietoja on ollut edustettuina, on voinut laskea julkisuuteen niin lakiteknillisesti virheistä vilisevän, jopa suorastaan mahdottoman ja sisältönsä puolesta kummallisen asetusehdotuksen. Täytyy kummastella, millä edesvastuuntunnetta vailla olevalla, jopa luvalla sanoen hutiloivalla ja kevytmielisellä tavalla komitea on käynyt tärkeää tehtäväänsä suorittamaan.»
Vielä Castrén laajasti esitti, mitä lakiteknillisiä puutteellisuuksia ja ristiriitaisuuksia komitean ehdotus sisälsi. — »Asetusehdotuksen maanomistajalle tarkoittamat edut ovat vain olemassa paperilla, mutta ei todellisuudessa eikä käytännössä saavutettavia.» ——— »Komitean laatima asetusehdotus on arveluttava harha-askel alusta loppuun saakka.» Kun komitean mietinnössä viitattiin siihen, että vuokrasopimusten pidennys oli tarpeen, jotta suunnitelma vuokraolojen lopulliseksi järjestämiseksi ehdittäisiin valmistaa, tiukkasi Castrén kiivaasti sekä tässä että uudessa lausunnossaan meiltä komitean jäseniltä täyttä selkoa näistä toimenpiteistä. Millainen on se ohjelma, jonka komitea aikoo toteuttaa? »Siitä täytyy komitean tässä eduskunnassa istuvalta puheenjohtajalta ja jäseniltä kerta toisensa perästä vaatia selvää vastausta.»
Edustaja, vapaaherra R. A. Wrede, jonka kanssa senaatin täysi-istunnossa vuonna 1909 olin maanvuokra-asiassa joutunut ankarasti vastakkain, niinkuin ennen olen kertonut, yhtyi kaikessa oleellisessa Castréniin.
Tämä kysymys on kyllä vaikea ratkaista — hän sanoi. — Mutta se on vaikea sen tähden, että 1908-vuoden eduskunta hyväksyi maanvuokralain, joka oli heikko asiakirja. On kyllä selvää, että vuonna 1909 säädetyn respiittiajan jälkeen suuri määrä torppareja ja mäkitupalaisia on vaarassa tulla irtisanotuiksi, mutta Wredekin luuli kuitenkin, että oli liioiteltu vaaraa. Jos maanomistajat pelkäävät tämän lain nojalla tehdä sopimuksia, niin se riippuu siitä, että lain määräykset ovat jossakin suhteessa sopimattomia. Sen tähden olisi lakia muutettava. Mutta sitä ei ole ajateltu, vaan ehdotettu, että sopimuksia vieläkin pidennettäisiin. Periaate, että laeilla ei saa olla taannehtivaa vaikutusta, on seuraus olosuhteiden omasta luonteesta. Takautuvalla lailla kansalaisilta riistetään lain turva. Seuraus on oikeusepävarmuus, lain pyhyyden järkyttäminen. »Se oli vaarallinen tie, jolle vuonna 1909 lähdettiin. Sillä tiellä ei ole jatkettava.» Tärkeintä oli — Wrede sanoi — mihin tällä pidennetyllä vuokra-ajalla pyritään. Mitä toimenpiteitä oli ajateltu? Siihen kysymykseen oli saatava vastaus, ennen kuin ryhdyttiin tällaiseen lainsäädäntöön. Sen kysymyksen asetti Castrén ja siihen Paasikivi ei antanut vastausta.
Castrénin hyökkäys oli kovaa ja jyrkkää puhetta. Mutta en minäkään vastatessani sanojani säästänyt.
Edustaja Castrén katsoo — lausuin — että tässä asiassa ei ole sellaista hätätilaa, joka tekisi takautuvan lain välttämättömäksi, koska komitean tilasto on vanha, vuodelta 1901, ja olot olivat nyt paremmat. Mutta viime kesänä koottiin uusi tilasto, joka osoitti, että vuokramiesten luku ei ollut vuodesta 1901 vähentynyt, vaan lisääntynyt. Sitä paitsi ei ole kysymys ainoastaan vuodesta 1916, vaan myös lähivuosista sen jälkeen. Tämä kaikki osoittaa, että vuokramiehiä lähivuosina on häätämisen vaarassa niin paljon, että tässä on olemassa suuri yhteiskunnallinen vaara. »Onko se niin suuri, että se voi aiheuttaa tällaisia toimenpiteitä, se on niin sanoakseni maun asia. Castrénin mielestä ei ole sellaisia tarpeen. Minulla on toinen mielipide. Tämä johtuu kyllä mieskohtaisesta ajatustavasta ja siitä on vaikea väitellä. Omasta puolestani en ole niin rohkea, että uskaltaisin jättää koettamatta järjestää oloja, jotka 1916 ja sen jälkeisinä vuosina ovat pelättävissä.»
Tulin sitten Castrénin lausunnon toiseen osaan, jossa hän käsitteli ehdotuksen lakiteknillistä puolta ja josta Castrén ei antanut kiittävää arvostelua. Niin kurjaa, niin ala-arvoista, niin huonoa lakiehdotusta ei Castrén vielä tähän päivään asti ollut nähnyt. Castrénilla oli ollut hyviä auttajia. Kaikki tämä oli esitetty Nya Pressenissä joku päivä aikaisemmin. Mutta tässä kävi niinkuin tavallisesti käy kun hän pitää suuria puheita. »Vuoret ovat synnytystuskissa, mutta syntyy pikkuinen hiiri.» Kun hän esitti, mitä vaikeuksia tulee syntymään, kun tällaiset pykälät pannaan käytäntöön, niin muistutin saksalaisen juristin lausetta: »Der Richter darf kein Esel sein» — »tuomari ei saa olla aasi». — Se on periaate, jolle lainsäätäjän täytyy nojautua. — Tämän periaatteen Castrén myöhemmin sanoi hyväksyvänsä, mutta lisäsi, sangen sukkelasti, että »lain säätäjäkään ei saa olla tomppeli».
Tämän eduskunnan kaikkein tärkeimpiä ja meidän kansallemme kaikkein suurimerkityksellisimpiä tehtäviä on — lausuin edelleen — tilattoman väestön ja maan vuokramiehiä koskevan kysymyksen vieminen tulokseen. Luulen, että meidän kansamme tulevaisuus riippuu sen kysymyksen onnellisesta ratkaisemisesta paljon enemmän kuin monesta muusta, ehkä enemmän kuin mistään muusta.
Castrén ja myös Wrede olivat vaatineet tietoa, mikä oli komitean ohjelma, jota seuraavien viiden vuoden aikana aiotaan panna toimeen. Siihen vastasin, että komitea ei ollut vielä ehtinyt lopullisesti ehdotuksia valmistaa. Mutta omasta puolestani esitin ohjelman. Siinä oli kolme osaa, joita jokaista varten tarvittiin aikaa. Ensimmäinen osa oli maanvuokralain tarkastaminen ja tarpeellisten muutosten tekeminen siihen. Sitä oli komitean jaostossa käsitelty, mutta sitäkin varten tarvitaan pidennetty aika. Me emme voineet ilman muuta hyväksyä niitä ehdotuksia, joita eräs maanomistajien ja suurtilallisten asettama komitea oli tehnyt ja jotka ihan viime hetkellä tuotiin meidän eteemme pöydälle. Emme myöskään voineet ilman muuta hyväksyä edustaja Castrénin esitysehdotusta. Toinen ohjelman kohta oli, että täytyi saada sopivia rahalaitoksia, joiden avulla maanvuokralaisten ja muiden tilattomien oman maan hankinta oli järjestettävä. Tämäkin vaati aikaa. Mutta minun ohjelmassani on — lausuin — vielä kolmas kohta. Maanviljelystorppiin nähden tarvittiin vielä muita toimenpiteitä. Kun Etelä- ja Länsi-Suomessa maanviljelijätorpparit muodostivat lukumäärältään pääasiallisimman osan meidän maataviljelevää väestöä, oli tästä valmiista pienviljelijäluokasta niin monta kuin mahdollista saatava nousemaan maanomistajiksi. Minkälaisilla toimenpiteillä tämä tulisi tapahtumaan, se on harkinnan asia. — »Omasta puolestani olen valmis käyttämään radikaalisempia keinoja kuin edustaja Castrén.» Maanviljelijäin lisääminen on erinomaisen tärkeä asia juuri Etelä- ja Länsi-Suomessa ja torpparit ovat siinä lähinnä se pohja, jolla maanomistajain lisääminen saattaa tapahtua. Tämä oli minun ohjelmani kolmas kohta.
Oli puhuttu siitä perinnöstä, jonka eduskunta oli tässä asiassa saanut. Castrén sanoi, että tämä perintö on vuodelta 1908, mutta että säätyeduskunta ei ollut syypää tähän perintöön. Se perintö, jonka uusi eduskunta sai säätyeduskunnalta, oli — lausuin— nykyiset maaolot, sellaisina kuin 1901-vuoden tilasto osoittaa. Se osoitti, että meillä vuokramiehiä on 60 % ja maanomistajia 40 %, Missään muussa Euroopan maassa kuin Englannissa eivät olot olleet tällaiset. Lisäksi vuokraviljelmät olivat meillä kokoontuneet muutamiin osiin maata, Etelä- ja Länsi-Suomeen, vahvimpiin maanviljelysseutuihin, mikä teki asian vielä vakavammaksi. Tämä oli se perintö, jonka olimme saaneet, ja se oli erinomaisen arveluttava. Niissä valtiollisissa oloissa, joissa me nyt elimme, se oli kahta arveluttavampi:
»Kuinka me tällaisissa yhteiskunnallisissa oloissa voimme toivoa kansamme pysyvän pystyssä ja menestyvän? Tämä perintö meidän olisi nyt koetettava hoitaa, koetettava tämä pesä selvittää. ——— Raskaalla mielellä tällaisia ehdotuksia kannattaa, mutta jos ei havaitse mitään muuta keinoa olevan, ei ole muuta tehtävissä.»
Edustaja Pennanen, nuorsuomalainen, piti vuonna 1916 ja sen jälkeen asiain tilaa sellaisena, ettei lainsäätäjä saanut sitä katsella aivan ristissä käsin. Niin pian kuin saavutetut oikeudet asettuivat yhteiskunnan etujen ja menestyksen tielle, silloin ne eivät vastanneet tarkoitustaan. Hän epäili, tokko vaikeasti kokoonsaatu vuokralaki voitaisiin tuossa tuokiossa, ainakaan näillä valtiopäivillä eduskunnan silloisessa kokoonpanossa, saada korjatuksi. Sen tähden ei ollut muuta mahdollisuutta kuin pidentää taannehtiva laki, koska se oli yhteiskunnan edun ja tarpeen mukaista.
Sosialisti Gyllingin, maanvuokrakomitean jäsenen, mielestä ei porvarien ehdotuksilla ollut eroa: Castrénin ym. vuokralain muutosehdotuksen, so. huonontamisen, samoin kuin maanvuokrakomitean ehdotuksen mukaisen hallituksen esityksen pohjana oli pelko, etteivät maanomistajat vuonna 1916 voisi häätää kaikkia niitä torppareja, joista he halusivat päästä. Tämä oli porvarien ehdotusten perimmäinen tarkoitus. Sen tähden oli poistettava ehdotuksen 2 ja 3 §, jotka antoivat maanomistajalle tällaisen häätöoikeuden.
Kysymys, miten paljon vuokra-alueita olisi joutunut puheenaolevien poikkeussäännösten alaisiksi, oli komiteassa myöhemmin yksityiskohtaisesti harkittavana, koska se joutui uudestaan esille. Siihen palaan myöhemmin. Sosialistien meidän motiiviemme arvostelu ja väärintulkinta oli kohtuutonta ja epäoikeata.
Maalaisliittolaiset edustajat kannattivat esitystä. Heidän puolestaan Kallio lausui, että maanomistajain etu, josta Gylling oli puhunut, oli yhteinen yhteiskunnan edun kanssa, joka vaati takautuvan lain pidentämistä, jotta mahdolliset vauriot torjuttaisiin.
Merkillepantava oli ryhmäämme kuuluvan talonpoikia edustavan Knuutilan lausunto, koska se kuvasti, miten vastustus meidän helsinkiläisten pyrkimyksiä vastaan oli puolueemme talonpoikaisten maanomistajien keskuudessa alkanut päästä vallalle. Hän yhtyi Castréniin siinä, että olot eivät olleet niin vaarallisia, että uutta takautuvaa lakia tarvittaisiin. Mutta hän ei kannattanut Castrénin käsitystä, että uusi maanvuokralaki olisi muutettava siihen suuntaan, kuin Castrén ym. olivat esittäneet. Knuutila hyväksyi täydellisesti uuden maanvuokralain eikä katsonut sillä kertaa siihen tarvittavan mitään lisäyksiä. Myös maanomistajat olivat viimevuosina jotakin oppineet ja kykenivät paljon paremmin kuin aikaisemmin käsittämään, mitä velvollisuuksia heillä oli vuokramiehiin nähden — hän lausui.
Tällä tavalla evästettynä esitys lähetettiin maatalousvaliokuntaan.
