Komitea, jonka sihteerinä oli komitean jäsen Haataja, alotti työnsä 4 joulukuuta 1912. Aluksi ryhdyttiin yleiskeskusteluun, joka päättyi suurin piirtein samoihin ajatuksiin, mitkä sisältyivät meidän »Santamäen ohjelmaan». Asetettiin jaosto, johon valittiin Kairamo, Schybergson, minä ja Haataja, valmistamaan käydyn keskustelun pohjalla muistio. Jaosto teki ahkerasti työtä ja sen laatiman muistion nojalla jatkettiin keskustelua komiteassa.
Kairamolla, minulla ja Haatajalla oli alituisesti mielessä vuosi 1916. Mitä silloin tulisi tapahtumaan? Komitean ehdotus ei voisi valmistua aikaisemmin kuin vuonna 1914. Eduskuntavaalit olivat v. 1913, mutta edellytettävä oli, että ehdotukset, jotka olivat perustuslain luontoisia, äänestettäisiin yli seuraavien vaalien, jotka pidettäisiin v. 1916. Silloin oli kuitenkin myöhäistä, koska takautuvan lain voimassaolo päättyi maaliskuussa samana vuonna. Ilman takautuvan lain pitentämistä ei voitaisi välttää katastrofia. Sen vuoksi otimme komiteassa esille tämän kysymyksen, tarkoituksessa saada asia kohta alkaville v. 1913 valtiopäiville. Sihteeri Haatajan tekemien muistiinpanojen mukaan minä lausuin, että asia oli pakottava, koska valtiopäivät kokoontuivat pian. Ei näyttänyt mahdolliselta saada takautuvan lain pitentämisen puolelle 5/6 enemmistöä, minkä vuoksi asia lykkäytyisi yli vaalien. — Schybergson epäili kysymyksen esilleottamista sen vuoden valtiopäivillä, koska komitealla ei ollut esitettävänä suunnitelmaa itse pääkysymyksen ratkaisemiseksi. Asia näyttäisi huonosti valmistellulta. Silloin ei vielä ollut hätää. Jos hätä on käsillä, niin saadaan kyllä v. 1915 valtiopäivillä 5/6 enemmistö. Muuten esitystä takautuvan lain pitentämisestä tuskin voitaisiin saadakaan sen, 1913, vuoden valtiopäiville. Kyseenalaista oli myös voitaisiinko se ajaa läpi eduskunnassa. — Wrede, Björnvik, joka vastusti kaikkia pakkotoimenpiteitä, ja Koskelin yhtyivät Schybergsoniin. Kairamo, Paloheimo ja minä pelkäsimme jättää yrittämättä häätöjen estämistä v. 1916. V. 1909 takautuvan asetuksen epäoikeudenmukaisuudet olisi poistettava. Muuten ei olisi toiveita saada ehdotus eduskunnassa hyväksytyksi. Asiasta ei siinä istunnossa saatu päätöstä, vaan jatkettiin yleiskeskustelua muistion johdosta.
Mutta seuraavana päivänä, 23 tammikuuta muistio jätettiin syrjään ja keskustelu keskitettiin takautuvan lain jatkamiseen. Keskusteltiin, mitä rajoituksia uuteen takautuvaan lakiin olisi otettava. Paloheimo, Junnila ja Lahdensuo katsoivat että vuoden 1909 takautuvan lain sisältämät »veriset vääryydet» olisi korjattava. Minä olin sitä mieltä, että mäkitupia ei voisi jättää pois, koska vielä ei voitu määrätä rajaa torpan ja mäkituvan välillä. Tokoi ja Gylling katsoivat, että kaikki vuokrasopimukset olisi sellaisinaan pitennettävä, koska komitean suunnitelmat olivat vielä hyvin epämääräisiä. Eduskunta voi asettua toiselle kannalle kuin komitea. Siihen minä vastasin, että oli kyllä epäiltävää, tuleeko asiasta eduskunnassa mitään. Takautuvaan lakiin nähden on jokaisella epäilyksiä, mutta täytyy suuren asian vuoksi toivoa, että asiasta jotakin tulisi. Edellytyksenä kuitenkin on, että nykyisen lain epäkohdat poistetaan. Muuten asiaa ei saada läpi eduskunnassa. — Koskelin: On epäilyttävää, miten takautuvan lain käy, jos pidetään kiinni Gyllingin mielipiteestä. Ensi kerralla laki meni läpi yllätyksenä. Jos nyt tahdotaan tulosta, on epäkohdat poistettava.
Enemmistön mielestä oli yritettävä saada takautuva laki pitennetyksi. Jatketussa keskustelussa päätettiin seuraavina päivinä, että mäkituvat otetaan mukaan, maanomistajan omille viljelyksille välttämättömät torpat on jätettävä pois, maanvuokran ja metsänkäyttöoikeuden järjestely on tehtävä mahdolliseksi. Muuten ei ollut toiveita saada asia läpi eduskunnassa. Pitennysaika olisi oleva viisi vuotta. Sittenkun ehdotusta oli edelleen jaostossa valmistettu, keskusteltiin 28. 1. 1913, miten asiaa olisi ajettava. Kairamo oli alkanut epäillä, tokko hallituksen esitys voidaan saada pian alkaville valtiopäiville.— Paloheimo: Tosin ei ole valoisia toiveita, mutta täytyy koettaa tehdä kaikki, jotta meitä ei voida syyttää asian viivyttämisestä ja siitä, ettei ole tehty, mitä olisi voitu.
Schybergson: Asiata on aivan mahdoton saada ensi valtiopäiville — ja sitä paitsi ehdotus ei ole kypsä eikä voi olla tarpeeksi selvä, ellei se tule muiden ehdotusten yhteydessä. — Kairamo: Viime tietojen mukaan on vaikea edellyttää asian saamista valtiopäiville tarpeeksi ajoissa. On harkittava, mitä voitetaan, jos asia nyt pannaan alulle. Ei riitä, että tahdomme päästä vastuusta. Yleinen epäilys näkyi päässeen vallalle komiteassa. Lahdensuo, Wrede, Björnvik ja Koskelin katsoivat, että ehdotusta ei olisi tehtävä. Paloheimo: näyttää että on unohdettu syy, minkä takia kiirehditään. On tehtävä kaikki, mikä on mahdollista. Puheenjohtaja voisi yksityisesti ottaa selkoa, onko mahdollisuuksia saada esitys eduskunnalle. Minä: Asian teoreettisesta esilleottamisesta, jollei tuloksia saada, voi olla enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Pelottaa mahdollisuus, että ehkä ehdotusta ei koskaan saada laiksi.
Asiata käsiteltiin edelleen useana päivänä jaostossa ja komiteassa. Lopullisesti se oli esillä 5 helmikuuta. Kairamo, joka oli ollut kosketuksessa asianomaisen senaattorin kanssa: Voi olla, ettei esitystä saada näille valtiopäiville.
Mielipiteet komiteassa olivat nyt kuitenkin muuttuneet. Wrede, Schybergson, Björnvik, Koskelin ja minä: Ei ole vahinkoa, vaikka ehdotus lähetetään senaattiin. Gylling yhtyi ehdotuksen lähettämiseen, mutta kun pitennysaika oli lyhyt, ei pitäisi ryhtyä rajoituksiin. Vuoden 1909 takautuva laki olisi pitennettävä sellaisenaan.
Päätettiin lähettää ehdotus senaattiin sellaisena kuin komitean enemmistö oli sen hyväksynyt.
Gylling ja Björnvik ilmoittivat vastalauseensa. Björnvik oli kaikkea pitennystä vastaan. Gylling tahtoi rajoitukset pois.
Komitean ehdotus on päivätty 6 helmikuuta 1912. Ehdotuksemme annettiin eduskunnalle hallituksen esityksenä, joka on päivätty 21 seuraavaa maaliskuuta.
Komitea lausui käsityksenään, ettei voinut olla erimielisyyttä siitä, että toimenpiteiden päämääränä tulisi olla varsinaista maanviljelystä harjoittavien vuokramiesperheiden pysyttäminen erityisten viljelmien haltijoina. Toimenpiteet tulisivat olemaan erittäin laajakantoisia ja edellyttivät huolellista ja monipuolista harkintaa. Sitäpaitsi uusi laki saattoi tulla sisältämään säännöksiä, jotka voidaan yksillä valtiopäivillä loppuun käsitellä ainoastaan, jos 5/6 äänistä sitä kannattaa. Muussa tapauksessa asia lykkäytyy uusien vaalien jälkeen. Näin ollen näytti siltä, että lopullisia lain säännöksiä ei parhaimmassakaan tapauksessa voitaisi saada käytäntöön vuodeksi 1916. Sen tähden oli välttämätöntä ryhtyä toimenpiteisiin, jotka vuokramiehille väliaikaisesti turvaisivat niiden aseman siihen saakka, kunnes olot lopullisesti saatiin järjestetyiksi. Komitea siis esitti, että puheenaolevat vuokrasopimukset olisi pidennettävä muutamalla, korkeintaan viidellä vuodella. Vaikka tämä toimenpide tulisi jälleen koskemaan saavutettuja oikeuksia, oli komitean mielestä niin painava koko maan menestystä koskeva etu kysymyksessä, että ehdotetun lainsäädäntötoimen oikeutusta ei saattanut epäillä.
Komitea ehdotti lakiin otettavaksi kaksi poikkeusta: 1) Vuokranantajaa ei olisi estettävä saamasta haltuunsa vuokra-aluetta, joka sijaitsi niin että sen yhdistäminen päätilan viljelyksiin oli hyvin järjestetyn maanviljelyksen harjoittamista varten välttämätön, tai jos alue oli tarpeellinen teollisuuslaitosta varten. Tästä otettiin määräys ehdotuksen 2 §:ään. 2) Vuokranantaja olisi oikeutettava saamaan vuokramaksun uudelleen määrätyksi, ellei se vastannut vuokramiehen nauttimia etuja. Myös pitäisi olla mahdollisuus saada vuokramiehen metsänkäyttö- ja laidunoikeus järjestetyksi sekä muitakin päätilan viljelyksen huolellisen hoidon kannalta välttämättömiä muutoksia vuokraehtoihin, mikäli vuokramiehen edut eivät sen kautta sanottavasti vähenisi. Vuokramaksu olisi sovitettava vuokramiehen mahdollisesti supistettujen etujen mukaan.
Komitean jäsen, kihlakunnantuomari Björnvik oli kaikkia pakkotoimia vastaan ja esitti, että ehdotus jätettäisiin huomioon ottamatta. — Sosialistit Gylling ja Tokoi panivat vastalauseen 2 §:ssä olevia maanomistajille myönnettäviä oikeuksia vastaan. He perustelivat kantaansa sillä, että niin lyhyeksi ajaksi kuin nyt oli kysymyksessä, ei voinut olla johdonmukaista, että vuokrasuhteet saatettaisiin muutosten alaisiksi, joiden kautta sitä paitsi lainsäätäjän kädet melkoisessa määrin sidottaisiin vuokraolojen lopulliseen järjestelyyn nähden. Vuokramiesten oli vuokratiluksiinsa nähden katsottava omaavan useissa tapauksissa varsin laajan oikeuden, jota vuokraolojen lopullisessa järjestelyssä ei voitane jättää huomioon ottamatta, vaikkakaan laki tätä oikeutta ei vielä tunnustanut. Ainoastaan metsänkäyttöön nähden olisi maanomistaja oikeutettava aikaansaamaan järkiperäisen metsänhoidon vaatimia muutoksia. He ehdottivat sen tähden 2 §:n pääasiassa jätettäväksi pois.
Komitean enemmistön mielestä 2 §:ssä olevat poikkeukset, jotka eivät koskeneet kovin monia vuokramiehiä, olivat puolustettavissa yleisen edun ja kohtuuden kannalta. Sen ohella luulimme, että tällaisten poikkeusten ottaminen lakiin lisäisi mahdollisuuksia saada ehdotus eduskunnassa hyväksytyksi. Jälkeenpäin asiata arvostellen on myönnettävä, että kun kysymys oli vain lyhyestä viiden vuoden pidennyksestä, saattoi asiata katsella siltäkin kannalta kuin Gylling ja Tokoi esittivät. Joka tapauksessa komitean enemmistön esittämä 2 § osoittautui kovan onnen pykäläksi.
Kuten seuraavasta käy ilmi, takautuvan lain pitentämisestä ei tullut mitään vuoden 1913 eikä seuraavankaan vuoden 1914 eduskunnassa. Olen kertonut näin laajasti asian käsittelystä komiteassa sen vuoksi, että takautuvan lain pitentäminen yli vuoden 1916 oli torppariuudistuksen välttämätön edellytys. Vaikka eduskunta vv. 1913 ja 1914 ei kyennyt sitä selvittämään, sai asia omalaatuisen ratkaisun v. 1915. Siitäkin kerron myöhemmin.
