Maatalousvaliokunnan mietintö
Maatalousvaliokunnan puheenjohtajana oli nuorsuomalainen Nylander, varapuheenjohtajana maalaisliittolainen Saalasti ja sihteerinä Haataja. Minä otin varajäsenenä osaa tämän asian käsittelyyn valiokunnassa ja samoin teki sosialistien varajäsen Edvard Gylling.
Hallituksen esitys kulki keskitietä toiselta puolen sosialistien ehdotuksen ja toiselta puolen ruotsalaisten ja muun oikeiston mielipiteiden välillä. Esitys sisälsi vuokrasopimusten pakollisen pidentämisen, jota oikealla vastustettiin, mutta jota suurin osa meidän ryhmästämme sekä maalaisliittolaiset ynnä sosialistit kannattivat. Toiselta puolen esityksen 2 §:ään sisältyviä määräyksiä sosialistit vastustivat, mutta niiden olisi pitänyt saada kannatusta oikealta. Niin ollen oli tällä keskitietä kulkevalla esityksellä katsottava olevan mahdollisuuksia tulla hyväksytyksi. Niin kävikin sekä maatalous- että suuressa valiokunnassa. Mutta lopuksi asia eduskunnassa meni aivan toisin. Parlamentaarinen äänestystapa, jota eduskunnassa noudatetaan, saa toisinaan aikaan odottamattomia tuloksia.
Maatalousvaliokunta puolsi esitystä tehden siihen eräitä selventäviä korjauksia. Erityisesti valiokunta korosti, että yksinomaan vuokralain muutokset, jos ne ottivat huomioon myös vuokramiehen oikeutetut vaatimukset, eivät riittäisi estämään häätöjä. Sen tähden esityksessä ehdotettu toimenpide oli vuokraoloissa vuonna 1916 odotettavissa olevan asiain tilan varalta välttämätön.
Valiokunnan mietintöön liittyi viisi vastalausetta. Kolme niistä koski yksityiskohtia. Neljännen allekirjoittajat, ruotsalaiset edustajat (Björk, Storbjörk) eivät voineet hyväksyä tällaista »tavatonta lainsäädäntötoimenpidettä» vuokrasopimusten uudesta pakollisesta pidentämisestä, vaan olisi esitys hylättävä. Vuokralain muutoksella asia voitaisiin parantaa ja se ehdittäisiin seuraavan vuoden valtiopäivillä toimeenpanna.
Sosialistit liittivät mietintöön laajan ja sangen hyvästi kirjoitetun vastalauseen, joka nähtävästi oli Gyllingin käsialaa. Koska esityksen 2 ja 3 §:n hyväksymisen kautta itse asiassa myös se tapa, jolla lopullinen torppariolojen järjestäminen suoritettaisiin, tulisi useissa suhteissa määrätyksi ja kun tämän ehdotuksen kautta sellainen torpparivapautus, jota he tarkoittivat, tulisi mahdottomaksi, eivät he voineet hyväksyä valiokunnan ehdotuksen 2 ja 3 §:ää. Valiokunta oli heidän mielestään omaksunut sen väärän periaatteen, että torpparit ja mäkitupalaiset eivät ole muuta kuin tavallisia maanvuokraajia, joilla ei ollut sen parempaa oikeutta kuin mitä vuokrasopimukset ja »porvarien laatimat vuokralait heille tarjosivat. Pääasiassa torppareilla kuitenkin on yhä vielä vanha vakinainen tilustensa hallinto- eli asumisoikeus, vaikkakaan laki sitä heille ei turvaa. Torppariluokka ei ole eikä ole koskaan ollut vuokraajaluokka tämän sanan nykyisessä merkityksessä.» Torppareiden ja mäkitupalaisten joukkohäätäminen ei kuitenkaan olisi maanomistajain etujen mukaista, koska se veisi heiltä työvoiman ja kärjistäisi yhteiskunnallisia ristiriitoja. Enin osa torppareista ja mäkitupalaisista jäisi arvattavasti pahimmassakin tapauksessa vuonna 1916 ja sen jälkeen häätämättä. Siinäkään tapauksessa, että tällaista takautuvaa lakia ei säädettäisi, ei olisi mahdollista häätää useampia tai edes niin monia, kuin mihin esityksen 2 § oikeutti.
Vastalauseessa myös selostettiin maanvuokrakomiteassa suunniteltuja toimenpiteitä. Torpparikysymyksen ratkaisemiseksi siinä oli tultu tulokseen, että jonkunlainen pakkolainsäädännön kautta toimitettu torpparivapautus, joskin ahtaissa rajoissa ja vain varsinaisia maanviljelystorppareja koskevana, oli välttämätön. Näitä komitean suunnitelmia arvosteltiin. Kuitenkin myönnettiin, että ne sisälsivät joka tapauksessa eräänlaisen torpparien vapautuslainsäädännön, maanomistajille kyllä periaatteen kannalta kovin vastenmieliseltä tuntuvan pakkotoimenpiteen. Se olisi kuitenkin riittämätön. Sitten esitettiin vastalauseessa, millä perusteilla torpparien vapautus olisi vastalausujain mielestä toimitettava. Vastalauseen tekijät eivät mitenkään voineet hyväksyä esityksen 2 ja 3 §:ssä maanomistajille annettavia oikeuksia.
