Suuren valiokunnan mietintö. Asian toinen ja kolmas käsittely eduskunnassa
Maatalousvaliokunnan ehdotusta vastaan, joka oli pääasiassa samanlainen kuin vuokrakomitean ja hallituksen esitys, kävi ympäri maata kiivas agitaatio sekä oikealta että vasemmalta. Maanomistajain taholta kokouksissa ja sanomalehdissä ja muulla tavalla se tuomittiin turmiolliseksi maanomistajain oikeuksia sortavana sekä lain ja oikeuden pyhyyttä loukkaavana. Sosialistit puolestaan järjestivät ympäri maata monilukuisia torpparikokouksia. He ilmoittivat niitä pidetyn ei vähempää kuin 190 paikassa. Lopuksi oli Tampereella suuri yleinen kokous, missä tehtiin jyrkkiä ja räikeitä päätöslauseita, joissa esitys ja maatalousvaliokunnan mietintö leimattiin törkeästi torpparien oikeuksia ja etuja loukkaavaksi sekä vaadittiin sen hylkäämistä. Tampereen suuri kokous »määräsi tämän torpparien hirttolain tapettavaksi», ilmoitettiin eduskunnassa keskustelussa. Enteet asian onnelliseen päätökseen saattamiseksi eivät siten olleet suotuisat.
Kun maanvuokrakomitean ja hallituksen esitys kulki, kuten sanottu, keskitietä, toivoimme kuitenkin sen voivan saada eduskunnan enemmistön hyväksymisen. Suuri valiokunta sen hyväksyikin tehtyään siihen eräitä pieniä muodollisia muutoksia. Asia tuli toiseen käsittelyyn eduskunnassa 26 huhtikuuta 1913. Siitä syntyi jälleen laaja ja räikeä keskustelu.
Sosialistien pääpuhujana oli edustaja Mäki, maatalousvaliokunnan jäsen. Hänkään ei säästänyt varsinkaan meitä »suomettarelaisia». Minun nimeni esiintyi hänen lausunnossaan ei vähempää kuin 12 kertaa. Hän syytti meitä ja yleensä »porvareita» petollisista aikeista. Porvarit »hakevat yritykselleen tukea Venäjän virkavallalta. Venäjän taantumuksellinen hallitus on se, johon he luottavat silloin, kun he ryhtyvät tällaisia taantumuksellisia ehdotuksiaan ajamaan» — näin pitkälle hän meni syytöksissään. Uuden esityksen tarkoitus oli »vuokralain syrjäyttäminen, joukkohäätöjen suojaaminen ——— koko torpparikysymyksen epäsuoralla ja torppariluokalle kovin tuhoisalla tavalla ratkaiseminen». Pahemmaksi ei vuokramiesten asema voisi tulla, vaikka ei mitään tällaista huonoa lakia tulisikaan. Takautuva laki oli hyväksyttävä pääasiassa sellaisena kuin 1909-vuoden samanlainen laki. — Edustaja Gylling: Porvareilla on koko tässä asiassa kiero sivutarkoitus. Heidän virallisesti esittämänsä aihe oli, että vuoteen 1916 ei ehditä saada aikaan torpparien vapauttamista, mutta heidän todellinen syynsä oli se, että he saisivat oikeuden häätää kaikki torpat, jotka halusivat häätää, ja muihin torppiin nähden päästä alistumasta 1909-vuoden maanvuokralain noudattamiseen. Torppareille oli edullisempi se asema, joka heitä uhkaa 1916, kuin esilläoleva taannehtiva laki. Gylling teki ehdotuksen uudeksi taannehtivaksi laiksi, joka olisi tietänyt kolmen vuoden pidennystä ilman poikkeussäännöksiä.
Saalasti, maalaisliittolainen: Maa on mahdoton vuokraesine. Maan omistajat olivat pitäneet kokouksensa ja tuoneet esille vaatimuksensa. Samoin olivat torpparit pitäneet 190 kokousta ja lopuksi Tampereella suuren yhteisen kokouksen. Maanomistajain ponnet ja torppareiden ponnet olivat menneet niin vastakkain, että niissä esiintyvien periaatteiden yhteensovittaminen oli mahdoton. Kauhulla puhuja ajatteli oloja Etelä-Suomessa vuonna 1916. Sitä varten oli väliaikainen taannehtiva laki, sellaisena kuin valiokunnan ehdotus, välttämätön.
Ruotsalaisen ryhmän edustaja Björk, joka vaati esityksen hylättäväksi, esitti sangen selvästi porvarillisten vastustajien kannan. Olisi välttämätöntä saada selvä puheenaolevan lain oikeasta tarkoitusperästä. Hän viittasi minun lausuntooni edellisessä käsittelyssä, jossa olin puhunut »radikaalisemmista suunnitelmista». Sosialistien vastalauseessa oli näistä suunnitelmista tarkempia tietoja. Siitä näkyy, että maanvuokrakomiteassa oli suunniteltu jonkunlaista pakkolainsäädäntöä, pakkoluovutusta. Oli oletettava, että meidän maanviljelijöitämme, joiden tukeen meidän agraaripoliitikkomme rakentavat, alkaa arveluttaa, kun he näkevät sen häikäilemättömän politiikan, jota heidän omat edustajansa valtiopäivillä ajavat heidän omia etujaan vastaan. Sekä pienemmille että suuremmille maanomistajille tulee selväksi, että jos se nykyisen yhteiskuntajärjestelmän perustus, jonka omistusoikeuden pyhyys sisältää, riistetään pois, jokaisen maanomistajan asema tulee horjumaan. Maanomistusolot eivät olleet puhujan mielestä niin huonot eikä tilanne niin vaarallinen, että tällaisia toimenpiteitä olisi tarvittu.
Äänestyksessä suuren valiokunnan ehdotus hylättiin pykälä pykälältä, myös 2 §, josta niin paljon oli ollut riitaa, 94 äänellä 87 vastaan. Gyllingin uusi ehdotus hylättiin 100 äänellä 85 vastaan.
Oli tehty ehdotus suuren valiokunnan mietinnön kokonaan hylkäämisestä ja se otettiin toisessa käsittelyssä ratkaistavaksi. Äänestyksessä se ja siis koko asia hylättiin 131 äänellä 53 vastaan.
Kun silloin ei vielä käytetty avointa äänestystä, ei voi tarkasti sanoa, kutka vähemmistöön kuuluivat. Maalaisliittolaiset, 16 edustajaa, äänestivät nähtävästi kaikki mietinnön puolesta, lisäksi jotkut nuorsuomalaisista ja ainakin Schybergson ruotsalaisista. Kun meikäläisiä edustajia oli kaikkiaan 43, käy ilmi, että heistä siis toistakymmentä äänesti ehdotusta vastaan. Vastustus meikäläisten maanviljelijäin keskuudessa oli lisääntynyt. Pitemmälle menevillä ehdotuksilla kuin maanvuokrakomitea oli esittänyt, ei ollut eduskunnassa mahdollisuuksia.
Siihen aikaan oli käytäntö sellainen, että lakiehdotuksen hylkäämisestä voitiin äänestää jo toisessa käsittelyssä. Tämä menettely ei tosin ollut valtiopäiväjärjestyksen vastainen, mutta se oli epäjohdonmukainen. Joka tapauksessa lakiehdotus oli hylätty, mutta koska eduskunta ei ollut hyväksynyt suuren valiokunnan ehdotusta, niin asia lähetettiin sinne takaisin. Uudessa mietinnössään suuri valiokunta puolsi eduskunnan hylkäävää päätöstä.
Politiikassa saa kyllä kokea kaikenlaista. Siinä ei — ikävä kyllä — hienotunteisuudella ole tilaa. Mutta rehellisyys ja oikeamielisyys voisivat kuitenkin olla paremmalla sijalla. Sosialistien räikeät syytökset meitä vanhasuomalaisia vastaan ja meidän motiiviemme väärintulkitseminen, väite, että me toimimme vilpillisessä mielessä, meni yli kaikkien rajojen. Ne olivat niin epäoikeita ja kohtuuttomia, että emme niihin tahtoneet eduskunnassa vastata. Vastaukset tietysti eivät olisi asiaan mitään vaikuttaneetkaan. Olimme yksityisillä ponnisteluilla saaneet torppariasian liikkeelle. Maanomistajien yksityisetujen kannalta olisi ollut paras olla passiivinen, antaa asioiden vuonna 1916 mennä siihen mihin menisivät. Maanomistajat eivät kyllä olisi kaikkia vuokramiehiä ajaneet maantielle, mutta he olisivat saaneet vapaat kädet sanoa irti ne, jotka halusivat. Vuokralain muutos, joka eduskunnassa ei vaatinut kuin yksinkertaisen enemmistön, kun takautuvat määräykset jätettäisiin pois, olisi kyllä siinä rymäkässä saatu aikaan. Siten olisi pääasiassa voitu palata ennen uutta vuokralakia vallallaolevaan lainsäädäntöön.
Meidän puolueessamme maanomistajain keskuudessa oli yhä enemmän alkanut tässä asiassa vastustus nousta, kuten olemme nähneet. Eduskuntaryhmässämme esitettiin jyrkkiä vastustavia lausuntoja. Me, jotka torppariasiaa olimme ajaneet, olimme yksityisesti vuosina 1910— 1912 tehneet työtä saadaksemme asiaa viedyksi eteenpäin. Tämä kaikki oli tunnettua. Esitelmässään Tampereella 25 maaliskuuta 1913 senaattori Kairamo valitti, että neljä kallista vuotta oli hyödyttömästi kulunut.
»Tämä on johtunut etupäässä siitä, että valtiolliset olot ovat tehneet melkein kaiken toiminnan mahdottomaksi. Meillä on hallitus, jota ei ole katsottava suomalaiseksi, ja joka on ollut haluton, kenties myös kyvytön hallitsemaan tätä erinomaisen vaikeata asiaa. Vasta viime vuoden lopulla saatiin monien ponnistusten jälkeen taas asia jonkun verran liikkeelle sen kautta, että hallitus silloin asetti erityisen komitean tekemään ehdotuksia vuokraolojen parantamiseksi. ——— Mutta jo paljon aikaisemmin kuin komitea oli asetettukaan on suomalaisen puolueen keskuudessa ahkerasti pohdittu kysymystä siitä, mitä olisi tehtävä.»
Kun suuren valiokunnan uusi lausunto esitettiin eduskunnassa, valiokunnan puheenjohtaja Listo huomautti, kuinka se seikka, että hylkäävä ehdotus oli otettu ratkaistavaksi jo asian toisessa käsittelyssä, oli tehnyt tämän asian menon oudoksi. Sitten kun eduskunta oli hylännyt koko ehdotuksen, ei suurella valiokunnalla enää ollut eduskunnan päätöksen pohjalla mitään tehtävää. Suuressa valiokunnassa oli keskusteltu, mitä oikeastaan olisi tehtävä, mutta siitä ei päästy yksimielisyyteen. Liston mielestä se menettely, että lakikysymyksessä koko lain hylkäävä ehdotus voidaan ottaa ratkaistavaksi jo toisessa käsittelyssä, ei ollut luonnollinen. Olisi meneteltävä tulevaisuudessa niin, että hylkäävä ehdotus, joko se tehtiin toisen tai kolmannen käsittelyn aikana, otetaan ratkaistavaksi vasta kolmannen käsittelyn aikana. Nyttemmin on omaksuttu Liston esittämä menettely. On nimenomaan säädetty, että toisessa käsittelyssä ei saa tehdä ehdotusta koko lakiesityksen hylkäämisestä, vaan se on tehtävä vasta kolmannessa käsittelyssä.
Vaikka kaikki ehdotukset oli hylätty, otettiin asia vielä 2 toukokuuta kolmanteen käsittelyyn. Sillä käsittelyllä ei oikeastaan ollut mitään tarkoitusta. Siitä muodostui eräänlainen hautaustilaisuus. — Jonas Castrén käytti tilaisuutta vielä viimeisen kerran kurittaakseen maanvuokrakomiteaa. Takautuvan asetuksen kohtalon pitäisi kehoittaa maanvuokrakomiteaa luopumaan pakkokeinojen tieltä, heittämään sikseen kaikki ajatukset torppari-alueiden pakollisesta lunastamisesta maanomistajilta torppareille annettaviksi ja valmistamaan sellaisia ehdotuksia, jotka ovat tasapuolisuuden periaatteelle rakennettuja ja siten voivat saada suurempaa kannatusta maassa kuin nyt rauennut ehdotus. Ensi sijassa olisi tehtävä ehdotus muutoksiksi vuokralakiin.
Castrén ei voinut olla vielä muistamatta minua. Hän huomautti, miten minä olin häneen nähden soveltanut roomalaista lausetta: »Vuoret ovat synnytystuskissa, mutta syntyy pieni hiiri». Hänen mielestään tätä roomalaista lausetta voitiin sovittaa minun ja Kairamon ponnistuksiin tässä asiassa. Oli ollut jyriseviä voimia liikkeellä ja suuria ponnistuksia oli tehty takautuvan asetuksen läpiajamiseksi eduskunnassa, mutta ei ollut syntynyt edes piskuinen hiiri. Ei ollut ulkomaalaisten sanaparsien tähden unohdettava suomalaista sananlaskua: »Alku työn kaunistaa, lopussa kiitos seisoo».
Minä en jättänyt Castrénia vastausta vaille. Lopetin lausuntoni seuraavasti:
Minun tekee mieli lausua, että vuoret ovat tosiaankin olleet synnytystuskissa, kun tätä ehdotusta on tapettu. Edustaja Castrén on, ehkäpä ensimmäistä kertaa eduskunnan aikana, saanut koko vasemmiston avukseen. Ja näin on tätä lakia tosiaankin sellaisella jyrinällä tapettu, että se on kuulunut ympäri koko maan. 200 torpparikokousta on pidetty, jotka ovat rientäneet sosiaalidemokraattisen puolueen hallinnon osoituksen mukaan apuun. »Tässä saattaa sanoa, että vuoret ovat olleet liikkeellä, mitä siitä on syntynyt, sen on tulevaisuus näyttävä. Omasta puolestani pelkään, ettei tulevaisuudessa enempää edustaja Castrén kuin hänen kannattajansa oikealla ja vasemmalla tule tästä asiasta saamaan kunniaa. Ja lopuksi tahtoisin edustaja Castrénille siteerata ruotsalaista sananlaskua: ‘Skrattar bäst, som skrattar sist’ — se nauraa parhaiten, joka nauraa viimeiseksi.»
Nämä olivat minun viimeiset sanani kansanedustajana. Luovuin samana vuonna eduskunnasta. Torppariasian myöhemmät vaiheet osoittivat, että minulla tosiaan oli aihetta viimeiseksi ja parhaiten nauraa.
Asiasta käytettiin vielä monta puheenvuoroa. Maalaisliittolaiset, jotka yksimielisesti olivat kannattaneet lakiehdotusta, valittivat (Alkio ja Kallio) eduskunnan päätöstä. Alkio huomautti sosialisteille, että he »olivat löytäneet äärimmäisen oikeiston käden ja yhteenliittyminen oli aiheuttanut sen, että keskustan vilpitön pyrkimys tämän asian ratkaisuun on sen kautta kaatunut». — Sosialistit (Mäki, Eloranta, Valpas-Hänninen ym.) puolustivat innokkaasti menettelyään.
Kairamo lausui julki sen, mitä me keskuudessamme paljon silloin ajattelimme. Oli todettava, että se suuri enemmistö, joka oli asian kaatanut, oli voimakas ainoastaan silloin kun oli kysymys negatiivisista tarkoitusperistä. Mutta jos oli tarkoitus saada jotakin rakennetuksi, silloin se oli voimaton. Oli annettu hyviä neuvoja maanvuokrakomitealle. On toivottu, että se keksisi tasapuolisia ehdotuksia tämän vaikean kysymyksen ratkaisemiseksi. Nämä vastakkaiset neuvot todistavat juuri sen, että komitea oli käyttänyt tasapuolisuuden tietä. Komitean suuren enemmistön tarkoitus oli ollut keksiä tasapuolisia ehdotuksia eikä Kairamo luullut, että asiata voitaisiin sen paremmin suorittaa silloisessa komiteassa. Ne, jotka olivat tämän ehdotuksen kumonneet, olivat ennen muita velvolliset puolestaan keksimään niitä tasapuolisia ehdotuksia, joita he kaipasivat. Maanvuokrakomitea oli tehnyt parastaan, mutta ei ollut onnistunut.
Lopuksi puhemies totesi, että eduskunta oli päättänyt hylätä esityksen.
Jonas Castrénin ja minun välinen kosketus tämän jälkeen pääasiassa loppui. En ollut enää sen jälkeen eduskunnan jäsenenä. Castrén tosin valittiin edustajaksi, mutta sairauden vuoksi hänkään ei ottanut osaa 1914-vuoden valtiopäivien työhön. — Syksyllä 1917 oleskelin Tukholmassa itsenäisyysasian johdosta. Eräänä päivänä saapui Castrén luokseni huoneeseeni hotelliin. Ennen kuin olimme istuutuneet, Castrén, joka oli tunnettu hyvästä muististaan, piti, hänelle ominaiseen juhlalliseen tapaan, minulle pienen puheen, jossa hän lausui toivovansa, etteivät viimeiset kohtauksemme eduskunnassa olleet jättäneet minuun huonoa muistoa. Voin hänelle vilpittömästi vakuuttaa, ettei niin ollut laita.
Jonas Castrén oli aikoinaan, jo 1880-luvulta alkaen, ympäri Suomea tunnettu mies. Hän oli omalaatuinen ja mielenkiintoinen henkilö, tarmokas, työkykyinen, jyrkkä väittelijä ja taistelija. Hän oli sujuva puhuja. Hän rakasti superlatiiveja: »Se on ennenkuulumatonta, se on enemmän kuin ennenkuulumatonta», oli yksi hänen käyttämiään lauseita, joka meitä eduskunnassa huvitti. Häneltä puuttui huumoria, hänen puheensa muodostui sentähden jonkun verran yksitoikkoiseksi. »Castrénilla ja minulla on vain yksi puhelaji — ‘genre’ — pateettinen», sanoi kerran eduskunnassa Ernst Nevanlinna. Mutta Castrén esiintyi voimakkaasti, rohkeasti ja häikäilemättömästi. Heti ensimmäisen maailmansodan alussa hän lujasti asettui Suomen itsenäisyyspyrkimyksiä kannattamaan ja ajamaan ja piti siitä johdonmukaisesti kiinni. Hän oli taistelun mies ja sellaisia kansa tarvitsee. Huolimatta lukuisista rajuista yhteentörmäyksistämme eduskunnassa minulle ei ole hänestä jäänyt epämiellyttävää muistoa.
