Maanvuokra-asiain esittelijän asettaminen. — Hänen alkutoimintansa
Erillisen tarkastajan sijasta asetettiin senaatin oikeustoimituskuntaan ylimääräinen esittelijä. Se olikin parempi, koska viran hoitaja siten tuli lähemmäksi senaattia ja voi olla kosketuksessa oikeustoimituskunnan päällikön senaattori Saarikosken kanssa. Tämä järjestely osoittautui asialle hyödylliseksi. Gebhardin komitea etsi myös sopivaa henkilöä puheenaolevaan virkaan ja syksyllä 1910 ehdotti siihen varamaanmittari lakitiedettenkandidaatti Kyösti Haatajaa. Vaali oli erinomaisen onnistunut. Haataja oli kokenut, tietorikas ja tarmokas — hän oli myöhemmin maanmittaushallituksen pääjohtajana ja sittemmin talousoikeuden professorina. Parempaa miestä ei virkaan olisi voitu löytää. Hän suoritti suuren työn maanvuokraolojen järjestämisen ja torpparivapautuksen hyväksi. — 19 lokakuuta 1910 senaatti nimitti Haatajan puheenaolevaan virkaan.
Vuonna 1928 Haataja julkaisi nimimerkillä »Asiantuntija» Uudessa Suomessa kirjoitussarjan »Torpparivapautuksen 10-vuotismuisto», jossa hän teki selkoa tämän asian kulusta siitä lähtien kun hän tuli mukaan aina siihen asti kun torpparien vapautuslaki vuonna 1918 annettiin. Olen käyttänyt tässä kirjoitussarjassa olevia tietoja.
Uudella viranomaisella oli heti alusta alkaen kädet täynnä työtä. Hän pani alkuun vuotuisen tilaston keräämisen niistä ilmiöistä, jotka osoittivat uuden lain vaikutuksia, sekä vuokralautakuntien töistä. Tämä vuosittain julkaistu tilasto tuli olemaan tärkeänä tekijänä uuden lain paikallisten vaikutuksien arvostelussa. Yhtenäisenä virtana tuli hänelle vuokralautakunnilta kyselyjä, joihin hänen oli vastattava. Hän teki matkoja neuvottelemaan lautakuntien kanssa, antoi niille opastusta niiden toimintaa ja menettelytapaa koskevissa asioissa, järjesti niiden palkkauksen sekä Tampereelle vuokralautakuntien suuren kokouksen, jossa pidettiin 10 esitelmää, keskusteltiin ja annettiin vastauksia kysymyksiin. Hän julkaisi kirjoituksia Pellervo-lehdessä, piti esitelmiä Lakimiesten yhdistyksessä uuden lain tulkintakysymysten selvittämiseksi ja Kansantaloudellisessa yhdistyksessä asian taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta puolesta sekä ryhtyi toimenpiteisiin yleisen maanvuokratilaston valmistamiseksi.
Oli varsinkin harkittava tilannetta sen jälkeen kun vuonna 1916 takautuvan lain pidennysaika vuokrasopimusten suureen osaan nähden päättyisi. Keväällä 1911 Haataja esitti senaattori Saarikoskelle käsityksensä erityisten toimenpiteiden tarpeellisuudesta ja ehdotti, että — paitsi vuokraoloja koskevan yksityiskohtaisen tilaston keräämistä — asetettaisiin komitea harkitsemaan muita tarpeellisia toimenpiteitä. Senaattori Saarikoski asettui kuitenkin kielteiselle kannalle. Käytyään Ruotsissa, jossa samaan aikaan komitea oli antanut mietintönsä torppariolojen järjestämisestä, ja tehtyään matkan ympäri Hämettä ja Satakuntaa neuvotellakseen vuokralautakuntien puheenjohtajien ja joidenkin torpparien ja maanomistajien kanssa, Haataja julkaisi »Aika»-lehdessä syyskuun numerossa 1911 torpparikysymyksestä kirjoituksen saamiensa vaikutusten valossa.
Kirjoituksessa tehtiin selvää torpparikysymyksestä Ruotsissa, jossa se oli katsottu polttavaksi, vaikka torppareita siellä oli suhteellisesti paljon vähemmän kuin Suomessa. Kirjoituksessa selvitettiin myös laajasti torpparioloja meidän maassamme ja lausuttiin, että torpparikysymyksen ydin meillä oli, mitä tapahtuu vuonna 1916 ja lähinnä sitä seuraavina vuosina, jolloin takautuvan lain jatkoaika loppui. Haatajan laskujen mukaan ainakin noin 60 % vuokrasopimuksista oli sellaisia, että maanomistaja vuonna 1916 voi häätää torpparin. Huomattava osa muista sopimuksista oli muutamia vuosia myöhemmin samassa asemassa. Kaikkiaan siten 2/3, mutta ehkä 3/4 vuokramiehistä oli vuonna 1916 tai vuosina sen jälkeen häätöuhan alainen.
»Onko yhteiskunnalla ja sen lainsäätäjäorgaaneilla syytä jollakin tavalla asiaan puuttua?» — Haataja kysyi. — Warenin tutkimusten mukaan oli kaikista irtisanomisen varassa olevista vuokramiehistä noin 80 % herraskartanoiden vuokramiehiä. Tämän luokan suuren itsetietoisuuden takia oli sen vastahakoisuus uutta maanvuokralakia kohtaan sangen suuri. Sen keskuudessa vallallaolevasta ajatussuunnasta antoi kuvan »Maanviljelijä»-lehti, jonka johdossa ja takana oli juuri tuo luokka. Vuonna 1910 kirjoitti mainittu lehti: »Useat maanomistajat ovat lopullisesti päättäneet heille epäedullisen ja ennen kaikkea taloudellisesti epävarman ja edeltäpäin laskemattoman lain tähden irtisanoa torpparinsa ja mäkitupalaisensa». Niinpä ilmoitettiin, että esim. Kymin Osakeyhtiö oli antanut tiedoksi yhtiön laajoilla maa-alueilla Heinolan seuduilla ja todennäköisesti muuallakin sijaitseville torppareilleen, että torpparilaitos kokonaan lakkautetaan heti kun uusi vuokralaki takaantuvasti vaikuttavine määräyksineen sen sallii. ——— Kaikki tämä oikeuttaa jokseenkin suurella varmuudella päättämään, että huomattava osa ainakin meidän ruotsalaisista herrasmaanomistajistamme hautoo ajatusta vuokramiesten häätämisestä tiloiltaan niin pian kuin laki heille tilaisuuden siihen suopi. Varsinaisen talonpoikaisväestön keskuudessa sanottavaa häätämishalua tuskin on ainakaan vielä huomattu ——— Mutta on syytä katsoa, että sillä on mahdollisuuksia saada senkin keskuudessa jalansijaa niissä kolmessa läänissä, joissa vuokraolot ovat kireimmät, sekä muutamissa osissa muistakin eteläisemmistä lääneistä, joissa olot ovat näiden kolmen läänin olojen vertaisia.
Asema, joka uhkaa torpparikysymystä vuonna 1916, on vakava — Haataja kirjoitti. — Se velvoittaa lainsäätäjän asiaan puuttumaan. Mutta millä keinoin? Nykyistä maanvuokralakia on sanottu erityisen radikaaliseksi. Mutta meidän olomme ovat niin radikaalisia, että ne vaativat radikaalisia toimenpiteitä, jos mieli jotakin saada aikaan. — »Minkälaisia näiden toimenpiteiden tulee olla, se on kysymys, joka olisi ajoissa otettava kaikkialla asioita lähellä olevissa piireissä harkittavaksi.»
