Kreivi Kokovtsov
Näin näyttää menetelleen Stolypinin seuraaja kreivi Kokovtsov, joka kuitenkin oli Suomelle suosiollisempi. Muistelmissaan hän väittää olleensa Suomen asiassa eräissä kohdin »suuresti toista mieltä» kuin Stolypin. Syksyllä 1911 käsiteltiin duumassa Stolypinin ennenkuolemaansa alullepanemia esityksiä sotilasmiljoonista ja venäläisten oikeuksista Suomessa, jotka molemmat asiat epäilemättä olisi voitu ilman Suomen oikeuksien loukkaamista järjestää. Oli liikkunut huhuja, että Kokovtsov aikoi alkaa uuden suunnan Suomen asiassa ja »tukea suomalaista separatismia». Kokovtsov tahtoi osoittaa, ettei huhuissa ollut perää. Hän kertoo, että asian käsittelystä muodostui duumassa »suuri päivä», että hänen puheellaan, jossa hän puolusti Stolypin-vainajan esityksiä, oli erinomainen menestys, että hänet usein keskeytettiin voimakkailla kättentaputuksilla ja »hyvä»-huudoilla ja että hänelle puheen loputtua toimeenpantiin suorastaan kunnianosoitus. — Tämä koski suuren Venäjän suhdetta pieneen Suomeen. Duuman enemmistöllä ei tosiaan myöskään ollut suhteellisuudentajua. — »Tämä puhe turvasi minulle muutamiksi ajoiksi erittäin hyvän aseman duumassa» — Kokovtsov sanoo muistelmissaan. — Vieläpä keisari katsoi asiakseen lähettää hänelle puheen johdosta kiitossähkeen Livadiasta: »Siitä uhkuu tosi venäläinen arvokkuus, rauhallisuus ja selvä valtakunnallinen näkemys» — keisari sähkötti.26
Miten koettaakaan ymmärtää Venäjän silloisia johtajia ja löytää järkevää syytä heidän Suomen politiikkaansa, voi tuskin muuta sanoa kuin että tämä oli onnistumatonta, vieläpä arvotonta politiikkaa.
Langhoff kertoo Kokovtsovin puolustaneen esiintymistään poliittisilla ja taktillisilla syillä. Hän vakuutti Langhoffille, ettei hän ollut Suomen vihamies. Langhoff mainitsee, että Kokovtsovin aikana ministerineuvosto tosiaan ei ollut kannattanut eräitä kenraalikuvernööri Seynin ehdotuksia ja että eräs tärkeäkin asia, kysymys Uudenkirkon ja Kivennavan pitäjien yhdistämisestä Venäjään, oli lykätty.
Muistelmissaan Kokovtsov kirjoittaa, että hänen erimielisyytensä Stolypinin kanssa oli suuri Suomen kysymyksen eräisiin osiin nähden (hänen alleviivaamansa), mutta näihin kahteen kysymykseen nähden,
»jotka oli annettu valtakunnanduuman käsiteltäväksi 17 päivänä kesäkuuta 1910 vahvistetun lain nojalla», ei voinut olla mitään erimielisyyttä. Kokovtsov ei kääntänyt Suomen politiikkaan suurempaa huomiota. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin julkaisemissaan laajoissa muistelmissa hän ei mainitse Suomen asioita — lukuunottamatta edellä kerrottua esiintymistä duumassa — vaikka hänen ministeriaikanaan ja hänen ollessaan 1911—1914 Stolypinin jälkeen ministerineuvoston puheenjohtajana tärkeitä Suomen kysymyksiä käsiteltiin ja ratkaistiin. Vain muistelmiensa lopussa Kokovtsov tyytyväisenä kertoo, miten hän syksyllä 1918 Suomen viranomaisten ystävällisellä ja tehokkaalla avulla Suomen kautta pääsi pakenemaan Pietarista.
