Yksi vai kaksi kamaria
Marraskuun julistuskirjassa oli, kuten sanottu, kysymys yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta ratkaistu eikä se asia sen tähden aiheuttanut enempää harkintaa. Ensimmäisenä tuli komiteassa esille kysymys yksi- tai kaksikamarijärjestelmästä.
Komitean vähemmistön, Rein, Heikel, Boisman, taholta esiintuotiin, että kaksikamarijärjestelmän, joka tavallisesti on kansaneduskunnan perustuksena niissäkin maissa, joissa on jyrkästi kansanvaltainen valtio sääntö, katsotaan paremmin antavan takeet eduskunnan työn johdon mukaisuudesta ja kelvollisuudesta. Tämä pitää paikkansa kuitenkin täydellisesti vain sellaiseen kaksikamarijärjestelmään nähden, jossa ensimmäinen kamari valitaan niistä perusteista poiketen, joita noudatetaan toisen kamarin vaalissa. Tältä kannalta lähtien Heikel ehdotti tehokasta kaksikamarijärjestelmää: ensimmäisessä kamarissa olisi 60 ja toisessa 160 edustajaa. Toinen kamari valittaisiin yleisen ja yhtäläisen sekä välittömän äänioikeuden kautta yhden miehen vaalipiireistä. Kaupungit saisivat lähettää 40—45 edustajaa, maaseutu loput. Ensimmäinen kamari valittaisiin välillisesti valitsijamiesten kautta suhteellisilla vaaleilla suurista vaalipiireistä. Vaalikausi olisi toisessa kamarissa 4 vuotta ja ensimmäisessä 6 vuotta; kolmasosa ensi kamarista uudistettaisiin joka toinen vuosi. Eduskunta kokoontuisi myös joka toinen vuosi.
Setälä ja Schybergson koettivat löytää jotakin välimuotoa pitäen silmällä Norjan eduskuntaa. Setälä: On muodostettava eduskunta, joka yhdistää eri järjestelmien edut. Yhteensä 180 edustajaa valittaisiin kahdenlaisissa vaalipiireissä: 120 pienissä vaalipiireissä ja 60 suuremmissa. Viimeksimainitut muodostaisivat eduskunnan laki- eli tarkastusosaston, joka käsittelisi lakikysymyksiä, ennen kuin ne yhteisessä istunnossa ratkaistaisiin. Muut kysymykset ja erityisesti »tärkeimmät valtakysymykset» käsiteltäisiin yhteisessä istunnossa. Periaatteessa olisi siis yksi kamari, mutta kaksi eri tavalla valittua osastoa.
Komitean enemmistö oli täydellisen yhden kamarin puolella. Danielson kannatti sitä ja jokavuotisia valtiopäiviä. »Yleensä kansanvaltainen toinen kamari on muuallakin osoittautunut poliittisesti voimakkaammaksi. Kaksikamarisessa saattaisi helposti syntyä vaikeita ristiriitoja.» Minä olin myös yhden kamarin puolella. »Prekäärissä asemassamme on pääasiana eduskunnan kautta lujittaa kansaa; sen kykenee ainoastaan yksikamarijärjestelmä tekemään. Kehittyneellä valiokuntajärjestelmällä voidaan saavuttaa samat tulokset kuin jakamalla eduskunta osastoihin» — lausuin.
Sirolan mielestä »ei nyt ole teoretisoinnin aika, kun eletään keskellä vallankumousta. Meillä pitää olla lentävä sana, joka kykenee kansaa yhdistämään. Tällainen sana on yksikamarinen eduskunta. En pelkää hätäisiä päätöksiä. Kansaa ei pidä holhota, olkoon sillä oikeus lyödä päänsä seinään, niin oppii itseään hillitsemään.» — Alkio kannatti myös yhtä kamaria. Nimeksi sille hän ehdotti »kansalliskokous», joka kokoontuisi joka vuosi. Edustajat, 180 à 200, valittaisiin joka kolmas vuosi. — Svinhufvud: Yksikamarinen kansalliskokous on paljon parempi kuin kaksikamarijärjestelmä. Sillä olisi suurempi auktoriteetti niin sisäänpäin kuin ulospäin Venäjään nähden.
Hermanson esitti laajasti ja tasapuolisesti perustellun mielipiteensä. Hän ei ollut yksikamarijärjestelmää vastaan. Pääasia oli, että eduskunta todella edustaisi koko kansaa ja olisi yhteiskunnan kuva. Olisi saatava kansan kaikki piirit edustetuiksi ja etenkin, etteivät tulisi syrjäytetyiksi kansan valistuneimmat ja kyvykkäimmät voimat, jotka ovat tarpeen, jotta eduskunta kykenisi ratkaisemaan ja selvittämään esiintyvät vaikeat ja monimutkaiset asiat. Sen vuoksi Hermanson kannatti Heikelin ehdottamaa vaalitapaa, että yhden kamarin jäsenistä 160 valittaisiin välittömillä vaaleilla, mutta pienempi osa, esim. 60, välillisillä vaaleilla.
Tuloksena keskustelusta päätettiin yksikamarijärjestelmä panna käsittelyn pohjaksi. Sitä perusteltiin komitean mietinnössä seuraavasti: Enemmistön mielestä eduskunta, joka muodostaa ainoastaan yhden kamarin, tarjoaisi suurempia takeita sekä yhtenäiseen esiintymiseen että kansan laajempien kerrosten etujen huomioonottamiseen nähden. Yhdessä kamarissa kyvykkäät ja tiedokkaat ainekset, joille tahdottaisiin taata paikka ensimmäisessä kamarissa, saisivat tilaisuuden paremmin vaikuttaa välittömästi eduskuntaan kokonaisuudessaan. Pantiin myös kyseenalaiseksi, eikö komitealle annettu tehtävä, joka nimenomaan tarkoitti yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden periaatteen toteuttamista, estä nyt ottamasta käsiteltäväksi ehdotusta, joka eduskunnan toiseen osaan nähden tietäisi luopumista tästä periaatteesta.
Keskustelussa yksi- ja kaksikamarijärjestelmästä ei komiteassa ehdotettu edustuksen turvaamista eri taloudellisille ym. eturyhmille. Mikäli kaksikamarijärjestelmää kannatettiin, edellytettiin ensi kamarinkin vaalit tapahtuvan yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden pohjalla. Kysymys oli takeiden löytämisestä yhdeltä puolen yksipuolisuuden välttämiseksi eduskunnan kokoonpanossa ja edustuksen turvaamiseksi vähemmistöille sekä toiselta puolen asiain perinpohjaisen ja huolellisen käsittelyn takaamiseksi ja harkitsemattomien, hätäisten ja äkkinäisten päätösten estämiseksi.
