Asiain käsittely eduskunnassa. — Erilaisia ehdotuksia. —Suuri valiokunta
Suhteellisen vaalitavan kautta komitea arveli voitavan ehkäistä yksipuolisuutta eduskunnan kokoonpanossa ja vähemmistön sortoa. Tämän ohella harkitsimme perinpohjaisesti kysymystä, millä tavalla asiain kelvollinen ja huolellinen käsittely uudessa eduskunnassa turvattaisiin sekä hätäisiä ja huonosti harkittuja päätöksiä vältettäisiin ja estettäisiin »eduskunnan politiikassa syntymästä äkillisiä suunnan muutoksia» — kuten komitean mietinnössä sanotaan.
Suomen säätyvaltiopäiville oli ominaista erikoisvaliokunnissa suoritettava asiain valmistelu. Kun valiokunnat oli kokoonpantu kaikkien neljän säädyn jäsenistä ja asiat lopullisesti käsiteltiin kaikissa neljässä säädyssä, oli menettely tosiaan perinpohjainen. Mutta asia olisi toisin yksikamarisessa eduskunnassa. Tästä kysymyksestä oli komiteassa paljon keskustelua. Tehtiin monenlaisia suunnitelmia, jotka ehdotuksen tekijät itsekin sitten hylkäsivät. Setälä esitti ajatuksen, että eduskunta jaettaisiin kahteen osastoon, joista toisen muodostaisi 1/3 ja toisen 2/3 edustajista. Schybergson oli sitä mieltä, että toinen osasto muodostettaisiin eduskunnan vanhemmista jäsenistä. Minä olin samaa mieltä ja esiintoin ajatuksen, että esim. suhteellisilla vaaleilla valittaisiin toiseen osastoon sellaisia, jotka ennen olivat olleet eduskunnassa sekä olivat vähintäin 35 vuoden ikäisiä. Heikelin mielestä osastojen tulisi olla eri tavalla kokoonpantuja mutta yhtä suuria. Perusteena olisi ikä; vanhemmat ja tyynemmät muodostaisivat toisen osaston ja nuoremmat toisen. Danielson oli Heikelin kannalla, mutta hänen mielestään »van hempien neuvosto» voisi olla pienempi kuin »nuorten» siten, että edellinen muodostaisi 1/3 ja jälkimmäinen 2/3 eduskunnasta. Jos »vanhempien neuvosto» vastustaisi jotakin ehdotusta, olisi vaadittava 2/3 enemmistö asian ratkaisemiseksi eduskunnassa. Pitkän keskustelun jälkeen päädyttiin aluksi siihen, että eduskunnan osastoissa toisessa oli 1/3 ja toisessa 2/3 koko kamarin jäsenluvusta. Minun ehdotuksestani komitea myös hyväksyi periaatteen, että ensimmäisen osaston jäsenet valittaisiin suhteellisilla vaaleilla vähintään 35-vuotisten joukosta koko vaalikaudeksi.
Tästä asiasta keskusteltiin edelleen sinne ja tänne. Minä luovuin aikaisemmasta »vanhojen osastosta» ja tein aivan uuden ehdotuksen, johon aiheen sain jostakin länsimaisesta parlamentista. Se ehdotus oli sellainen, että eduskunnan jäsenet jokaisten valtiopäivien alussa arvan kautta jaettaisiin siksi istuntokaudeksi 3:een (tai 5:een) yhtä suureen ryhmään. Jos asia koski lainsäädäntökysymystä tai suostuntaveroa taikka valtiolainan ottamista, olisi erikoisvaliokunnan mietintöehdotus valmistelevasti käsiteltävä kaikissa näissä 3 tai 5 ryhmässä. Ryhmien istunnot, joissa piti aina olla saapuvilla eräitä asiata valmistaneen erikoisvaliokunnan jäseniä, eivät olisi julkisia ja niissä pidettäisiin ainoastaan päätös- vaan ei keskustelupöytäkirjaa. Sitten kun käsittely oli loppuun suoritettu, olisi erikoisvaliokunnalle annettava tieto mietintöehdotusta vastaan tehdyistä muistutuksista, minkä jälkeen valiokunnan olisi laadittava lopullinen mietintö, joka lähetettäisiin eduskunnan täysistunnossa käsiteltäväksi. Sen jälkeen suoritettaisiin asian toinen ja kolmas käsittely eduskunnassa. Pyrkimyksenä tällä ehdotuksella oli saada eduskunnan kaikki jäsenet ottamaan pienemmissä 40 à 60:n suuruisissa ryhmissä osaa puheenaolevien tärkeämpien asioiden käsittelyyn. Toivoin sen kautta kysymysten tulevan perinpohjaisemmin harkituiksi.
Rein kertoo muistelmissaan käyneensä, senjälkeen kun kaksikamarijärjestelmä oli komiteassa hylätty, neuvottelemassa senaattori Mechelinin kanssa. Tämä esitti ajatuksen, että takeeksi harkitsemattomia päätöksiä vastaan olisi asetettava neuvoa-antava tarkastuslautakunta, jossa olisi jäseninä tuomarikunnan, yliopiston ja polyteknikumin, talous- ja maanviljelysseurojen, suurempien kaupunkien valtuustojen ja maalaiskuntien luottamusmiehiä. Lautakunta antaisi lausuntonsa eduskunnalle ennen asian lopullista päätöstä. — Kun kysymys oli vain neuvoa-antavasta lautakunnasta, niin Rein ja Heikel pitivät yksinkertaisempana, että eduskunta itse valitsisi omasta keskuudestaan tällaisen tarkastavan elimen.2 Heikel ehdotti senvuoksi, että asetettaisiin »suuri valiokunta», johon jokaisten valtiopäivien alussa suhteellisilla vaaleilla valittaisiin 48—60 jäsentä. Vaihtoehtoisesti voisi puolet jäsenistä olla edustajia, jotka eri vaalipiireissä olivat saaneet enimmät äänet. Suureen valiokuntaan lähetettäisiin kaikki edellä mainitut lainsäädäntöä, suostuntaa ja valtiolainaa koskevat kysymykset. Suuren valiokunnan annettua mietintönsä asia käsiteltäisiin täysi-istunnossa toisessa ja kolmannessa lukemisessa. Milloin eduskunta muuttaisi suuren valiokunnan ehdotusta, mutta suuri valiokunta ei yhtyisi eduskunnan päätökseen vaan ehdottaisi sen hylättäväksi, olisi eduskunnan hyväksymän ehdotuksen päättämiseen vaadittava 2/3:n äänten enemmistö eduskunnassa. Tässä siis vielä oli suurella valiokunnalla vähäinen asian ratkaisuun vaikuttava merkitys.
Minun ehdotustani vastaan voitiin huomauttaa, että eduskunnan jäsenet kentiesi eivät osoittaisi riittävästi kiinnostusta ryhmien kokouksiin ja niissä tapahtuvaan asiain käsittelyyn. Ehdotus oli myös uusi ja outo. Lopuksi yhdyttiin Heikelin ehdotukseen suuresta valiokunnasta, sitten kun siitä — pöytäkirjan mukaan minun ehdotuksestani — äänestyksen jälkeen päätettiin poistaa tuo »ensimmäisen kamarin jäte» että tarvittaisiin 2/3:n enemmistö, jos suuri valiokunta oli toista mieltä kuin eduskunta ja eduskunta tahtoi saada oman mielipiteensä voimaan. Suuri valiokunta muodostettiin siten tavalliseksi valiokunnaksi, vain jäsenmäärältään lukuisammaksi. Sellaisena se sitten on kuluneet vuosikymmenet toiminut. Olin siinä jäsenenä eduskunnan ensimmäiset 7 vuotta. Voi kaiketi sanoa, että suuri valiokunta on jotensakin vastannut tarkoitustaan ja täyttänyt, mitä komitea siltä odotti: »tarjota takeita asian monipuolisesta ja taitavasta käsittelystä sen erikoisvaliokunnissa suoritettavan perinpohjaisen valmistelun lisäksi, joka on meidän valtiopäivillemme ominainen useiden muiden maiden eduskuntakokouksiin nähden.”
