Miten yksikamarinen eduskunta oli kokoonpantava. Vaalipiirit ja vaalijärjestelmät
Päätös yksikamarijärjestelmästä tehtiin jo komitean toisessa kokouksessa 9 joulukuuta 1905.
Sitten alettiin keskustella, millä tavalla tämä yksi kamari oli valittava, jotta tuo päämäärä: yksipuolisuuden ja vähemmistösorron välttäminen sekä työkykyinen eduskunta, saavutettaisiin. Siinä oli meillä visainen kysymys, josta moneen kertaan laajasti keskusteltiin, mutta ei tahdottu päästä selville.
Aluksi tehtiin uudestaan ehdotus, että yksikamarinen eduskunta valittaisiin kahdella tavalla, osa välittömillä vaaleilla, osa välillisillä.
Eräät jäsenet katsoivat, että takeiden hankkimiseksi kyvykkäiden voimien saamisesta eduskuntaan eräille kansanryhmille olisi järjestettävä erikoisedustus siten, että eduskunnan jäsenistä toinen osa valittaisiin eri tavalla kuin toinen osa. Hermansonin mielestä »täysin välitön, yhtäläinen ja yleinen vaalioikeus aikaansaisi eduskunnan, jonka ulkopuolelle jäisivät sivistyneimmät ja kykenevimmät ainekset. Olot ovat niin kompliseeratut, että olisi saatava eduskuntaan henkilöitä, jotka kykenevät niitä selvittämään.» Tämän vuoksi hän, Rein, Heikel ja Schybergson kannattivat kahdenlaista vaalitapaa. Setälä oli alustavassa keskustelussa myös kahdenlaisten vaalien puolella, jotta olisi takeita kelvollisten voimien saamisesta eduskuntaan. Suhteellisilla välillisillä vaaleilla asetettava eduskunnan osa olisi hänen mielestään valittava kolmen miehen vaalipiireissä. — Minä epäilin kahdenlaisen vaalitavan voivan vaikuttaa hajoittavasti. Sen tähden olisi koetettava keksiä suhteellinen vaalitapa, jota voitaisiin soveltaa kaikkien edustajien vaaliin. Ellei se kävisi päinsä, täytyisi minunkin kannattaa kahta erilaista vaalitapaa. — Alkio vastusti välillisiä vaaleja, »koska ne hänen mielestään herättäisivät liiallista agitatiota. Ne olisivat osoituksena siitä, että sivistyneistö epäili kansan laajoja kerroksia. Sivistyneistö ajaa usein omia intressejään, mutta se on nyt pakotettava lähestymään kansaa.» — Danielson, Sirola ja Torppa olivat myös välittömien vaalien kannalla.
Tässä yhteydessä nousi kysymys, olisiko kaupunkien ja maaseudun edustajat valittava erilaisten perusteiden mukaan. Eräät komitean jäsenet olivat sitä mieltä, että kaupungeille olisi annettava suhteellista suurempi edustajamäärä kuin maaseudulle, jotta sivistyneistöä ja työväestöä saataisiin eduskuntaan. Niinpä Rein huomautti, että »sosialidemokraattinen työväki saisi ääniä vain kaupungeista, koska sosialismi ei voi saada jalansijaa maaseudulla». — Minä vastustin eri perusteita: »Koska Suomessa maanviljelys oli tärkein elinkeino, oli luonnollista, että maaseutu sai enemmän edustajia. Teollisuuden edistyessä suhde muuttuisi luonnollista tietä.» — Alkion mielestä jo sopiva suhteellinen vaalitapa toisi erilaisia aineksia eduskuntaan.
Asiasta keskusteltiin kahtena päivänä pääsemättä tulokseen. Pääsyynä oli, ettei kukaan meistä tuntenut riittävästi suhteellista vaalitapaa ja sen mahdollisuuksia. Tavan takaa sitä keskustelussa kosketeltiin. Heikel ei luullut suhteellisia vaaleja meillä mahdollisiksi alhaisen kansan sivistyksen vuoksi. Schybergson piti tällaista vaalitapaa sopivana vain välillisissä vaaleissa. Alkio tuumi, että suhteelliset vaalit soveltuisivat kaupungeissa mutta ei maaseudulla.
Professori Vasenius oli lähettänyt meille laatimansa ehdotuksen suhteelliseksi vaalijärjestykseksi, mutta se oli meidän mielestämme mahdoton. Minäkin koetin kantaa korteni kekoon tekemällä selkoa erään ruotsalaisen komitean suhteellista vaalitapaa koskevasta mietinnöstä. — Lindroos ja Valpas alkoivat pelätä, että kysymys suhteellisista vaaleista veisi koko eduskuntuudistuksen karille. Lindroos: »Jos suhteelliset vaalit olisivat niin yksinkertaiset, että kansa niitä ymmärtäisi, niin voisi ne hyväksyä, mutta mitään sellaista yksinkertaista suhteellista vaalitapaa ei vielä ole esiintuotu». — Valpas: »Ei pidä liiaksi ruveta suhteellisia tapoja harkitsemaan, koska siitä voi olla se vaara, että koko reformikysymys sen kautta voisi tulla viivytetyksi».
Keskustelu jatkui tällä tavalla sinne ja tänne. Lopuksi 11 joulukuuta yhdyttiin siitä, että asiasta oli saatava oikea selvyys. Komitean kokouksessa läsnä olevaa senaattori Serlachiusta pyydettiin kokoonkutsumaan professorit Homen ja Vasenius ja tohtori von Wendt — sittemmin heihin liittyi professori Lindelöf — jotta he valmistaisivat yksinkertaisen ehdotuksen suhteelliseksi vaalijärjestelmäksi, joka soveltuisi sekä kaikkien edustajien vaaliin että niiden, jotka mahdollisesti valittaisiin välillisesti valitsijamiesten kautta.
Täten astuttiin suhteellisen vaalitavan tielle, jolla sitten itsepintaisesti pysyttiin loppuun asti. Siinä oli monia vaikeuksia, joiden voittamiseksi komitea käytti paljon työtä ja aikaa. Mutta lopulta saatiin tulos, joka on osoittautunut pysyväksi.
