Uudet vaalit — Puolueemme vaalitappio
Uudet vaalit toimitettiin 1 heinäkuuta 1908. Niissä meidän puolueemme kärsi tappion. Edustajiemme luku aleni 59:stä 54:ään. Syitä puolueen menetykseen oli useampia.
Se radikaalinen ohjelma yhteiskunnallisissa kysymyksissä, jonka puolueemme oli vuonna 1906 omaksunut, oli arvatenkin tärkeimpänä syynä. Kenties painavimpana siinä oli — kunnallisen äänioikeuden uudistamisen ohella — juuri torppariasia. Meidän maanvuokraohjelmamme sai, kuten edellä on kerrottu, talonpoikaissäädyn valistuneimpien johtomiesten kannatuksen. Mutta kaikki talonpojat eivät olleet sellaisia laajakatseisia ja ylevämielisiä miehiä kuin Kaarlo Wärri ja hänen vertaisensa. Herrasmaanomistajain taholta oli ohjelmamme kohdannut erinomaisen kiivasta vastustusta. Kautta maan oli toimeenpantu sitä vastaan tarmokas kiihotus. Ohjelmamme oli esitetty tuottavan maanviljelijöille turmiota. Maanomistajain asettaman edellämainitun komitean 6 jäsenestä oli 2, Jalmar Meurman — kunnallisneuvos Agathon Meurmanin poika — ja tilanomistaja af Hällström, kuulunut suomalaiseen puolueeseen, vaikka he eivät olleet hyväksyneet puolueemme Suomen—Venäjän kysymyksessä sortovuosina omaksumaa kantaa. Myös maanomistajain suuressa kokouksessa oli läsnä suomalaisen puolueen vanhoissa periaatteissa kasvaneita kansalaisia. Vaikka torpparikysymys ei niin suuresti koskenut tavallisia talonpoikaisia maanomistajia, joilla ei ollut paljon lain alaiseksi joutuvia vuokramiehiä, ei ollut ihme, jos tavallinen talonpoikainen maanviljelijäkin rupesi epäillen miettimään, mihin me Helsingin herrat lopulta veisimme maanviljelijäin asiat ja mitä taloudellista vahinkoa me kentiesi voisimme maanviljelijöille tuottaa. Vuoden 1907 vaalien yleisessä humussa oli tällaisia epäilyksiä ehditty vähemmän ajatella, mutta nyt oli maatalousvaliokunnan mietinnöstä nähty, että tässä oli kuin olikin tosi kysymyksessä. Ja lukiessaan mm. minun kirjoituksiani ja puheitani, joista edellä on joitakin esimerkkejä, he kenties pudistelivat päätänsä.
Tässä voimme nähdä alkua myöhemmin esiintyneeseen yleiseen ilmiöön: taloudellisten etukysymysten yhä suurempaan vaikutukseen kansalaisten puoluekantaan. Suomalainen puolue oli aikaisemmin ja vielä routavuosina nojautunut yleisiin aatteellisiin ja poliittisiin periaatteisiin. Sellaisia oli suomalaisuuden asia ja niihin kuului myös Suomen—Venäjän kysymys. Taloudellisilla etunäkökohdilla niissä ei ollut merkitystä.
Toinen asia, joka arvatenkaan ei meidän kannatustamme lisännyt, oli sortovuosilta tunnettu kantamme maamme »suurpoliittisessa kysymyksessä»: Suomen ja Venäjän suhteissa. Tämä asia oli välikysymyskeskustelussa, joka vei eduskunnan hajoitukseen ja johon myöhemmin palaan, huomattavana esillä. Meidän kantamme oli, kuten se oli koko sortovuosien ajan ollut, että, kun Suomi on maantieteellisesti Venäjän naapuri, on meidän, siitä huolimatta mikä järjestelmä Venäjällä on vallalla, koetettava sovittelujen ja, jos on pakko, myönnytystenkin avulla saada suhteemme Venäjään järjestetyksi, yritettävä löytää modus vivendi suuren naapurimme kanssa. Samaan aikaan vuonna 1908 olivat kuitenkin Stolypinin hallitus ja Venäjän valtakunnanduuma alkaneet uuden rajun hyökkäyksen maatamme vastaan. Ei ollut ihme, jos kaiken tämän jälkeen kansa olisi alkanut kadottaa uskoansa meille hyväksyttävän sovittelun mahdollisuuteen Venäjän kanssa. Se seikka luullakseni painoi vaa’an meidän puolueemme vahingoksi. Tämä asia oli kuitenkin vuosina 1906—1907 ollut paljon terävämmässä ja kärkevämmässä muodossa esillä. Kun se silloin ei ollut estänyt vuoden 1907 vaaleissa meidän menestystämme, sen vaikutus vuonna 1908 tuskin oli ratkaiseva.
Oli vielä kolmas seikka. Näihin aikoihin oli syntymässä uusi puolue, maalaisliitto, jolla vuoden 1907 eduskunnassa ei tosin ollut enempää kuin 9 edustajaa. Sen vaikutus ei vielä vuoden 1908 vaaleissa tuntunut, sillä sen edustajain luku ei silloin lisääntynyt. Sen jälkeen sen merkitys ja edustus vaaleista vaaleihin vahvistui. Tämä puolue epäilemättä vaikutti meidän kannatuksemme vähenemiseen talonpoikaisten maanviljelijäin keskuudessa. Torpparien joukossa ei puolueellamme ollut sanottavaa kannatusta huolimatta siitä, että ajoimme heidän asiataan. He kuuluivat suurimmalta osalta sosialisteihin. Sitä mukaa kuin torpparien asema lujittui ja varsinkin sitten kun torpparit oli nostettu itsenäisiksi maanviljelijöiksi, tuli heistä arvatenkin maalaisliittolaisia, mikäli eivät jääneet sosiaalidemokraattiseen puolueeseen.
Joka tapauksessa täytyy todeta, että minä en ollut puolueellemme mikään hyödyllinen jäsen. Minun ja muiden meikäläisten torppariasian ajajain työstä ja ponnistuksista ei puolueellamme ollut etua. Mutta se ei ollutkaan pääasia.
Nuorsuomalaisten eduskuntaryhmä lisääntyi yhdellä edustajalla. Huomattavan lisävoiman ryhmä sai, kun senaattori, professori K. J. Ståhlberg valittiin eduskuntaan.
