Vuoden 1908 toiset valtiopäivät
Heinäkuun 1 ja 2 päivänä 1908 valittu uusi eduskunta kokoontui 1 elokuuta. Kun minut samana päivänä nimitettiin Edvard Hjeltin kokoomussenaatin jäseneksi eikä valtiopäiväjärjestyksen mukaan senaattori saanut olla valiokunnan jäsenenä, en voinut ottaa osaa maatalous valiokunnan työhön. Valiokunnan puheenjohtajana oli edustaja Jonas Castrén, varapuheenjohtajana meikäläinen Kairamo. Puolueemme edustajina siellä olivat entiset Paloheimo ja Rannikko sekä senaattori Käpy ynnä varajäsenenä Hannes Gebhard.
Ehdotus, jonka maatalousvaliokunta lähetti eduskuntaan, oli eräissä suhteissa odottamaton. Lyhin vuokra-aika, joka kaikissa aikaisemmissa mietinnöissä oli ollut 50 vuotta ja jota sekä meidän ryhmämme että sosialistit kannattivat, oli nyt yht’äkkiä alentunut 25 vuodeksi, jota hallituksen esityksessä oli ehdotettu, mutta jolla ei ollut kannatusta kuin eduskunnan vähemmistössä nuorsuomalaisten ja ruotsalaisten taholla. Tähän tulokseen oli valiokunta tullut »eri äänestysten kautta», niinkuin mietinnössä sanotaan. Meidän puolueemme oli ollut 50 vuoden vuokra-ajan kannalla, mutta oli sen ohella aina vaatinut lakiin otettavaksi määräyksen, että jos seikat, jotka eivät olleet vuokrasuhteen kanssa yhteydessä, tekisivät vuokramaksun korotuksen tai alentamisen kohtuulliseksi, olisi kummallakin asianosaisella valta alistaa vuokramaksu vuokralautakunnan tutkittavaksi. Vuokramaksua ei kuitenkaan saisi korottaa, ennenkuin 25 vuotta oli kulunut vuokrasopimuksen tekemisestä tai edellisestä korotuksesta. Sitä vastoin olisi sen alentaminen ollut milloin tahansa luvallinen. Tämä määräys oli valiokunnan lakiehdotuksessa vuonna 1907, mutta vuoden 1908 ensimmäisillä valtiopäivillä se äänestettiin pois ja samoin kävi nyt 1908-vuoden toisilla valtiopäivillä. Määräys oli meidän mielestämme kohtuullinen. Erityisesti Hannes Gebhard asiaa puolusti. Hän kirjoitti 1908-vuoden ensimmäisille valtiopäiville siitä vastalauseen, jossa hän mm. huomautti, että Englannissa, oli samanlainen periaate toteutettu. Vastalauseeseen me yhdyimme.
Kantaamme tässä asiassa vaikutti myös toinen seikka.
Vaikeimpia, huolta herättäviä kysymyksiä oli, miten vuokrasopimuksen jatkuvaisuus saataisiin järjestetyksi siirryttäessä vanhasta järjestyksestä uuden lain alaisuuteen. Emme löytäneet silloin muuta mahdollista ratkaisua kuin ulottaa laaja korvausvelvollisuus jo ennen uuden lain voimaanastumista tehtyihin parannuksiin — mikä muutenkin oli asiallisesti kohtuullista, joskin se oikeudelliselta kannalta oli arveluttava. Tästä korvausvelvollisuudesta maanomistaja pääsisi, jos hän suostui antamaan torpan jälleen 50 vuodeksi vuokralle ja uudelleen 50 vuoden perästä menettelisi samalla tavalla. Edellytimme, että mikäli torpan maanomistajan haltuun ottaminen ei olisi aivan välttämätöntä, hän antaisi sen edelleen jäädä vuokralle. Niin olisi asian laita varsinaisissa »torpparilääneissä», joissa maanomistajilla oli lukuisia torppia ja niiden lunastaminen siis tulisi raskaaksi. Kun vielä aina 25 vuoden perästä maanomistajalla olisi mahdollisuus saada vuokramaksu yleisten olosuhteiden perusteella uudestaan harkituksi, niin arvelimme sen helpottavan asiaa. Että myös vuokran alentaminen olisi kohtuullinen ja oikeudenmukainen, sen Gebhard edellämainitussa vastalauseessaan sangen selvästi osoitti. Valiokunnassa sosialistit yhdessä Castrénin ja hänen kannattajiensa kanssa äänestivät meidän ehdotuksemme — 50 vuoden vuokra-ajan vuokranjärjestelyineen — nurin, minkä jälkeen meikäläiset puolestaan yhdessä Castrénin ryhmän kanssa kaatoivat sosialistien 50 vuoden vuokra-ajan ilman vuokramaksun järjestelyä. Päätökseksi tuli siten 25 vuoden lyhin vuokra-aika.
Myös korvausasiassa oli valiokunta äänestyksen jälkeen heikentänyt vuokramiehen oikeuksia. Edelleen oli erimielisyyttä riitaisuuksien ratkaisemisesta, vuokratuomioistuimista. 1907-vuoden maatalousvaliokunta oli kaikissa näissä kohdin asettunut meidän kannallemme. Meikäläiset pitivät näistä edelleen kiinni. Mietintö tuli täten sekavana eduskuntaan. Siinä ei ollut johdonmukaista periaatetta, kun sen osat oli hajanaisten äänestysten kautta ratkaistu.
Ei ole ihme, että valiokunnan ehdotuksesta eduskunnassa syntyi kova keskustelu. Siitä on edellä mainittu eräitä kohtia, jotka koskivat torpparien aseman vakiinnuttamista ja torpparien nostamista itsenäisiksi maanomistajiksi. Puhuttiin »torpparin sitomisesta, turpeeseen», puhuttiin sopimusvapauden rajoittamisesta ja sen soveltumattomuudesta nykyajan oikeus- ja sivistysvaltion tehtäviin.. Maalaisliittolainen Kallio piti koko torpparijärjestelmää aikansa eläneenä. Torpparit olisi lunastettava itsenäisiksi. Siinä hän oli samalla kannalla kuin me. Väliaikaisena toimenpiteenä Kallio kannatti valiokunnan ehdotusta.
Suuren valiokunnan enemmistö yhtyi maatalousvaliokunnan ehdotukseen. Mutta siellä syntyi kiivas riita, mikä ennusti pahaa. Takautuva laki, joka oleellisesti kuului tähän lainsäädäntöön, herätti niin jyrkkää periaatteellista erimielisyyttä, että koko vuokralaki, jota nyt kolmansilla valtiopäivillä käsiteltiin, oli vaarassa jälleen ajautua karille. Uhattiin, että jos takautuva laki tehdään maatalousvaliokunnan ehdotuksen mukaiseksi, estetään sen loppuun käsittely tällä istuntokaudella. Sosialistien taholta taas ilmoitettiin, että jos niin tehdään, he, äänestävät koko maanvuokralain yli vaalien.
Kun asia näin oli menossa karille, ryhdyttiin meidän aloitteestamme porvarillisten ryhmien kesken yksityisiin neuvotteluihin, tarkoituksena löytää takautuvalle laille muoto, johon eri ryhmät voisivat yhtyä. Suurempi yhteisymmärrys oli alkanut saada jalansijaa porvarillisten keskuudessa. Siitä oli ilmauksena elokuun alussa muodostettu kokoomushallitus, jossa kolme porvarillista puoluetta oli edustettuina ja joka myös itse puolestaan vaikutti sovinnollisen mielialan ja toisiaan paremmin ymmärtämisen hyväksi. Neuvotteluihin ottivat osaa meidän puoleltamme Danielson-Kalmari, Kairamo, Käpy ja minä. Nuorsuomalaisia oli Ståhlberg, Brander, Castrén ja muistaakseni Ahmavaara, ruotsalaisia senaattori Nybergh. Maalaisliitto oli myös edustettuna, mutta en ole papereistani löytänyt heidän edustajiensa nimiä. Neuvottelut olivat vaikeat ja niitä käytiin yötä päivää. Kun ne eivät olleet päättyneet silloin kun suuren valiokunnan mietintö esitettiin eduskunnassa toiseen käsittelyyn, pyysi Kairamo asian kolmeksi päiväksi pöydälle. Ståhlberg kannatti pöydällepanoa.
Sosialistit (Sulo Wuolijoki, Sirola ja Huttunen) vainusivat porvarillisten ilkityön olevan tekeillä ja epäilivät aikomuksena olevan estää vuokralain valmistumisen tälläkin istuntokaudella. He vastustivat pöydällepanoa. Tuo kolmen päivän lykkäys hyväksyttiin yhden äänen enemmistöllä. Oli siis muitakin vastustajia kuin sosialistit.
Kun asia sitten kolmen päivän perästä, 26 lokakuuta, otettiin eduskunnassa uudestaan esille, voi Kairamo ilmoittaa, että yksityiset neuvottelut olivat johtaneet tulokseen. Sen kautta että puolueet olivat tehneet kukin osaltaan myönnytyksiä, oli saatu aikaan kompromissiehdotus takautuvaksi laiksi, joka oli painettuna edustajien nähtävänä. Tämä välitysehdotus sisälsi kaksi kohtaa: Lyhin vuokra-aika oli 50 vuotta, mutta vuokralautakunnalla oli oikeus vuokramiehen pyynnöstä ja kun tärkeät syyt olivat olemassa, myöntää siihen lyhennystä, ei kuitenkaan alle 25 vuotta. Tärkeämpi oli välitysehdotuksen toinen kohta. Yhteisten neuvottelujen tuloksena Kairamo esitti takautuvaksi laiksi uuden ehdotuksen, jonka 1 §:ssä määrättiin, että uuden lain voimaantullessa olemassaolevat vuokrasopimukset olisi katsottava pidennetyiksi korkeintaan 7 ja vähintäin 1 vuodella siitä riippuen, milloin vuokra-aika sopimuksen mukaan päättyisi.
Välitysesitys sisälsi myös, paitsi eräitä vähempiarvoisia määräyksiä, sen tärkeän säännöksen, että rakennuksista, jotka ovat vuokramiehen omia ja hänen vuokra-alueelle rakentamiaan ennenkuin uusi asetus on tullut voimaan, tulee vuokramiehen saada vuokranantajalta korvaus, jos vuokranantaja ilman sellaisia syitä, jotka perustuvat huolelliseen kiinteimistön hoitoon, vetäytyy uudistamasta vuokrasopimusta. Tämän säännöksen kautta turvattiin mäkitupalaisille korvaus rakennuksista, olivat ne rakennetut milloin tahansa. Kun mäkitupalaisten pääasiallinen omaisuus oli juuri heidän rakennuksissaan, oli tämän säännöksen merkitys hyvin tähdellinen. Koska maanomistajalla sen ohella useimmissa tapauksissa ei ollut syytä häätää mäkitupalaisia, jotka olivat tilalle tarpeellisena työvoimana, oli tämä määräys omiaan turvaamaan mäkitupalaisten asemaa.
Välitysehdotus tiesi eräänlaista »moratoriolakia», jonka kautta kaikki vuokrasopimusten irtisanomiset lykättäisiin määräajaksi. Siten saataisiin useampia vuosia kestävä »linnarauha», väliaika, jona vuokramiesten häätöjä ei saisi tapahtua ja jonka aikana voitaisiin harkita toimenpiteitä torpparikysymyksen lopulliseksi järjestämiseksi.
Edustaja Brander (nuorsuomalainen) ja Lantto (maalaisliittolainen) kannattivat ehdotusta. Jonas Castrén katsoi yhteensovituksen takautuvan lain menevän liian pitkälle, mutta maatalousvaliokunnan ehdottama takautuva laki »olisi polkenut kaikkea sitä, mitä ihmisten kesken oikeana pidetään», minkä vuoksi ei vastustanut sovitteluehdotusta. Myös senaattori Nybergh katsoi voivansa kannattaa uutta ehdotusta. Ruotsinkieliset edustajat Rosenqvist ja Söderholm vastustivat.
Sosialistit nostivat kovan myrskyn ja hyökkäsivät meitä »suomettarelaisia» vastaan, arvellen, aivan oikein, meidän olevan sovitteluehdotuksen isiä ja vakavia ajajia. Sulo Wuolijoki viittasi siihen, että kompromissia tekemässä oli ollut kaksi »bobrikovilaista» senaattoria (Kairamo ja Käpy), kaksi Mechelinin senaattoria (Nybergh ja Ståhlberg) ja kaksi koalitiosenaattoria (Danielson-Kalmari ja minä). Hän puhui »suomettarelaisten petoksesta» ja ihmetteli, että »kehdataan tuoda tämmöinen tekele»; hän »tahtoi epäillä suomettarelaisten rehellisiä motiiveja». Lautasalon mielestä »kompromissi sisälsi kurjia näkökohtia».
Minä vastasin Wuolijoelle ja muille sosialisteille, että heidän kiivautensa oli merkillinen. Aikaisemmin he olivat suomalaisen puolueen torpparilakiehdotusta vastaan heittäneet sen väitteen, että kun tällainen vuokralaki laaditaan, niin seurauksena on kymmenientuhansien torppareiden joutuminen maantielle. Nyt oli ehdotus, joka teki häädöt ja maantielle ajamisen mahdottomaksi. Kompromissiehdotuksen 1 § oli niin radikaalinen, että ei vain Suomessa, vaan koko maailmassa sellaiseen hyvin harvoin on ryhdytty. Tämä oli radikaalisempi kuin mitä maatalousvaliokunta ja minäkin olimme siihen asti ajatelleet. Sillä korvausmääräys, jota siihen asti oli ehdotettu, oli sellainen, että vuokranantaja voi päästä maksamalla, mutta uuden ehdotuksen mukaan hän ei voisi päästä edes maksamalla. Ehdotetulla takautuvalla lailla pääsisimme lähes 10 vuotta eteenpäin. »Kymmenen vuoden kuluessa on eduskunnalla ja hallituksella tilaisuus harkita muita tarpeellisia toimenpiteitä ja ehkä saadaan maanhankinta siksi hyvinkin pitkälle, niin että voidaan suuri osa torppareista nostaa maanomistajiksi» — lopetin lausuntoni.
Kallio lausui, että suomalaisen puolueen kannalta ehdotus oli tarkoituksenmukainen. Se puolue tahtoi tehdä torpparilaitoksesta ainaisen ja pysyvän. Torppari koetetaan sitoa maahan ja estää irtolaistulvaa. »Se sitoo niin lujasti, että siitä ei voi muuten päästä kuin hankkimalla uuden vuokraajan tai karkaamalla.» Kallio uudisti ennen lausumansa, että koko vuokralaitoksesta olisi päästävä itsenäiseen pienviljelykseen täydellä omistusoikeudella. Takautuva laki oli kuitenkin välttämätön, siinäkin tapauksessa, että vuokra-aika olisi 25 vuotta. Sentähden hän kannatti välitysehdotusta.
Kompromissiehdotus kohtasi kovaa vastarintaa ruotsalaisten taholta. Merkille pantavaa kuitenkin on, että ruotsalaisen ryhmän kansanmiehet Storbjörk ja Nix sitä kannattivat, mutta herrasmiehet olivat jyrkkiä, koska se loukkasi oikeusnäkökohtia ja yksityisen oikeuksia. Estlander, Söderholm, Cederberg ja Heimbürger olivat vastaan. Professori Rosenqvistin mielestä tahdottiin ostaa satunnaisia etuja loukkaamalla pysyviä oikeusperiaatteita. Pakolla ja väkivallalla pakotetaan ihmiset alistumaan tällaisen lain alle. Hän otti esimerkiksi sortovuodet, jolloin myös puhuttiin »pakkoperiaatteesta». Tämän lain mukaan oli »ovi vankilaan lahjomattomasti suljettu ja ihminen uhrattu agro-poliittisten suunnittelujen hyväksi». Edustaja Bäck katsoi ehdotuksen sisältävän tunnustuksen, että »vaikeissa oloissa saa suspendeerata oikeudentuntoa». Schybergsonin mielestä oli kuitenkin pakko hyväksyä kompromissin 1 §; se oli poliittinen välttämättömyys.
Kompromissi hyväksyttiin lopuksi avoäänestyksellä. Se meni takaisin suureen valiokuntaan. Suuri valiokunta toisessa mietinnössään kannatti ehdotusta; Kun asia oli perustuslain luontoinen, äänestettiin; eduskunnassa ensiksi sen julistamisesta kiireelliseksi. Kiireellisyyttä kannatti 179 ja sitä vastusti 17 edustajaa. Vastustajain luku oli siten supistunut pieneksi.
Kolmannessa käsittelyssä syntyi vielä yleisluontoinen keskustelu. Listo, torpparien ja tilattomien asiain vanha harrastaja, valitti tämän asian yhteydessä tapahtuneen keskustelun olleen omiaan vähentämään luottamusta kansanvaltaisen eduskuntalaitoksen kykyyn saattaa tärkeät asiat onnelliseen ratkaisuun. Kuitenkin hän totesi, että asian loppuvaiheessa asiallinen arvostus oli ollut huomattavampi. Tuolirivit olivat olleet täynnä, lausunnot olivat käyneet lyhyemmiksi ja asiallisemmiksi, solvauspuheet verrattain harvalukuisiksi. Ja ennen kaikkea eriävät mielipiteet oli voitu sovittaa yhteen. Puoluetunnusten oli ollut väistyttävä yhteisen tarkoitusperän saavuttamiseksi. Pitkien ja vaikeiden neuvottelujen kautta oli päästy tähän tulokseen, joka koskee noin kolmannesta koko Suomen kansasta. Läpikäyvänä lankana oli ollut harrastus suojella maanvuokraajia joutumasta sorronalaiseen tilaan.
Kairamo katsoi, että tätä lakia, joka oli siihen asti suurin uuden eduskunnan päättämä laki, voitiin pitää osoituksena siitä, mihin yleisellä äänioikeudella ja suhteellisella vaalitavalla valittu kansanvaltainen eduskuntalaitos toistaiseksi kelpaa. Joka äänestää vuokralakia vastaan, se äänestää itse eduskuntalaitoksen vaikutusvaltaa ja mainetta vastaan. Vuokralain valmistus osoittaa myös, kuinka vaivalloinen säännöllinen uudistustyö lainsäädännön alalla on, kuinka paljon enemmän siihen tarvitaan vakavaa työtä, kärsivällisyyttä ja joustavuutta kuin mitä suurlakon jälkeisenä aikana yleensä ajateltiin. Sekä vanhasuomalaisen että nuorsuomalaisen puolueen sekä maalaisliiton taholta ilmoitetaan, että he ainoastaan vastenmielisesti ja epäillen ovat ehdotukseen suostuneet. Mutta tulos on ponnistusten arvoinen. Vielä on arvaamaton voitto, että valtiopäiväryhmistä on voitu koota sellainen voima, että laki on saatu aikaan.
Hannes Gebhard teki huomattavan käytännöllisen ehdotuksen: eikö olisi välttämätöntä, että ryhdyttäisiin erityisiin toimenpiteisiin, jotta tämä tärkeä ja aivan uusille periaatteille rakennettu laki, joka koski noin 800 000 henkeä, heti alusta alkaen tulisi tunnetuksi ja pääsisi voimaan todellisuudessakin. Sentähden olisi tarpeen saada kokenut lakimies johtamaan lain täytäntöönpanoa.
Tätä Gebhardin hedelmällistä ajatusta, joka sittemmin torppariolojen järjestämiselle suureksi hyödyksi toteutettiin, kutsui Schybergson »suurimmassa määrässä kummalliseksi» (vidunderligt förslag). Schybergson oli älykäs ja yleisiä asioita harrastava mies, mutta hänellä oli toisinaan merkillisiä päähänpistoja. — Rosenqvistin mielestä laki ei ansainnut ylistystä. — Jonas Castrénia laki ei lainkaan tyydyttänyt. Se tuo haitallisia ja vahingollisia seurauksia. — Sosialisti Sulo Wuolijoki käytti samantapaisen puheenvuoron kuin ennenkin, mutta lopetti sen asialliseen huomautukseen, että hallituksen oli pidettävä huolta siitä, että laki tuli voimaan ennen 14 maaliskuuta 1909.
Vuokralaki hyväksyttiin ilman äänestystä ja takautuva laki 172 äänellä 20 vastaan.
Tämä suuri ja tärkeä uudistus, joka oli vaatinut niin paljon työtä ja ponnistuksia, oli siten eduskunnassa lopuksi ilahduttavalla äänten enemmistöllä saatettu päätökseen. Se oli uuden eduskunnan suurin lainsäädäntötyö ennen itsenäisyyden aikaa. Oli kuitenkin vielä monta mutkaa, ennenkuin laki voi tulla voimaan.
Eduskunnan puolelta oli torppariuudistuksen ensi jakso saatettu päätökseen. Se oli saatettu päätökseen juuri sillä tavalla kuin kansanvaltaisessa parlamentissa, jossa on useita puolueita, on meneteltävä. Etsittiin ja löydettiin sovitteluratkaisu, kompromissi, siten, että eri puolueet tinkivät vaatimuksistaan. Että tällainen tulos saatiin aikaan eri eduskuntaryhmien yhteisin ponnistuksin, oli kaunis saavutus. Meidän keskuudessamme olimme tulokseen hyvin tyytyväisiä. Takautuva laki oli uudessa muodossaan parempi kuin meidän ehdotuksemme. Sen kautta yksinkertaisesti poistettiin lähivuosiksi vuokraoloissa epävarmuus ja häätöjen vaara, johon päämäärään me olimme pyrkineet niin sanoakseni kiertotietä. Saatiin useita vuosia kestävä »linnarauha». Luulimme sen riittävän torpparikysymyksen lopulliseksi selvittämiseksi, mutta olot muodostuivat niin, että asiata ei saatu tänä aikana valmiiksi. Siitä kerron myöhemmin.
1 Hannes Gebhard: Torpparilaitos Suomessa. Oma maa, IV, s. 675 seur.
2 Murrosajoilta, II, ss. 320—321.
3 Mt., s. 333.
4 Uusi Suometar 13. 12. ja 14. 12. 1907, 14. 1., 16. 1., 29. 1. ja 6. 2. 1908.
